Ammattikoulutus laajenee hitaasti

Koulutusta vain kaupungeissa, kauppaloissa ja erikoisammattikouluissa

Lukioon verrattuna ammattikoulutus oli Suomessa vaatimatonta ja hajaantunut osin pieniin ja kirjaviin yksiköihin. Tosin 1939 annettu laki vakiinnutti taloudellisesti ammattikouluja ja mahdollisti uusien käynnistämisen lupaamalla 60 % valtionapua. Vuonna 1942 koulutusta vauhditettiin perustamalla kauppa- ja teollisuusministeriöön ammattikasvatusosasto. Ammattikoulutusta suunnitteleva toimikunta laati alalle kymmenvuotissuunnitelman. Sen mukaan ammattikoulutus teollisuusammatteihin tapahtuisi pääosin valtion keskusammattikouluissa. Niiden rakentaminen toteutui kuitenkin hitaasti, eikä Savo saanut ainoatakaan, vaikka Mikkeliin sellaista toivottiin.¹⁶²

Syksyllä 1944 opiskelu ammattikouluissa helpottui sikäli, että se tuli tuen piiriin ammattiopintojen avustamisesta annetun lain myötä. Heti sodasta pitäen ammattikouluväki vakuutti koulutuksen laajentamisen tarpeellisuutta, mutta ammattikoulutuksen vetovoima oli heikko. Sitä osoittaa mm. se, ettei syksyllä 1944 tyttöjen ammattikouluun Mikkelissä ilmoittautunut oppilaita tarpeeksi, vaan oli järjestettävä uusi kirjoittautumistilaisuus. Tosin vuonna 1948 Kuopion valmistavaan ammattikouluun pyrkineistä pojista jäi runsas kolmannes koulun ulkopuolelle ja tyttöjenkin puolella neljännes, eikä samassa yhteydessä toimivaan vaatturiammattikouluun päässyt kuin puolet pyrkineistä.¹⁶³ Varsinkin ammattikouluväki, mutta myös muut kouluviranomaiset olivat sitä mieltä, että ammattikoulutus oli jäänyt lapsipuolen asemaan. Ylijohtaja Aarno Niini, joka edusti ammattikouluväkeä, arvioi vuonna 1946, että silloinen koulutuksen tarve täyttyi oppikoulun osalta 125-prosenttisesti, mutta teollisuuden, maatalouden ja kaupan ammattikoulutuksen kohdalta vain 50-prosenttisesti.¹⁶⁴

Teollisuusammatteihin tähtäävää yleiskoulutusta oli ennen sotia kaupungeissa ja kauppaloissa. Kuopion valmistava ammattikoulu oli aloittanut jo 1916. Sekä Kuopiossa että Mikkelissä oli sodan jälkeen pojille ja tytöille erikseen kaksivuotiset valmistavat ammattikoulut. Välittömästi sodan jälkeen kouluissa oli pojille vain puutyön ja metallityön linjat. Tosin Kuopiossa molemmat linjat saivat jatkoluokat jo 1945. Tyttöjen valmistavassa ammattikoulussa oli talous-, pukuompelu- ja liinavaateompeluluokat. Kuopion poikien valmistavan ammattikoulun nimi muutettiin 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa teknilliseksi valmistavaksi ammattikouluksi. Samaan aikaan puupuoli jakautui kirvesmies- ja muurausluokkaan.¹⁶⁵

Kuopion valmistava ja sitten teknillinen ammattikoulu reagoi yhteiskunnan muutoksiin perustamalla uusia osastoja ja niille vielä linjoja. Arvioidun tarpeen mukaan lisättiin myös oppilaspaikkoja rinnakkaisluokkien avulla. Myös tyttöjen ammattikouluun tuli 1950-luvun kuluessa uusia osastoja, ompelu-, ravintotalous- ja kähertäjäosastot. Ompeluosasto jakautui ompelijan ja teollisuusompelijan linjoihin. Ravintotalousosasto jakautui leipojan, laitoskeittäjän ja eineskylmäkön linjoihin. Sekä Kuopiossa että Mikkelissä kaupungin ammattikoulun yhteydessä toimi erikoisammattikoulu, Kuopiossa vaatturikoulu ja Mikkelissä ensimmäinen kunnallinen parturi-kampaajakoulu.¹⁶⁶

