Savon taiteilijat ja taiteilijoiden Savo

Kirjailijat ja runoilijat

Savo ja varsinkin Kuopio oli 1800-luvun lopulla merkittävä taiteilijoiden kohtaamispaikka. Kuopio oli jo koulukaupunkina tullut monelle heistä tutuksi, ja kotiseutuhenki vahvistui Savo-karjalaisessa osakunnassa. Kun Kuopioon muutti kaksi poikkeuksellisen vetovoimaista naista, Minna Canth ja Elisabeth Järnefelt, heidän ympärilleen kokoontui monipuolisesti taiteellinen ”opetuslasten” joukko. Kanttilan salongissa ja Järnefeltin salissa pohdittiin ajan uusia tyylivirtauksia, keskusteltiin yhteiskunnallisista epäkohdista ja kyseenalaistettiin totuttuja tapoja. Monet uudet aatteet kulkeutuivat ulkomailta Kuopioon ja sieltä edelleen taiteen välityksellä muualle Suomeen. Samalla välitettiin tietoa Savosta ja savolaisesta elämäntavasta, maakunta ikuistettiin Suomen kirjallisuuden ja kuvataiteen merkkiteoksiin.

Kenraali Järnefeltin koti oli jo Helsingissä ollut suomenkielisten ja -mielisten ylioppilaiden kohtaamispaikka. Siellä, balttilais-venäläistä sukua olevan Elisabeth Järnefeltin opissa, perheen pojat Arvid, Erik (Eero) ja Kasper sekä näiden ystävät Savo-karjalaisesta ja Pohjalaisesta osakunnasta hioivat kirjoitustaitojaan tavoitteenaan tuoda esille kansanihmisten tyypillisiä piirteitä. Elisabeth Järnefelt pyrki kehittämään nuorten taideaistia, esitteli heille venäläistä kirjallisuutta ja kannusti heitä omakohtaisiin kirjallisiin kokeiluihin. Tyylin perustana oli venäläinen taiteen traditio. Juhani Brofeldt (Aho) tuli tähän taiteilijajoukkoon mukaan 1881 ja hänen veljensä Pekka seuraavana vuonna.¹⁰⁵ Ryhmä jatkoi kokoontumisiaan Alexander Järnefeltin tultua nimitetyksi Kuopion läänin maaherraksi ja perheen muutettua Kuopioon 1884.

Minna Canthin koti Kuopion Kanttila oli tuolloin vastaavanlainen nuorten taiteilijoiden kokoontumis- ja keskustelupaikka. Myös se tuli tutuksi Ahon veljeksille. Kauppis-Heikki, jonka Minna Canth oli palkannut kauppa-apulaisekseen, sai siellä ohjausta kirjallisiin töihinsä, ja kesäisin kotiseudulleen palaavat ylioppilaat olivat aina tervetulleita vieraita Kanttilan salonkiin. Yhteydet solmittiin Kuopioon muuttaneeseen Järnefeltin perheeseen, jonka jäsenistä varsinkin Arvid Järnefeltistä tuli Kanttilan vakituinen kävijä.

Minna Canthin kautta nuoret taiteilijat tutustuivat jo saamiensa venäläisten virikkeiden lisäksi länsimaiseen ja varsinkin norjalaiseen realismiin. Yhteydet ”Järnefeltin kouluun” olivat ajoittain ongelmalliset, mutta rakkaus kirjallisuuteen ja nuorsuomalainen poliittinen suuntaus olivat yhdistäviä tekijöitä. Minna Canthin, Ahon veljesten ja Järnefeltin perheen takia 1880-luvun Kuopio oli varsinkin kesäisin sekä kirjailijoiden että muiden taiteilijoiden virikkeellinen kohtaamispaikka. Se oli tuolloin, kuten on sanottu, ”Suomen kirjallinen pääkaupunki”.¹⁰⁶

Mitä tietoa Savosta sitten kirjallisuuden välityksellä levitettiin?¹⁰⁷ Elisabeth Järnefeltin korostama kuvauksen luonnollisuus ja aitous, tyypillisten piirteiden hakeminen, sekä Minna Canthin omaksuma realismi, saivat kuvaukset – ulkomailta saatujen virikkeiden mukaisesti – painottumaan kansanelämään ja maakunnan ongelmakohtiin. Minna Canth näytti esimerkkiä. Hän toi esiin yleisiä yhteiskunnallisia epäkohtia mutta sai niihin tehoa kytkemällä niitä myös – nimeltä mainiten – tiettyihin tapauksiin ja paikkakuntiin.

