VII MUUTTO VIERAISIIN MAAKUNTIIN

RYNTÄYS LÄNTISILLE ERÄMAILLE ALKAA

Savon historian merkittävimpiä ilmiöitä 1500-luvulla on savolaisen asutuksen leviäminen laajalti oman maakunnan ulkopuolelle. Siirtyminen oli käynnissä jo aikakauden alussa. Miltei saman tien kun savolaiset asuttivat Pohjois-Savon, he pursuivat maakuntarajan yli. Jo vuodesta 1531 lähtien Savon talonpoikia mainitaan Pohjanmaan puolella silloisen Limingan pitäjän erämaassa.¹

Savon maakunnan omissa lähteissä maakunnan ulkopuolelle suuntautuvasta muuttoliikkeestä on vain vähän jälkiä. Lähteet mainitsevat lähtijöitä suhteellisen harvoin. Kuvatessamme edellä Savon asutuskehitystä olemme ottaneet maakunnasta muuton huomioon vaikuttavana tekijänä, mutta muuttoliikkeen laajuudesta ei ole voitu esittää arvioita. Siihen pääsee käsiksi vain suuntaamalla katseen maakunnan rajojen ulkopuolelle.

Liikaväestöä oli 1500-luvun alkupuolella varsinkin Etelä-Savon pitäjissä, joista osallistuminen Pohjois-Savon asuttamiseen oli jäänyt vähäiseksi. Sen jälkeen kun oman maakunnan pohjoisosa oli asutettu, katse kääntyi ensi sijassa luoteeseen, Hämeen maakunnan laajoille erämaille. Hämäläiset käyttivät itse erämaitaan metsästykseen ja kalastukseen, mutta olivat haluttomia muuttamaan niihin pysy­västi. Silti he eivät halunneet erämailleen vieraita tunkeilijoitakaan. Hämeen ja Savon raja oli käyty ja juhlallisesti vahvistettu jo keskiajalla, eikä savolaisilla ollut laillista oikeutta ottaa haltuunsa sen länsipuolisia alueita. Vasta kun kruunu otti erämaiden asuttamisen ja verollepanon ohjelmaansa, tilanne muuttui savolaisten eduksi. Savolaisilla uudisasukkailla oli puolellaan esivallan tuki.

Savolaisia tavataan 1540-luvun lopulla hämäläisten koillisilla eräalueilla molemmin puolin Maanselkää. Ilmeisesti kysymys oli samasta muuttoliikkeestä, joka jo edellisellä vuosikymmenellä on todettavissa Pohjanmaalla. Kalajoen ja Pyhäjoen latvoilla kohtasivat nimittäin Hämeen ja Pohjanmaan eräalueet toisensa ja Savon luoteiskulma oli aivan tuntumassa. Maanselän eteläpuolelta tunnetaan tässä vaiheessa nimeltä vain kaksi savolaista uudisasukasta, Antti Häkkinen Vahvasentaipaleen ja Armisjärven eräsijoilla nykyisten Rautalammin ja Hankasalmen pitäjien alueella ja Pekka Varis Karataipaleen erämaalla nykyisen Pihtiputaan Elämäjärvellä. He olivat asettuneet asumaan erämaahan jo vuonna 1548 ja 1549.² Ilmeisesti savolaisia oli jo enemmältikin tunkeutunut Hämeen puolelle, koskapa jämsäläiset 1550 valittivat kuninkaalle siitä vahingosta, jota Pohjan (luultavasti Pohjois-Savon) lappalaiset ja Savon talonpojat tuottivat heidän erämailleen ja kalavesilleen. Kuningas käski tutkia valitukset ja tehdä hämäläisille oikeutta, mutta uudisti samalla asutusohjelmansa: erämaa, »tuo valtava metsä», oli asutettava ja siten saatava kruunulle tuottavaksi. Seuraavana vuonna tämä kehotus lähetettiin mm. Savoon. Talonpoikia neuvottiin muuttamaan uudisasukkaiksi erämaahan sen sijaan, että he pilkkoivat kantatilat elinkelvottomiksi.³