Mikkelin kaupungin valmistava ammattikoulu tarjosi koulutuksen kaikkiaan 777 oppilaalle vuosina 1945–1954. Määrä oli merkittävä, mutta verrattuna samaan aikaan keskikoulusta päässeiden ja ylioppilaaksi kirjoittaneiden määriin se oli vaatimaton.¹⁶⁷

Kiinnostus ammattikouluja kohtaan lisääntyi 1950-luvun puolivälistä eli samoihin aikoihin, kun oppilaitokset alkoivat muuttua kuntainliittojen ammattikouluiksi. Tällöin niissä järjestettiin muun opetuksen ohella eripituisia ammattikursseja nuorille työttömille. Näiden kurssien ja koko ammattikoulutuksen kehittämiseen alkoi vaikuttaa vahvistuva käsitys ammattikoulutuksesta jopa tehokkaana lääkkeenä työttömyyteen.¹⁶⁸

Valmistavan ammattikoulun rinnalla Kuopiossa ja Mikkelissä toimi sodan jälkeen myös yleinen ammattikoulu iltakouluna ja oppisopimuskoulutusta täydentävänä. Molemmissa sen oppilasmäärä pysytteli pienenä. Kuopion yleisessä ammattikoulussa opiskeli 1950-luvun alussa 15 kirjapainoalan, 10 leipurialan ja muutama maalarialan opiskelija. Monet heistä keskeyttivät opiskelun.¹⁶⁹ Oppisopimuskoulutus jäi Savossa ja Suomessa yleensäkin vaatimattomaksi verrattuna aikaisemmin teollistuneisiin maihin. Juuri 1950-luvulla suomalainen ammattikoulutus suuntautui korostetusti oppilaitoskoulutukseen. Aikaisemmin Suomen teollisuus oli vaiheessa, jossa työhön opittiin työpaikalla.

Kuopion ja Mikkelin ammattikoulujen lisäksi Savossa toimi 1950-luvun alussa kaksi Varkauden tehtaiden omistamaa yksityistä yleistä ammattikoulua. Vuonna 1935 aloittanut Varkauden Tehtaiden ammattikoulu oli nelivuotinen sisäoppilaitos. Sen tavoitteena oli kouluttaa ammattimiehiä Varkauden tehtaille, ja se toimi yhteistyössä Walter Ahlströmin teknillisen koulun kanssa. Oppilaita oli sodan jälkeen 60:n ja 70:n välillä ja 1950-luvulla yli 80. Varkaudessa oli myös toinen tehtaan ammattikoulu, nimittäin sodan aikana aloittanut Varkauden tehtaan yleinen ammattikoulu, jossa oli kahdella luokalla yhteensä 60 oppilasta.¹⁷⁰

Sulkavalla aloitti vuonna 1950 pääasiassa siviili-invalideille tarkoitettu yleisammattikoulu. Sen tulo Sulkavalle selittyy siitä, että paikkakunnalla oli tarjolla vapaata tilaa välirauhan aikana rakennetuista armeijan parakeista. Koulua piti yllä Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto, joka käynnisti koulutuksen invalidien kansakoulukurssin suorittamisella, ja jatkoksi tuli puusepän ja rakennusalan koulutus. Pari vuotta myöhemmin siirryttiin metallialan koulutukseen oppilasmäärän kohotessa pian 100:aan. Aluksi oppilaista oli 58 % siviili-invalideja, sotaorpoja 30 % ja sotainvalideja 12 %. Kun sotaorvot oli koulutettu, oppilaiksi otettiin muitakin kuin vammautuneita. He olivat yleensä lähiympäristöstä, vuonna 1963 Mikkelin läänistä 43 % ja neljäsosa Sulkavalta. Jatkossa ei rakennusala enää kiinnostanut, vaan tilalle tuli autojen ja traktorien korjaus. 1960-luvulla opiskelijamäärä kasvoi uudelleen, kun vakuutusyhtiöt velvoitettiin antamaan koulutusta liikenne- ja työtapaturmissa loukkaantuneille. Oppilaitoksen toiminta loppui ennen keskiasteen uudistusta vuonna 1987.¹⁷¹