Näytelmä Roinilan talossa (1883) on vielä melko idyllinen maalaiselämän kuvaus Itä-Suomesta Kuopion läheltä, mutta näytelmä Työmiehen vaimo, tapaus Kuopion kaupungissa (1885) kertoo jo kaupunkityöväestön ankeasta arjesta ja naisen alistetusta asemasta. Sen kuvaaminen herätti aikanaan suurta pahennusta. Myös novelli Köyhää kansaa (1886) havahdutti. Canth arvostelee siinä kuvernööri Järnefeltin toimeenpanemia, nälkäpalkalla teetettyjä hätäaputöitä Savon radalla sekä Kuopion vaivaistalon surkeita oloja. Se kiristi suhteita Järnefeltin perheeseen mutta sai viranomaiset puuttumaan köyhäinhoidon pahimpiin epäkohtiin.¹⁰⁸

Näytelmään Kovan onnen lapsia (1888) Canth sai aiheen käynnistään Varkauden tehtailla, jossa kyti kapinamieliala osan työmiehistä jäätyä seisokin takia työttömiksi. Kuopion herrasväen ”umpilampea” Minna Canth taas arvosteli novelleissa Hanna (1886) ja Salakari (1887). Kauppa-Lopon (1889) esikuvan Canth oli tavannut sekä Jyväskylän että Kuopion markkinoilla ja kuvasi kaupustelija-akkaa niin totuudenmukaisesti, että tämä haastoi Canthin Kuopion raastuvanoikeuteen.

Minna Canthin myöhäistuotantoon kuuluvassa näytelmässä Papin perhe (1891) perheenpään esikuvana on ilmeisesti ollut Kuopion tuolloinen piispa Gustaf Johansson, joka beckiläiseen raamatuntulkintaansa nojaten vastusti kaikkia uusia virtauksia ja lukeutui sekä naiskysymyksen että yhteiskasvatuksen takia Minna Canthin vastustajiin. Naisen asemaa käsitellään myös novellissa Agnes (1892), jonka tapahtumat on sijoitettu Kuopioon ja siellä vietettyjen onnistuneiden laulujuhlien aikaan. Ystävänsä Kaarlo Bergbomin tuella Canthin teokset tulivat jo tuoreina Suomalaisen Teatterin ohjelmistoon ja sitä kautta laajan yleisön tietoon.¹⁰⁹

Minna Canthin ohella Juhani Aho kuului kirjallisen realismin uranuurtajiin. Lastussaan Orjamarkkinat. Kuvaus Kuopiosta vuodelta 1886 Aho vaati vaivaishuutokauppojen lopettamista. Suunnitteilla ollut Kuopion-Kajaanin rata sekä Lapinlahden asema ovat kuvauksen taustana romaanissa Rautatie (1884). Romaaneissa Papin tytär (1885) ja Papin rouva (1893) näkyy Minna Canthilta saatuja vaikutteita, ja niissä tuodaan esiin tyttöjen ja naisten itsenäistymisen tarve sekä oikeus koulutukseen ja omaan uraan. Auktoriteetteja vastaan Aho asettuu lastussaan Hellmanin herra (1886), joka on kuvaus Iisalmen Paloistilan vuokraajasta Johan Adolf Snellmanista.

Realismin jälkeen Juhani Ahon tuo­tantoon tulee symbolismin ja kansallisromantiikan piirteitä. Iisalmen pappilassa lapsuutensa viettäneenä Juhani Aholla oli yhteyksiä kömiläisiin. Aho kuvaa heitä myötätuntoiseen sävyyn lastussaan Heränneitä (1894) sekä romaanissaan Kevät ja takatalvi (1906), joka sijoittuu Paavo Ruotsalaisen aikaan ja Iisalmen pitäjään eli ”Kotojärveen”. Pohjoissavolaisen nuorukaisen opintielle lähtöä kuvataan teoksessa Helsinkiin (1889), lapsuusajan tunnelmia pienoisromaanissa Muistatko (1920) ja rakasta kalastusharrastusta sekä Heinäveden Koukunpolven kesäpaikkaa Lohilastuissa ja kalakaskuissa (1921). Puumalan kirkonkylä, satama-alue, Savonlinna ja Iisalmen järvimaisema näytetään lukijoille novellissa Purjehdus sisävesillä (1893).¹¹⁰

Elisabeth ja Alexander Järnefeltin poika Arvid Järnefelt oli Juhani Ahon pitkäaikainen ystävä ja Minna Canthin salongin vakiovieras. Realismin ohella hänen tuotannossaan on vahva tolstoilainen perusvire. Kuopiota, tuolloista ylioppilaselämää, kansallisuusaatetta ja Snellmanin 75-vuotisjuhlien tunnelmaa hän kuvaa romaanissaan Isänmaa (1893). Kirjailijan vapaudella toteutettu muistelmateos Vanhempieni romaani (1929–1930) kertoo Järnefeltien suomenmielisiin lukeutuvasta perheestä, kuopiolaisesta seurapiiristä ja säätyläisten elämäntavasta.¹¹¹

Kanttilan kävijöistä Iisalmen maalaiskunnassa syntynyt Heikki Kauppinen eli Kauppis-Heikki oli realistinen mutta pehmeän humoristisesti asiansa esittävä kirjailija. Kaikissa teoksissaan hän kuvasi Pohjois-Savon maisemia ja kansanelämää. Ahon veljeksiin Kauppis-Heikki oli tutustunut jo nuorena renkipoikana Brofeldtin pappilassa. Siellä häntä oli kannustettu opintielle, mikä veikin opinhaluisen miehen kiertokoulun opettajaksi ja Kuopion maalaiskunnan Kehvon koulukodin johtajaksi. Novelli Äidin kuoltua (1884) perustuu omiin kokemuksiin.