Savonlinnan uusi päällikkö Kustaa Fincke tulkitsi aivan oikein kuninkaan tahdon, kun hän suorastaan kehotti savolaisia lähtemään uudisasukkaiksi maakunnan rajan taakse Hämeen erämaahan ja Korsholman läänin takamaahan, so. Pohjanmaan puolelle. Kun pyrkimyksenä oli estää tilojen halkominen, suositeltiin lähtemistä varsinkin sellaisilta tiloilta, joissa asui monta avioparia yhdessä. Savolaiset ilmaisivatkin halukkuutensa muuttaa Hämeen erämaahan.⁴ Ilmeisesti monet olivat sinne jo muuttaneetkin. Savolaisten kannalta oli kysymys näiden valtausten laillistamisesta ja – ikävä kyllä – verollepanemisesta.

Hämäläiset pitivät savolaisten tunkeutumista oikeudenloukkauksena. He turvautuivat puolestaan oman käden oikeuteen. Jämsäläiset, joihin lienee liittynyt muidenkin Hämeen pitäjien miehiä, kävivät keväällä 1551 savolaiseen uudisasukkaiden kimppuun ryöstäen ja polttaen jopa surmatenkin muutamia. Ainakin päähyökkäys kohdistui Maanselän takaista uudisasutusta vastaan, siis Pohjanmaan puolelle. Asiasta tiedotettiin pian kuninkaalle. Henkilökohtaisesti saapui valituksiaan esittämään kaksi uudisasukasta, Pekka Rautia Kalajoen ja Olli Tikkanen Pyhäjoen erämaasta. Heillä oli kummallakin tuomarin antama saantokirja, joten oikeus oli heidän puolellaan. Kuningas asettuikin täysin uudisasukkaiden kannalle. Hän kielsi Hollolan kihlakunnan asukkaita heitä häiritsemästä, mutta huomautti, että hämäläisillä oli halutessaan itselläänkin oikeus asettua uudisasukkaiksi erämaahan. Fincke oli anonut ja sai itselleen Hollolan kihlakunnan tuomarin viran. Tässä asemassa hänen oli mahdollista valvoa savolaisten uudisasukkaiden etua hämäläisiä vastaan, mikä oli kuninkaan julistuksen mukaista. Asiaa selviteltiinkin kohta Hollolan käräjillä.⁵

Hämäläisille jäi vain vapaan kilpailun mahdollisuus. He saattoivat itse ilmoittautua uudisasukkaiksi omille erämailleen. Ilmoittautujia löytyikin 1552–1554 toimeenpannuissa erämaiden tarkastuksissa yhdeksättäkymmentä, mutta loppujen lopuksi vain harvat muuttivat. Soinisen tutkimuksen mukaan Rautalammin pitäjän vanhimmista maakirjoista löytyy vain 22 hämäläistä uudisasukasta. Hämäläisten haluttomuus avasi savolaisille vapaan tilaisuuden asettua Pohjois-Hämeen erämaille. Savolaisia uudisasukkaita merkittiin jo 1552–54 pidetyissä ensimmäisissä tarkastuksissa 57, joista Hollolan kihlakunnan erämaille 27 ja Sääksmäen kihlakunnan erämaille 30. Lisäksi tuli kymmenkunta aatelin lampuotia, joita ei vielä tässä vaiheessa mainita lähteissä.⁶ Hämäläisten eräisäntien joukossa mainitaan lisäksi kaksi, jotka nimen puolesta voisivat olla savolaisia, nimittäin Olli Tuukkanen (tai Tuhkanen) Anolasta ja Olli Halonen Toijalasta.⁷ Kärkkään kylän erämaalle Kynsivedelle asettuneita Kärkkäisiä on ilmeisesti pidettävä hämäläisinä, vaikka nimi esiintyy Savossakin. Nimien perusteella suoritettu jako savolaisiin ja hämäläisiin ei ole ehdottoman luotettava. Muuta mahdollisuutta ei kuitenkaan ole.