Vuoden 1958 ammattioppilaitoslaki

Jo ennen vuoden 1958 lakia, joka velvoitti kunnat ammattikoulutuksen kehittämiseen vuoden 1939 ammattikoululaissa luvatun valtion tuen avulla, ja myös maalaiskunnissa heränneen ajatuksen siivittämänä Savoon syntyi ammattikouluja ylläpitäviä kuntainliittoja. Kouluviranomaiset olivat pitkään pyrkineet vähentämään oppikoulun vetovoimaa ja vertailulla Ruotsiin todistelemaan Suomen ammattikouluissa olevan liian vähän oppilaita. Suur-Savon ammattioppilaitoksen kuntainliitto perustettiin 1952. Vuonna 1954 Mikkelin kaupungin valmistavasta ammattikoulusta muodostettiin Suur­-Savon Ammattioppilaitos. Siinä oli pojille kolme osastoa: metalli-, puu- ja rakennus- sekä sähköosastot, joilla oli 195 paikkaa. Tytöille oli 86-paikkainen talous-, ompelu- ja kutomaosasto. Kunnat varasivat oppilaspaikkoja jo ennen vuoden 1958 siihen velvoittavaa lakia, esimerkiksi Mäntyharju 19 paikkaa. Tämän jälkeen muodostettiin Keski-Savon, Pohjois-Savon ja Itä-Savon ammattikoulujen kuntainliitot sekä myöhemmin Ylä-Savon kuntainliitto, ja koulujen sijoituspaikoiksi tulivat Pieksämäki, Kuopio, Savonlinna ja Iisalmi.¹⁷²

Vuonna 1958 valmistui laajakantoinen ammattioppilaitoslaki. Samana vuonna, kun kansakoululailla perustettiin uusi ammatillisesti painottunut koulu, kansalaiskoulu, kehitettiin myös varsinaista ammattikoulua. Ammattikoulutusta kehittelevät pitivät kansalaiskoulun ammattikoulupuolta vaatimattomana teollisia ammatteja ajatellen ja kansalaiskouluun uhrattuja voimavaroja osin hukkaan heitettyinä.¹⁷³

Uusi laki määräsi kunnille velvoitteet ammattikoulutuksen järjestämiseen. Ammattikoulujen yleisnimitys muuttui ammattioppilaitoksiksi, jotka olivat joko varsinaisia ammattikouluja, erikoisammattikouluja, ammattioppilaskouluja tai ammattiopistoja. Ammattioppilaskoulut hoitivat jo työssä olevien opetusta. Opistot olivat keskikoulupohjaisia ja keskittyivät eri alojen jatko- tai erityisopetukseen sekä työnjohdolliseen koulutukseen. Siihen asti valmistavien ammattikoulujen nimellä toimineet laitokset muuttuivat vuoteen 1970 mennessä yleisiksi ammattikouluiksi. Sodan jälkeenhän tällä nimikkeellä oli kaupungeissa iltakouluja. Lisäksi laki mainitsi kurssimuotoisen ammattiopetuksen.