Pohjois-Savon heränneitä Kauppis-Heikki kuvaa romaaneissaan Mäkijärveläiset (1887) sekä Paimen ja lampaat (1920). Viimeksi mainittu on alku keskeneräiseksi jääneeseen rovasti Th. Brofeldtin elämäkertaan. Kiertokoulusta ja uusista valistusriennoista kerrotaan teoksessa Uran aukaisijat (1904) ja maakunnan elämäntavasta kertomuksissa Savolaisia (1912) ja Savolainen soittaja (1915). Soittajan esikuvana oli maaninkalais-kehvolainen Eero Tuovinen, jolta isätön poika, ilmeisesti Kauppis-Heikki itse, oli saanut tukea ja kannustusta.¹¹²

Brofeldtin (Ahon) veljesten Juhanin, Pekan ja Kallen kanssa samassa kuopiolaisessa koulukortteerissa oli asunut Rantasalmen kirkkoherra Lampenin kolme poikaa. Heistä Ernst Lampen löysi tiensä Minna Canthin salonkiin, toimi myöhemmin opettajana ja sai mainetta sekä matkailun edistäjänä että kirjailijana. Isoisän omistaman Keisari-nimisen talon mukaan Ernst Lampen muutti sukunimensä Lampen – Iso-Keisariksi. Savon oloja hän kuvasi pakinoissaan, matkakirjassaan Suomea ristiin rastiin (1917) ja muistelmateoksessaan Pappilan lapset (1929).¹¹³

Kuopiolaiset 1800-luvun loppupuo­len taiteilijat kuuluivat nuorsuomalaisten kannattajiin ja moni heistä myös Nuoren Suomen ryhmään. Tämä teki mahdolliseksi säilyttää hyvät suhteet ruotsinkielisiin kulttuurihenkilöihin. Tällainen oli suomenruotsalainen kirjailija-runoilija Karl August Tavaststjerna. Hänen kanssaan Minna Canth teki yhteistyötä niin tiiviisti, että mainitsi kesän 1892 olleen ”Tavaststjernan kesä”. Canth auttoi Tavaststjernaa tämän teosten dramatisoinnissa, ja Tavaststjerna puolestaan järjesti Canthin Sylvi-näytelmälle pääsyn Ruotsalaiseen teatteriin.¹¹⁴

Karl August Tavaststjerna oli viettänyt lapsuutensa Mikkelin pitäjän Annilassa ja käynyt koulua Mikkelin lyseossa. Hän­kin kuuluu realismin edustajiin ja kuva­si Mikkeliä sekä sen repiviä kieliriitoja ro­maanissaan Barndomsvänner (1886) sekä novellikokoelmassaan Marin och genre (1890). Lapsuudenkoti Annila esitellään muistojen kultaamana romaanissa Lil­le Karl (1897). Suomenkielisille lukijoille Tavaststjernan tekstit tulivat tutuiksi Ju­hani Ahon suomennoksina.

Savolaisaiheisia näytelmiä sisältyy myös ruotsinkielisen kirjailijan Gustaf von Numersin tuotantoon. Hänkin kuului Kanttilan vierailijoihin ja sai Kaarlo Bergbomin toimesta, ruotsinkielisyydestään huolimatta, teoksiaan nimenomaan Suomalaisen Teatterin näyttämölle. Mikkelin maalaiskunnassa vuonna 1889 paljastunut Tuukkalan muinaiskalmisto antoi aiheen Tuukkalan tappelu -nimiselle näytelmälle (1889). Kuopion naisasianaisten toimintaa sekä sitä vastustanutta piispa Gustaf Johanssonia kuvataan huvinäytelmässä Kuopion takana (1891). Näytelmässä esiintyvä pastori Jussilainen sai myös oman nimikkoteoksen Pastori jussilainen (1895).

Kuopion lisäksi von Numers tutustui Savoon ollessaan vuosina 1905–1907 kanavavahtina Heinävedellä ja vuonna 1907 asemapäällikkönä Haukivuorella. Ne eivät kuitenkaan Kuopion tapaan innoittaneet häntä kirjalliseen toimintaan.¹¹⁵

Hieman nuorempaa kirjailijapolvea edustaa kuopiolainen Maria Jotuni, entinen Maria Haggren. Hän kävi kuopiolaisten naisvaikuttajien toimesta perustettua Kuopion suomalaista yhteiskoulua ja tapasi jo lapsena Minna Canthin tämän puodissa asioidessaan. Canthin tapaan Jotunikin ryhtyi taisteluun naisten alistettua asemaa vastaan ja aiheutti mielipiteillään paheksunnan aallon. Savoon Jotunin tuotannosta liittyy kertomus Arkielämää (1909), joka on kuvaus elämästä savolaisessa salokylässä, ja romaani Huojuva talo (kirjoitettu 1930-luvulla), jonka esikuva löytyy Maria Jotunin ja juvalaisen professori Viljo Tarkiaisen avioliitosta.¹¹⁶