RAUTALAMMIN SUURPITÄJÄN SAVOLAISASUTUS

Kustaa Vaasan Venäjän sodan aikana uudisasutustoiminta oli keskeytyksissä, mutta sodan jälkeen se jatkui entistä vilkkaampana. Tärkeä vaihe oli oman hallinto- ja kirkkopitäjän perustaminen Pohjois-Hämeen erämaahan. Hallintopitäjä nimismiehineen ja käräjineen alkoi toimia 1558–1560, ja 1560 saatiin oma kirkko ja pappi. Savon ja uudisasutusalueen yhteyksien kannalta oli merkittävää, että kirkko rakennettiin aivan Savon rajan tuntumaan Konneveden ja Iisveden välisen vesireitin Konneveden puoleiseen päähän Talliniemelle. Läheisen lammen mukaan kirkonkylä ja pian koko pitäjä sai nimen Rautalampi.¹ Seurakunta kuului luultavasti aluksi Viipurin hiippakuntaan, koska Hollolan eli Ylinen kihlakunta, johon Rautalampi ensiksi hallinnollisesti joutui, oli määrätty kuulumaan uuteen itäiseen hiippakuntaan. Kun piispa Paavali Juustenin veljenpoika, amiraali Pentti Juusten seuraavan vuosisadan alussa antoi todistuksen setänsä aikaisista hiippakuntarajoista, hän mainitessaan rajan kulkeneen Jämsän, Rautalammin ja Kuopion pitäjien kautta Iisalmelle ilmeisesti luettelee itäisen hiippakunnan rajaseurakuntia. Myöhemmin 1500-luvulla Rautalampi näyttää kuitenkin soluneen Turun hiippakunnan yhteyteen, johon se merkittiin mm. 1593 allekirjoitettaessa Upsalan kokouksen päätöstä.² Hallinnollisesti Rautalammin uusi pitäjä laskettiin Hämeeseen kuuluvaksi ja pysyi sen yhteydessä pari sataa vuotta. Poikkeuksellisesti Tavinsalmen ja Rautalammin pitäjät muodostivat saman voutikunnan vuosina 1624–1626, siis muutamia vuosia Stolbovan rauhan jälkeen. Silloin voi sanoa myöhemmän Kuopion läänin alueen ensi kerran yhdistyneen, vaikkakin vain lyhytaikaisesti.³ Vasta 1775 toimeenpannussa uudessa läänijaossa nykyisen Keski-Suomen pääosa joutui Vaasan lääniin ja sen itälaita, silloinen pienentynyt Rautalammin pitäjä, uuteen Kuopion lääniin. Tästä supistuneesta Rautalammista on sittemmin erotettu Hankasalmi, Pielavesi, Keitele, Vesanto ja Konnevesi ja eräitä kyliä on liitetry Tervoon.

Alkuperäinen Rautalammin pitäjäksi muodostettu Pohjois-Hämeen erämaa oli valtavan laaja alue, pituudeltaan noin 20 ja leveydeltään 15 peninkulmaa. Se käsitti suurimman osan nykyistä Keski-Suomen lääniä ja kaistaleen nykyisen Kuopion läänin länsilaitaa. Kuopion lääniin kuuluva osa, jota nykyisin pidetään savolaisena, on siis vain vähäinen kolkka alkuperäisestä Rautalammin pitäjästä.

Tässä teoksessa Hämeen puolista Rautalampia ei ole käsitelty muuten kuin mikäli sen vaiheet liittyvät varsinaisen Savon maakunnan oloihin. Niin tapahtuu ensi sijassa asutuskaudella ja nuijasodan päivinä.