Laki täsmensi valtion tuen ja velvoitti kunnat liittymään kuntainliittoon ja varaamaan paikkoja kouluista. Yli 20 000 asukkaan kaupunki- ja kauppalakuntien oli perustettava ammattikoulu. Lain mukaan koulut olivat joko kuntainliittojen tai kaupunkien ja kauppaloiden laitoksia. Savossa vain Varkaus perusti koulun yksin, muut ammattikoulut olivat kuntainliittojen kouluja. Ammattioppilaitoksessa tuli olla ainakin seuraavat osastot: metallityön, koneenkorjauksen, sähkötyön, puutyön, rakennustyön ja ompelu- sekä ravintolatalouden osastot. Pojille ja tytöille voi olla myös eri koulut.

Väestömäärältään 20 000 asukkaan kaupunki­ tai kauppalakunnalla tuli olla vähintään yhdeksän ammattikoulupaikkaa jokaista alkavaa 2 000 asukasta kohti, pienemmillä kaupunki- tai kauppalakunnilla kolme ja maalaiskunnilla yksi oppilaspaikka jokaista 1 000 asukasta kohti. Laissa oli porkkanana valtionapua 65 % menoista ja 50 % rakennuskustannuksista. Kuntien tuli varata paikkansa joko valtion keskusammattikoulusta, kaupungin tai kauppalan omasta ammattikoulusta tai sitten kuulua kuntainliittoon, jonka aluetta laki ei määrännyt. Kunnat saivat päättää, mistä ne paikkansa varasivat. Savossa ei tuolloin ollut valtion keskusammattikoulua.¹⁷⁴

Lain antamisen jälkeen varsinkin maalaiskunnat varasivat velvoitepaikkojaan osin jo rakenteilla olevista oppilaitoksista. Keski-Savon ammattioppilaitoksen kuntainliittoon tuli yhdeksän kuntaa ja ammattikouluun 130 oppilaspaikkaa, joista 42 Pieksämäelle ja esimerkiksi Haukivuorelle yksi. Pohjois-Savon 25 kuntaa käsittävän ammattioppilaitosten kuntainliiton ylläpitämään ammattikouluun tuli 356 oppilaspaikkaa, joista Kuopion kaupungille 225. Suur-Savon Ammattikoulun kuntainliitossa oli 11 kuntaa ja sen ylläpitämässä ammattikoulussa oppilaspaikkoja 208. Savonlinnan ammattikoulussa oli 138 oppilaspaikkaa ja mukana yhdeksän kuntaa. Ylä-Savon kuntainliiton ammattikoulussa oli 100 oppilaspaikkaa ja aluksi pojille vain viilaaja-koneistaja- ja maatalouskoneiden korjaajalinjat. Varkauden kauppala perusti oman 206 oppilaspaikan ammattikoulunsa. Lähikunnat varasivat siitä lain velvoittamia paikkoja, Kangaslampi kolme ja Joroinen viisi. Joroinen varasi myös Keski-Savon ammattikoulusta 11 paikkaa.¹⁷⁵

Pian kuntainliittojen ammattioppilaitosten perustamisen jälkeen niihin alettiin muodostaa uusia koulutusosastoja ja niille linjoja. Vuonna 1959 Kuopion ammattioppilaitoksen saatua oman uuden talonsa kasvatettiin metalliosastosta valmistuneiden määrää perustamalla viilaaja- ja viilaaja-koneistajalinjoille kolme rinnakkaisluokkaa ja perustettiin linjat laitosmiehille, levysepille sekä putkiasentajille. Uusiksi osastoiksi muodostettiin koneenkorjaajain osasto, joka jakautui autonasentajan ja maatalouskoneenkorjaajan linjaksi, sekä sähköosasto. Vanhaan puutyöosastoon muodostettiin uusia osastoja, rakennus-, maalaus- ja puuseppäosasto, jonka sisällä oli rakennus- ja huonekalupuuseppien linjat. Omat linjansa rakennettiin radioasentajan ja betonimiehen ammattiopintoihin. Arvioidun tarpeen mukaan lisättiin jatkossa mm. laitosmies­ sekä autonasentaja- ja sähköasentajakoulutusta. Vuonna 1970 olivat vuorossa televisio- ja puhelinasentajain sekä mekaanisessa puuteollisuudessa teränasettajan koulutus.