Entisajan Puumala ja Mikkeli ovat taustana Puumalassa syntyneen kirjailija Elsa Heporaudan, tosin vasta 1920–1930-lukujen vaihteessa ilmestyneessä, kolmiosaisessa Ursula Keivaara -romaanissa. Ursulan lapsuutta ja nuoruutta kuvaavat osat on helppo sijoittaa Elsa Heporaudan o.s. Koposen lapsuudenkotiin Puumalaan ja koulukaupunkiin Mikkeliin.¹¹⁷

Savonlinnan seutu on ikuistettu Säämingissä syntyneen ja Savonlinnan lyseota käyneen Joel Lehtosen romaaneihin ja runoihin. Tunnetuin niistä on kansankuvaus Putkinotko (1919–1920), jossa kerrotaan mökkiläisten asumisesta Miekkoniemen eli ”Mesopotamian” esikaupungissa sekä vuokramiehen ja maanomistajan kireistä väleistä. Rahvaan silmin siinä tarkastellaan myös Savonlinnan kylpyläelämää sekä muun muassa apteekin tarjoamia palveluja. Itse Putkinotkon torpan esikuvana oli Säämingissä sijaitseva Inhan talo, jonka Lehtonen osti velipuolensa perheen ja äitinsä asuttavaksi ja jossa hän itsekin vietti lukuisia kesiä.

Toisenlainen elämänpiiri näyttäytyy Joel Lehtosen romaanissa Kerran kesällä (1917). Se on kriittinen omakuva, mutta siihen sisältyy myös hieman ironinen selostus savonlinnalaisen kauppiasperheen elinympäristöstä. Riehakas savolainen markkinatunnelma taas välittyy pienoisromaanista Markkinoilta (1912), ja idyllisiä Savonlinna-kuvauksia löytyy runokokoelmista Rakkaita muistoja (1911) sekä Munkkikammio (1914). Veljessodan aikaisesta taistelusta Varkauden tehtaalla kerrotaan novellissa Muttisen Aapeli sodassa (1918), joka sisältyi heti sodan jälkeen ilmestyneeseen kokoelmaan Kuolleet omenapuut. Muistelmasikermä Onnen poika (1925) on omistettu sääminkiläiselle papin leskelle Augusta Walleniukselle, jonka luona Lehtonen sai kodin huutolaispojaksi jouduttuaan.¹¹⁸

Eteläsavolaisiin runoilijoihin ja Savon ikuistajiin kuuluu myös kangasniemeläinen, Mikkelin lyseosta ylioppilaaksi päässyt Otto Manninen. Kokoelmaan Virrrantyven sisältyvässä runossa Hiljaisuus (1917) lukijoille tuodaan tervehdys Puulaveden saaresta, jonne Manninen vuonna 1907 rakennutti kesäkotinsa Kotavuoren. Lyyrisiä kuvauksia kotiseudusta, vanhemmista, lapsuudesta ja ”suvisaaresta” sisältyy myös kokoelmaan Matkamies, joka tosin ilmestyi vasta vuonna 1938. Otto Mannisen tuotannosta Savon voi löytää myös monista eri tilaisuuksiin sepitetyistä juhlarunoista.¹¹⁹

Tällaisia sisältyy runsaasti myös kuopiolaisen kuuromykkäkoulun johtajan Kustaa Killisen ja mikkeliläisen rehtori Jooseppi (Joos) Sajaniemen runoihin. Kustaa Killinen kirjoitti ja sävelsi myös Minna Canthin Roinilan talossa -novelliin sisältyvät runot ja laulut. Kuopio tulee vastaan myös Killisen runoko­koelmassa Sanajalkoja I (1885).

Edellä lueteltujen teosten lisäksi tärkeitä Savoa koskevia aikalaiskuvauksia sisältyy Minna Canthin, Juhani ja Pekka Ahon, Karl August Tavaststjernan, Kustaa Killisen sekä A. B. Mäkelän lehtiartikkeleihin, kirjailijoiden julkaistuihin kirjekokoelmiin ja monien muidenkin, vähemmälle huomiolle jääneiden kirjoittajien teksteihin ja muistelmateoksiin.

Kuvataiteilijat

Kirjallisuuden lisäksi Savoa on kuvattu Suomen maalaustaiteen nimekkäiden edustajien töissä.¹²⁰ Pääpaino on selkeästi Pohjois-Savon kuvaamisessa. Jo 1800-luvun puolivälin tienoilla Kuopion Haminalahden von Wright -veljeksistä Magnus maalasi lintukuvien lisäksi työkuvia ja kartanomaisemia. Wilhelm keskittyi pääasiassa limukuviin, mutta nuorimman veljen Ferdinandin tuotannossa on runsaasti myös henkilökuvia ja Haminalahden maisemia. Etelä-Savoa taas kuvasi noihin aikoihin kuopiolaissyntyinen P. A. Kruskopf, jonka piirroksia julkaistiin Topeliuksen tekstittämässä teoksessa Finland framstäldt i teckningar.

Itseoppineiden von Wright -veljesten tai tie- ja vesirakennushallituksen yli-insinöörinä toimineen Kruskopfin työt eivät olleet sidoksissa mihinkään tyylisuuntaan, mutta yleissuuntauksena oli heidän aikanaan romantiikka. Kirjallisuuden tapaan kuvataiteenkin alalla alkoi autonomian ajan lopulla uudenlainen kausi, kun luonnontieteellinen näkemys sekä pariisilaisvaikutteet herättivät mielenkiinnon aitoon kansankuvaukseen. Realistinen tyylisuunta sekä sitä seurannut kansallisromantiikka tulivat kuvataiteessakin – tosin kirjallisuuteen verrattuna pienellä viiveellä – vallitseviksi.

