Me vietämme Savon maakuntahistorian valmistumisjuhlaa samalla paikalla (Mikkelissä), missä maakuntahistorian syntysanat yli kahdeksan vuosikymmentä sitten lausuttiin. Ei ollut sattuma, että aloite Savon maakuntahistorian kirjoittamiseksi nousi juuri täältä, Savon asutuksen vanhimmasta keskiöstä.
”Sota-Pesonen” Mikkelistä
Jokaiselta paikkakunnalta löytyy värikäs persoona, jonka tempaukset tuntee koko kylä tai kaupunki. Poikkeavalla käyttäytymisellään nämä persoonallisuudet antavat aihetta kertomuksille, jotka rikastuttavat koko yhteisön elämää. 1930-luvun ja sota-ajan Mikkelin katukuvaan ja erityisesti sotaväen juhlapäivien viettoon kuului erottamattomasti Oskar Edvard Pesonen, joka paremmin tunnettiin ”Sota-Pesosena”. Mies saattoi ilmestyä kauhtuneeseen frakkiin tai silkkipyttyyn pukeutuneena paraatimeininkien keskeiselle paikalle tai kirkkoon varuskunnan ylimmän päällystön seuraan. Erottamattomina kuuluivat Sota-Pesosen asuun isokoppainen piippu ja ryhmykeppi. Piipputupakkana hän käytti ”nurkantakaista” vahvennettuna apteekin yrteillä.
Pesonen oli entinen helsinkiläinen tehtailija, joka nähtiin paasaamassa torin kulmassa tai Kirkkopuistossa ryssän inhoaan ja kehottamassa ryssää kaikin tavoin kurittamaan ja kostamaan sille kaikki todelliset ja kuvitellutkin väärydet. Sota-Pesosen vaimo oli ennen ensimmäistä maailmansotaa karannut jonkun venäläisen upseerin matkaan. Hylätyn aviomiehen mielenterveys oli romahtanut, eikä hän koskaan toipunut ennalleen. Sotaisista palopuheistaan huolimatta pujopartainen, pitkävartista piippua poltteleva Sota-Pesonen oli rauhallinen ja harmiton hupsu muille lähimmäisilleen paitsi joskus ympärillä ilkkuville pikkupojille, joita hän ryhmysauvaansa uhkaavasti kohotellen hätisteli kauemmas.
Sota-Pesonen asui koirineen omakotitalossa Kulmakadun Likolammen puoleisessa päässä. Saman kadun keskikohdan tienoilla eräs iäkäs talonomistaja oli kaivanut pihalleen ”sirpalesuojan”, kuopan, jonka kantena oli muutamia puolilahoja hirrenpätkiä. Ilmahälytyksen sattuessa hän ajoi muun pesueensa Akkavuoren pommisuojaan, mutta kömpi itse omatekoiseen tuliasemaansa mukanaan ikivanha kivääri. Jos lentokoneiden surinaa kuului, hirsien välistä kohosi kiväärin piippu uhkaavasti tervetuliaisiksi iivanalle, kuten ukko itse uskoi, vaikka taivaalla olisi pörrännyt omia tai saksalaisten koneita.
Lähteet: Palin, Pentti, Marskin klubi. Mikkelin klubi 1898–1998. Jyväskylä 1997.