Tyttöjen puolella ammattioppilaitoksiin tuli modistien ja kotitalouden hoitajien osastot sekä kähertäjäosasto, jossa oli parturi- ja kampaajalinjat. Vuonna 1970 osastot ryhmiteltiin uudelleen. Ravintotalousosastoon muodostettiin kaksi peruslinjaa, ravintola-alan ja elintarviketeollisuuden linjat. Lisäksi aloitettiin uusi laboratoriotyön osasto, jolla käynnistyi sitten nopeasti laajeneva sairaalalaboranttien koulutus. Tällöin Pohjois-Savon ammattioppilaitos oli kasvanut jo 1 000 oppilaan kouluksi ja lukuvuonna 1978–1979, jolloin alettiin toteuttaa keskiasteen uudistusta, jo 1 400 oppilaan oppilaitokseksi.¹⁷⁶

Pitkien koulumatkojen takia ammattikoulujen opetusta hajautettiin varsinkin 1970-luvulla. Pohjois-Savon ammattioppilaitoksen toimintapisteenä oli 1970-luvun alusta Juankosken ammattikoulu, jossa oli kolme opintolinjaa: sähköasentaja-, levyseppä-hitsaaja- ja keittäjälinjat. Vuonna 1972 Leppävirralla aloitti Pohjois-Savon ammattioppilaitoksen rinnakkaisluokkia asentaja-, koneistaja-, levyseppä-, hitsaaja-, autonasentaja­ ja vaatetusteollisuuden opintolinjoilla. Myös Suur-Savon ammattioppilaitos hajautti toimintaansa: vuosina 1974–1976 Juvalla oli laitoksen sivutoimipiste ja Mäntyharjussa vuosina 1975–1981 kaksivuotisen levyseppä-hitsaajalinjan koulutus.¹⁷⁷ Vuonna 1964 Siilinjärvelle perustettiin ammatillinen kurssikeskus. Vuoden 1966 laki ammatillisista kurssikeskuksista käynnisti uusien perustamisen mm. Mikkeliin 1971.

Maa- ja kotitalouden sekä kotiteollisuuden oppilaitoskirjoa

Maa- ja kotitalouden sekä kotiteollisuuden ammattikoulutus tähtäsi paitsi työntekijöiden myös ja ensi sijassa omalla maatilalla tai perheen kotitaloudessa toimivien ammattitaidon kehittämiseen. Näille aloille oli syntynyt eri aikoina ja eri organisaatioiden toimesta sekä myös alan vaihtelevan tarpeen mukaan kirjava joukko oppilaitoksia.

Savon vanhin, vuonna 1859 Mikkelin maalaiskunnassa aloittanut valtion omistama Otavan maatalousoppilaitos käsitti maanviljelyskoulun, karjanhoitokoulun, jota luonnehdittiin myös ilmauksella käytännöllis-tietopuolinen, puutarhurikoulun sekä kotitalouskoulun.¹⁷⁸ Toinen vanha maatalousalan oppilaitos oli Peltosalmella Iisalmen maalaiskunnassa. Koulu oli aloittanut 1875 kaksivuotisena meijeri- ja karjakkokouluna. Se oli kouluttanut työntekijöitä suurimpien tilojen palvelukseen, ja sieltä saadun koulutuksen merkitys oli ollut keskeinen siirryttäessä karjatalousvaltaiseen maatalouteen Ylä-Savossa. Oppilaitos täydentyi 1890-luvulla maanviljelyskoululla, joka muuttui sitten maamieskouluksi. Sodan jälkeen siihen kuului maamieskoulu, tietopuolinen karjanhoitokoulu sekä emäntä- ja talouskoulu. Lisäksi sen yhteydessä oli vielä kesäisin toimiva talouskoulu.¹⁷⁹