Moni savolainen kuvataiteilija oli ollut mukana Canth-Aho-Järnefelt-piirin keskusteluryhmissä ja saanut niissä innoituksen kipinän. Näin kävi myös Alexander ja Elisabeth Järnefeltin pojalle Eero Järnefeltille. Hän kuului äitinsä kirjoittajakoulun kasvatteihin, mutta suuntautui lopulta kuvataiteeseen ja tuli tunnetuksi sekä muotokuvamaalarina että maisemamaalarina.

Savolaisista ovat olleet malleina esimerkiksi rovasti Th. Brofeldt (1888) ja Juhani Aho (1906). Savolaiseen elämänmenoon liittyviä teoksia ovat Kuopion seudulla kuvattu Savolaisvene (1888) ja Muuruvedellä maalattu Maisema Pohjois-Savosta, joka tunnetaan myös nimillä Palanut kaski, Ahomaisema, Erämaatorppa ja Heinäkuun päivä (1891).

Jo valmistumisaikanaan (1893) paljon huomiota herättänyt Raatajat rahanalaiset (Kaski) on työn kuva Lapinlahdelta. Järnefelt suhtautui aiheeseen ihannoiden. Etualalla olevan tytön kasvot hän kuvasi aluksi pehmeän puhtaiksi mutta nokesi ne Kauppis-Heikin huomautettua tästä epäaitoudesta. Kaski-teoksen jälkeen Järnefelt siirtyi humoristiseen kansankuvaukseen, joista esimerkkeinä ovat Lapinlahden Rannan-Puurulan talon pihassa maalattu akvarelli Isäntä ja rengit (1893) sekä hieman myöhäisempään tuotantoon kuuluva Kotiinpaluu markkinoilta (1903).

Akseli Gallen-Kallelakin kuului Canthin salongin vieraisiin. Vuonna 1893 hän etsiskeli pajanpaikkaa suunnitteilla olevalle Sammon taonta -taululleen ja löysi sen Vehmersalmelta Mustaharjun talon maalta, missä Minna Canth oli aikaisemmin ollut kesänvietossa. Paikkakuntalaiset esiintyvät taulun henkilömalleina. Pari vuotta aikaisemmin Gallen-Kallela oli osallistunut ja voittanut Savo-karjalaisen osakunnan julistaman Kalevalan kuvituskilpailun.¹²¹

Myös Juhani Ahon puolison Vendla Irene (Venny) Soldan-Brofeldtin piirroksissa ja maalauksissa on monia savolaisaiheita. Tällaisia löytyy matkakuvien joukosta. Venny Soldan-Brofeldt ikuisti myös Kuopion laulujuhliin liittyneen Kalevala-kulkueen (1891), mutta tunnetuimpia hänen savolaisaiheisista töistään ovat Ateria savolaisessa talonpoikaistuvassa (1892) ja Heränneitä (1898), jonka hän kuvasi ollessaan Juhani Ahon kanssa Iisalmen pappilassa. Kuopiossa Venny Soldan-Brofeldtin tarkoituksena oli maalata Minna Canthin muotokuva, mutta sen sijasta tuli kuva Juhani Ahosta, johon taiteilija tutustui Minna Canthin salongissa. Venny Soldan-Brofeldt maalasi myös Kauppis-Heikin muotokuvan.

Eero Järnefelt ja Venny Soldan-Brofeldt olivat realistisen maailmankuvan omaksuneita säätyläistaiteilijoita. Kuopion maalaiskunnassa syntyneen Juho Rissasen kansanelämän kuvaukset taas pohjautuvat omakohtaisiin kokemuksiin. Ne valottavat yhteiskunnan epäkohtia ja esittävät Pohjois-Savon tilattoman maalaisväestön elämää melko synkin värein. Kolmiosainen vesivärimaalaus Lapsuuden muisto (1902) kertoo Kuopion talvimarkkinoilta 1884 juopuneena kotiin palaavan isän menehtymisestä.

Jo varhain Rissanen joutui hankkimaan elantonsa vaihtelevia sekatöitä tekemällä ja muisteli noita aikoja lukuisissa työkuvissaan. Kesän 1897 Juho Rissanen vietti Puumalassa, missä syntyivät vesivärityöt Sokea, Ukko Istolainen ja Hauta-Heikin mummo. Näistä Sokea kuvaa 94-vuotiasta Heta Kauppista, Ukko Istolainen on vuokra-ajurin prototyyppi ja puumalalaista surumielisesti hymyilevää miilunpolttajan vaimoa, Hauta-Heikin mummoa, on sanottu perisavolaiseksi Mona Lisaksi. Fresko Työstä paluu (1904) syntyi Nilsiässä ja välittää väsyneiden työmiesten tunnelmia suurlakon aattona.¹²²

Lapinlahdella syntynyt talollisen poika Pekka Halonen oli myös itse kokenut kansanelämää. Hän kuului Halosten laajaan taiteilijasukuun ja kuvasi usein sekä perheensä jäseniä että Lapinlahden metsä­ ja järvimaisemia. Kotipelto ja Antti-veli, joka itsekin myöhemmin ikuisti Pohjois­Savoa maisemakuviinsa, ovat malleina Halosen tunnetussa Niittomiehet -taulussa (1891). Nuorena kuollut pikkuveli Kalle on kuvattu tauluihin Poika omena kädessä (1891) ja Poika rannalla (1891). Samalta vuodelta on Lapinlahdella maalattu Lehmisavu. Realistisiin henkilökuviin kuuluvia teoksia ovat muun muassa Tukkinuotiolla (1892), Lapinlahden Helyjoella kuvattu Rannalla istuja (1893) sekä Lepohetki (1905).

Kesän 1899 Halonen vietti Karttulassa ja viestitti sortovuosien tunnelmaa Paljakanvuorelta kuvaamassaan kansallisromanttisessa maalauksessa Erämaa (1899). Paikallista väkeä taas on ikuistettu maalaukseen Ateria (1899). Kesäillan rauha välittyy Lapinlahden Akkalansaaren rannasta maalatussa taulussa Työstä paluu (1907) ja kevättalven valoisuus Väisälänniemen maisemassa (1907). Pääosin Tuusulassa asunut Halonen vietti 1918 viimeisen kesänsä Lapinlahdella ja maalasi tuolloin Väisälänmäellä taulun Näköala vuorelta.¹²³

Kuopiolainen Hjalmar Munsterhjelmin oppilas Johan Fridolf Weurlander keskittyi maisemamaalaukseen. lnnoittajaksi on nimetty merimaalarina tunnetuksi tullut saksalainen taiteilija Oscar Kleinech, joka saapui Kuopioon vuonna 1870 ja sai paikkakuntalaisten huomion kiinnittymään Väinölänniemeltä avautuvaan Kuopio-näkymään. Tunnettuja Weurlan­derin Savo-aiheisia töitä ovat Maisema Savosta (1882), Maisema Kuopiosta (1887) ja Soutelemassa (1891) sekä kaksi taulua Olavinlinnasta.

Myös Hjalmar Munsterhjelm itse ikuisti Savoa kierrellessään maakuntaa 1870-luvulla. Tuolloin syntyi talvimaisema Olavinlinnasta (1871), Varkauden konepajaa kuvaava Maalaus Ammäkoskesta (1872) ja Järvikylä (1874). Kesäinen maalaus Olavinlinna valmistui 1892.

Väinö Blomstedt oli syntynyt Savonlinnassa mutta muutti perheensä kanssa jo pikkulapsena Helsinkiin. Ulkoilmamaalauksia Blomstedt ryhtyi maalaamaan 1890 ja piti ensimmäisen näyttelynsä seuraavana vuonna. Vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn valmistui mahtavan kokoinen maalaus Olavinlinna, joka palkittiin pronssimitalilla. Tätä teosta on pidetty komeimpana Olavinlinnaa esittävänä tauluna.¹²⁴

Iisalmessa vuonna 1873 syntynyt Vilho Sjöström aloitti taiteilijauransa realistisena ulkoilmamaalarina. Maisemastaan Pilvinen päivä (1902) ja isosta henkilökuvastaan Hiekkakuoppa (1907) hän sai valtionpalkinnot. Myöhempään tuotantoon kuuluu Otto Mannisen muotokuva (1923).

Savo-aiheita sisältyy myös kuopiolaisen harrastajataiteilija Johan Fredrik Tuhkasen töihin. Ammatiltaan Tuhkanen oli maalarimestari, mutta loi 1880-luvulta lähtien joukon romanttisia maisematulkintoja. Tunnetuimpia ovat hänen myöhäiskauden työnsä, kuten Näköala Puijolta (1909).¹²⁵

Savo löytyy Venny Soldan-Brofeldtin lisäksi monen muunkin naistaiteilijan tuotannosta. Eräs heistä on Anna Sahlsten. Hän oli syntynyt Iisalmessa, muuttanut jo nuorena Helsinkiin, käynyt siellä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun, toiminut sen jälkeen piirustuksenopettajana ja saanut lisäoppia – kuten 1800-luvun lopun taiteilijat yleensä – Pariisiin suuntautuvilla matkoilla. Venny Soldan-Brofeldtiin hän tutustui osallistumalla tämän järjestämiin piirustusiltoihin. Anna Sahlsten hankki työtilakseen Leppävaaran huvilan Espoosta, mutta käsitteli töissään usein itäsuomalaisia aiheita. Savoon hänet yhdistivät sekä sukujuuret että kiinteät suhteet Kuopiossa ja Mikkelissä vaikuttaneeseen veljeensä Petter August (Pekka) Sahlsteniin ja tämän perheeseen.