Kolmas monialainen oppilaitos oli Suonenjoen maatalousoppilaitos. Sen yhteydessä toimi maamieskoulu ja vuonna 1924 aloittanut emäntäkoulu. Koulutusta vuonna 1972 uudistettaessa siinä toteutettiin linjajako yleislinjaan, jolla opetettiin puutarhanhoitoa ja maataloutta, ja talouslinjaan, jolla opetus keskittyi ruokatalouteen sekä puhtaana- ja kunnossapitoon. Muita Savossa toimivia maatalousoppilaitoksia olivat Muuruveden ja Rantasalmen maamieskoulut, Kuopion karjatalousoppilaitos, jossa 1970-luvun lopulla oli 32 opiskelijaa, ja meijerikoulu sekä Pohjois­Savon tietopuolinen karjanhoitokoulu Maaningalla. Nämä kaikki olivat valtion laitoksia. Lisäksi oli yksityisten ylläpitämä karjanhoito- ja meijeritalouden koulu Joroisissa.¹⁸⁰

Vuonna 1959 näiden oppilaitosten hallintoa uudistettiin ja kouluja yhdistettiin niin, että Savoon jäivät Otavan maatalouskoulut sekä Suonenjoen, Muuruveden ja Peltosalmen maataloudelliset koulut. Vuonna 1962 maatalousoppilaitoksista annetut laki ja asetus jakoivat koulutuksen kaksi vuotta kestävään maanviljelyskouluun, noin kuusi kuukautta kestävään maamieskouluun ja seitsemän kuukautta kestävään isäntäkouluun. Kaikkiin sisältyi noin puolen vuoden harjoittelu. Uuden lain mukaisesti Peltosalmen oppilaitos, joka aikaisemmin oli yksityisomistuksessa, siirtyi valtion omistukseen. Peltosalmella käynnistyi 1970-luvun alusta uusien tilojen rakentaminen. Vuonna 1976 siellä aloitti uudentyyppinen kaksivuotinen maatalousteknillinen kokeilukoulu maamieskoulun lopettaessa. Uusi koulutus jakautui kolmeen linjaan: viljelijä-, tekniseen ja karjatalouslinjaan.¹⁸¹

Sekä omaa kotitalouttaan hoitavien että erilaisten laitosten palvelukseen tulevien ammattitaitoa kohentamaan oli syntynyt kotitalouskoulutusta antavia oppilaitoksia. Noin vuoden kestäviä emäntäkouluja olivat Suonenjoen maatalousoppilaitoksen yhteydessä oleva emäntäkoulu, Säämingin emäntäkoulu ja Koivumäellä Kuopion maalaiskunnassa toimiva emäntäkoulu. Kotitalouskouluja oli Muuruvedellä ja Peltosalmen maatalousoppilaitoksen yhteydessä. Vuodesta 1965 alkaen Savon kaupunkeihin perustettiin talouskoulut, ensin Kuopioon, sitten 1968 Mikkeliin ja pian myös Varkauteen sekä kuurojen talouskoulu Pieksämäelle. Mikkelin talouskoulu laajeni opistotasoiseksi vuonna 1981. Kuopion talouskoulussa lukuvuonna 1978–1979 oppilasmäärä nousi 180:een.¹⁸²