Anna Sahlsten keskittyi kansanelämän kuvauksiin mutta maalasi jonkin verran myös maisemanäkymiä. Hänen Savossa syntyneitä töitään ovat muun muassa Itikan talo Iisalmessa, Virran talo, Tyttö Hirvensalmelta, Runnin lastensairaala, Maisema Olavinlinnasta sekä Pehr ja Laura Collanin muotokuva. Tunnetuimmat työnsä Leipähuolia ja Akat, jossa on kuvattu kolme kahvia juovaa mummoa, hän sitä vastoin maalasi vuonna 1895 Sotkamossa ja Nurmeksessa. Anna Sahlstenin töitä löytyy myös Päivälehden Nuori-Suomi joulualbumista.¹²⁶

Anna Sahlstenin tavoin kuopiolainen kielten- ja kuvataidonopettaja Hanna Suomalainen on taiteilijana paljolti jäänyt opettajantyönsä varjoon. Suomalainen kuului Anna Sahlstenin tuttavapiiriin ja sai vaikutteita varsinkin Martta Wendeliniltä. Ohjausta hän sai Eero Järnefeltiltä. Hanna Suomalainen maalasi 1900-luvun alussa etupäässä kuopiolaisia vaikuttajia sekä tuttaviaan. Jonkin verran hänen tuotannossaan on myös kotiseutua esittäviä maisemakuvia.¹²⁷

Savolaisista kuvanveistäjistä tunnetuksi tuli mikkeliläinen Johannes Haapasalo (entinen Kääriäinen). Hän pääsi ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1900 ja aloitti taideopinnot Helsingin yliopiston piirustussalissa ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Osakunta-aikanaan 1902 hän kierteli Savossa kiihottamassa kansaa kutsuntalakkoon ja joutui sen vuoksi pakenemaan ulkomaille, missä jatkoi taideopintojaan. Suomeen palattuaan Haapasalo asui ja työskenteli Helsingissä. Hänen alkuajan töitään ovat esimerkiksi Uuden Ylioppilastalon reliefit. Huomattavimmat teoksensa Haapasalo teki kuitenkin vasta maailmansotien välisellä ajalla.¹²⁸

Suurin osa savolaisista kuvataiteilijoista oli opiskellut Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jatkanut opintojaan Pariisissa, ottanut osaa näyttelyihin ja käynyt opintomatkoilla myös Italiassa ja Saksassa. Sortovuosien alkaminen joudutti paluuta kotimaahan ja suuntasi aihevalinnat omaan maahan ja sen kansaan. Isänmaallisuus näkyi varsinkin niiden taiteilijoiden töissä, joilla oli yhteyksiä nuorsuomalaiseen liikkeeseen ja ns. Nuoren Suomen ryhmään. Sen piiriin lukeutui lehtimiehiä, kirjailijoita, muusikkoja sekä kuvataiteilijoita. Keskeisimpiä tämän ryhmän savokuvaajia olivat Järnefeltin ja Brofeldtin perheiden taiteellisesti lahjakkaat jäsenet.

Itsenäisyyttä edeltäneen ajan Savo tulee monipuolisesti näkyviin myös valokuvaajien töissä. Mainetta saavutti varsinkin kamerataiteilija Viktor Barsokevitsch. Tämä puolalaissyntyinen, aikaisemmin konttoristina toiminut valokuvaaja avioitui kuopiolaisen Adele Sallinin kanssa, muutti Helsingistä Kuopioon ja otti hoitaakseen vaimonsa valokuvaamon. Kuuluisaksi Barsokevitsch tuli sekä persoonallisista henkilökuvistaan että kertovista maisema- ja miljöökuvistaan.

Kuopion ja sen lähiympäristön lisäksi hän ikuisti Pohjois-Savon matkailukohteita ja toimi myös lehtikuvaajana muun muassa Uudessa Kuvalehdessä. Osa maaseudulla otetuista ulkokuvista saattaa tosin olla Barsokevitschin apulaisten ottamia. Pääosa kuvista ajoittuu vuotta 1918 edeltäneeseen aikaan. Ajan tavan mukaan kuvataiteilijat, muun muassa Eero Järnefelt, kopioivat Barsokevitschin valokuvia piirroksiinsa. Monitoimisella Viktor Barso­kevitschilla on ansioita myös Suomen Valokuvaajien Liiton perustamisessa.¹²⁹

Merkittäviin valokuvaajiin kuuluu myös kuopiolainen insinööri Karl Granit. Hän kuvasi Kuopion seutua 1880- ja 1890-luvulla mutta sai mainetta ennen muuta Sodankylään ja Inariin suuntautuneen kansainvälisen tieteellisen retkikunnan dokumenttikuvaajana.

Myös maanviljelysopin professori Karl Gustaf Johannes (Gösta) Grotenfelt toimi 1890-luvulla dokumenttikuvaajana. Hän keskittyi erityisesti maatalouteen ja karjanhoitoon liittyviin aiheisiin ja tallensi 65 kuvaan Kuopiossa vuonna 1906 pidetyn maatalousnäyttelyn näkymiä.¹³⁰

Säveltäjät

Savossa vaikutti tai sieltä oli kotoisin myös monia kansallista tai kansainvälistä tunnustusta saaneita säveltäjiä sekä muusikoita. Heihin kuului autonomian ajan lopulla muun muassa Otto Kotilainen, Oskar Merikanto, Aino Ackte, Armas Järnefelt, Emil Forsström ja Erkki Melartin.¹³¹ Jo 1850-luvulla syntynyt Suomen vanhin maakuntalaulu, Savolaisen laulu, oli iisalmelaisen Karl Collanin säveltämä ja kuului kuvattavan kauden juhlaohjelmistoon. Paikallisuutta musiikissa on vaikea tunnistaa, mutta savolaisuus korostui siten, että taiteilijat esiintyivät usein kotipaikkakunnallaan ja kuuluivat juhlatilaisuuksien kantaviin voimiin.