Kotiteollisuuskouluja, jotka olivat sekä ammattiin tähtääviä että lähinnä maatalousväestön kodeissa tarvittavia taitoja lisääviä, oli syntynyt paikallisten aloitteiden ja tarpeen mukaan. Naiskotiteollisuuskouluissa opetettiin kudontaa ja ompelua ja mieskotiteollisuuskouluissa puu- tai metallitöitä. Naisille tarkoitettuja kouluja oli sodan jälkeen Savonlinnassa, Mikkelissä, Kuopiossa ja Rautalammilla sekä myöhemmin Kiuruvedellä. Mikkelin koulu sai vahvistusta siten, että Käkisalmesta tullut siirtokoulu liitettiin läänin toiseen kiertävään kotiteollisuuskouluun ja kaupunki otti sen omistukseensa. Mieskotiteollisuuskouluja oli Iisalmessa ja Kuopiossa sekä myöhemmin myös Leppävirralla ja Varkaudessa. Iisalmen koulu oli kaksi- ja Kuopion kolmeosastoinen. Lisäksi Mikkelin ja Kuopion läänien kotiteollisuusyhdistyksillä oli kiertävät mies- ja naiskotiteollisuuskoulunsa.¹⁸³ Laki maatalous-, kotitalous­ ja kotiteollisuusoppilaitoksista vuodelta 1962 järjesteli kotiteollisuuskoulujen antamaa opetusta ja täsmensi niiden saamaa valtionapua.

Kuopiossa toimi vuodesta 1965 koti- ja taideteollisuusoppilaitos, jossa oli 1970-luvun lopulla 397 opiskelijaa. Juvalla oli peruskoulupohjaisessa oppilaitoksessa myös ylioppilaille tarkoitettua opetusta. Vuonna 1970 kotiteollisuuskouluista poistettiin nais- ja mies-etuliitteet. Naisille oli kudonnan ja ompelun linja ja miehille puu- ja metallityön linja.¹⁸⁴

Uusia erikoisammattikouluja

Yhteiskunnan monipuolistuminen johti ammattikoulutuksen tarpeen kasvuun uusilla aloilla. Uusien alojen ja ammattien vaatimusten mukaista koulutusta järjestettiin joko yleisten ammattikoulujen uusilla osastoilla ja niiden linjoilla, perustamalla uusia erikoisammattikouluja tai kehittämällä jo olemassa oleviin erikoisammattikouluihin uusia linjoja. Tällainen uuden alan ammattikoulutasoinen koulutus käynnistyi sodan jälkeen Savossa metsäalalla.

Aikaisemmin metsäalan koulutus oli tähdännyt yksinomaan esimies- ja työnjohtotehtäviin. Sodan jälkeen Pohjois-Savon metsäkoulu käynnistyi ensin Suonenjoella ja siirtyi vuonna 1953 uuden koulurakennuksen valmistuttua Siilinjärvelle. Se oli aluksi piirimetsälautakunnan omistama ja antoi perus- ja jatkokoulutusta sekä metsäalan työtehtäviin että myös työnjohtotehtäviin, minkä lisäksi koulussa järjestettiin kursseja. Vuonna 1975 valtio otti koulun haltuunsa, kun ammattikoulutuksen kenttää keskitettiin ja pieniä erikoiskouluja pyrittiin yhdistämään sekä turvaamaan jäljelle jäävien talous.¹⁸⁵

Ammattikoulutasoinen metsäkoulutus käynnistyi myös Etelä-Savossa ensin Mäntyharjussa, josta se siirtyi vuonna 1978 Mikkeliin. Koulussa oli kaksi linjaa, peruslinja ja uutuutena metsäkoneenkuljettajalinja. Aluksi koulu oli kannatusyhdistyksen ylläpitämä, mutta sekin siirtyi sitten valtiolle.¹⁸⁶ Peruskoulu-uudistuksen jälkeen ammattikoulutusta ryhdyttiin uudelleen kokoamaan suurempiin yksiköihin ja sen sisältöä uudistamaan ns. keskiasteen uudistuksen yhteydessä.

Palvelualojen kasvu ja kehittyminen vaativat ammattikoulutusta. Valtio perusti 1970-luvulla hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksia maakunnallisiin keskuksiin. Kuopiossa aloitti vuonna 1972 hotelli- ja ravintolakoulu. Se oli sekä ammattikoulu että myös esimiestehtäviin kouluttava. Keskiasteen uudistuksen alkaessa lukuvuonna 1978–1979 siinä oli 282 oppilasta.¹⁸⁷