Aino Ackten merkityksestä Savonlinnan oopperajuhlien perustajana on jo aikaisemmin ollut puhe (s. 519). Samoin on käsitelty Armas Järnefeltin perhetaustaa ja ”Järnefeltin koulun” toimintaa (s. 561). Kumpikaan edellä mainituista ei ollut syntyperäinen savolainen, mutta maakunnan musiikkielämä sai heidän Savossa vietetyistä vuosistaan uusia virikkeitä.

Oskar Merikantokaan ei ollut savolainen vaan helsinkiläinen, mutta Savo sai hänestä ahkeran esiintyjän. Hänellä oli sukulaissiteitä Savoon, sillä hän avioitui mikkeliläisen kauppiaan tyttären Liisa Häyrysen kanssa ja vietti useita kesiä lankonsa luona Mäntyharjulla. Asepalveluksensa Merikanto suoritti Mikkelin maalaiskunnassa Tuukkalan reservikomppaniassa. Yhteydet Savoon toivat Merikannon pitämään useita urkukonsertteja varsinkin Mikkeliin, Savonlinnaan, Mäntyharjulle ja lähikuntiin. Urkukonserttien lisäksi Merikanto esiintyi Savossa kuorojohtajana ja oli mukana sekä Savonlinnan oopperajuhlilla että Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlilla.

Syntyperäisiin savolaisiin kuului Otto Kotilainen, Heinäveden Otto Suuri, kuten häntä maakunnassa nimitettiin.Jo isoisä oli tullut Heinävedellä tunnetuksi paitsi monipuolisena luottamusmiehenä myös virsilaulajana ja pelimannina. Otto Kotilaisen isä Pekka Kotilainenkin tunnettiin musiikkimiehenä, sillä hän toimi lukkarin sijaisena Heinäveden kirkossa. Otto itse valmistui kansakoulunopettajaksi ja harrasti nuoruusvuosmaan laulua muun muassa Kuopion palokunnan mieskuorossa. Hän oli keskeinen innoittaja Heinäveden Soitannollisen Seuran vuonna 1911 järjestämillä kolmipäiväisillä laulu-, soitto- ja urheilujuhlilla sekä oli mukana Savossa pidetyillä laulu- ja soittojuhlilla. Kuopion juhliin hän sävelsi vuonna 1914 kantaatin Väinölän väki ja Mikkelin juhliin vuonna 1923 juhlamarssin.¹³²

Myös Emil Forsström oli syntynyt Savossa, Ristiinassa. Isä oli Mäntyharjun tuomiokunnan laamanni Karl Ferdinand Forsström, joka ensimmäisenä Suomessa alkoi käyttää suomen kieltä käräjäpöytäkirjoissa. Emil Forsström valmistui tuomariksi ja toimi hovioikeudenneuvoksena Viipurissa. Opiskeluaikanaan hän johti Savo-karjalaisen osakunnan kvintettiä, Ylioppilaskunnan Laulajia ja Ristiinan torvisoittokuntaa. Valmistumisensa jälkeen hän toimi pitkään myös Mikkelin lauluseuran johtajana.¹³³

Erkki Melartin oli syntynyt Käkisalmessa mutta kävi koulua Savonlinnan lyseossa. Elämäntyönsä tämä monipuolinen taiteilija teki Helsingissä ja Viipurissa, mutta piti tiiviisti yhteyttä myös entiseen koulukaupunkiinsa ja Savon maakuntaan. Pohjois-Savon nuorisoseurojen liitto sai hänet vuonna 1910 luennoitsijakseen. Esitelmien aiheina olivat maalaustaide ja kansanlaulut, joita aiheita Melartin elävöitti musiikkiesityksillä. Savonlinnan ensimmäisille oopperajuhlille 1912 Melartin sävelsi oopperan Aino ja hän toimi juhlissa myös kuoron ja orkesterin johtajana.¹³⁴

Sotilasmusiikin alalla tuli tunnetuksi varsinkin kapellimestari Elias Kahra. Hän oli Kuopioon sijoitetun tarkk’ampujapataljoonan soittokunnan johtaja, mutta myös Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen orkesterin johtaja, Kuopion kirkon urkuri ja taitava laulaja. Oopperalaulajana hän esiintyi Suomalaisen Teatterin vieraillessa Kuopiossa 1878. Ohjelmassa oli tuolloin Gaetano Donizettin ooppera Don Pasquale, jossa Kahra lauloi Malatestan osa. Kapellimestarin ominaisuudessa hän oli Kuopiossa juhlistamassa Savon radan rakentamispäätöstä 1887 ja lukuisia muita juhlatilaisuuksia.¹³⁵