Rautalammin pitäjän verokirjat alkavat vuonna 1560. Toisin kuin Savossa aatelisto valtasi siellä erämaista huomattavia alueita ja asetti sinne omia lampuotejaan. Näistä on lähempiä tietoja vasta vuodesta 1564 lähtien. Taulukkoon 13 on koottu tiedot Rautalammin talollismääristä pitäjän perustamiskaudelta 1560–1565 sekä kolmelta myöhemmältä tarkkailuvuodelta vuoteen 1606 saakka. Kokonaisasutuksesta on pyritty erottamaan savolaisperäiset talot ja selvittämään niiden suhteellinen osuus lähinnä sukunimien perusteella. Valinnan perusteet ilmenevät sukunimiliitteestä 2, joka sisältää Rautalammin sukunimet ja niiden esiintymisen taloittain viideltä poikkileikkausvuodelta vuosien 1560–1606 väliseltä ajalta. Savolaisina on pidetty ainoastaan sukuja, jotka vastaavana aikana esiintyvät Savon maakirjoissa ja muissa sikäläisissä lähteissä. Kontrollin vuoksi taulukossa ovat mukana erikseen merkittyinä myös hämäläisperäisinä (tai muuten länsisuomalaisina) pidetyt Rautalammin suomenkieliset sukunimet.

Taulukosta 13 ilmenee, että Rautalammin pitäjän varsinainen asutuskausi oli 1560-luvun alkupuoli. Vain pieni osa edellisellä vuosikymmenellä merkityistä eräsijoista todettiin asutuiksi pitäjän perustamisvuonna. Talomäärä jäi alle viidenkymmenen. Hämäläisiä oli uskaltautunut erämaahan vain puolenkymmentä. Savolaisiakin oli vähemmän kuin eräsijojen merkitsijöissä. Seuraavana vuonna 1571 talomäärä oli jo kaksinkertaistunut. Kun rälssilampuodit 1564 tulevat mukaan, on taloja jo yli 200. Kasvu hiljeni vuosikymmenen puolivälin jälkeen, ja hopeaveroluettelon vuonna 1571 taloluku on 222, lähes sama kuin edellisen vuosikymmenen puolivälissä ja täsmälleen sama kuin viimeisenä Venäjän sotaa edeltävänä vuonna 1568.⁴ Pohjoismaiden 25-vuotisen sodan rasitukset tuntuivat täälläkin, mutta vuonna 1580, niihin aikoihin, jolloin muutto Vermlantiin alkoi, oli kasvua hopeaveroluettelon vuodesta lähtien kuitenkin 16 taloa. Viimeisenä tarkkailuvuotenamme 1606 oli huolimatta poismuutosta sekä nuijasodan ja nälkävuosien koettelemuksista alueella jo 265 ruokakuntaa.

Asutuksen kasvun ei ainakaan 1580-luvulta lähtien enää tarvitse johtua muuttoliikkeestä, vaan eräpitäjän asutus versoo jo omallakin voimallaan. Savolais- ja hämäläisaineksen lukumääräisen suhteen vakiintuminen saattaisi jopa viitata siihen, että asutus on jo juurtunut paikoilleen eikä lisämuuttoa tapahdu. Tosiasiassa väestön liikkuvuus oli suurempi kuin sen kasvu. Liitteeseen koottujen sukunimien tarkastelu osoittaa, että uusia tulokkaita Savosta on jatkuvasti, kun taas osa entisistä katoaa, kenties sen vuoksi että näiden sukujen edustajat jatkavat muuttoa kauemmaksi länteen. Liitteessämme on kaikkiaan 151 savolaisperäistä sukua, jotka esiintyvät alueella vuoteen 1606 mennessä. Perustamisvuonna savolaisia sukuja on Rautalammin pitäjässä 26, mutta 1561 jo täysi sata. Siitä eteenpäin määrä ei juuri sanottavasti nouse. Viimeisenä tarkkailuvuonna savolaissukuja on pitäjässä 114. Ainakin 3 savolaissukua on asunut alueella vain jonkin aikaa ja sitten kadonnut. Perustajasuvuistakin Laatikaiset häviävät jo ensi vuoden jälkeen. Eräitä alueella vain lyhyehkön aikaa asuneita sukuja tarkkailuvuosiemme verkko ei ole tavoittanut. Sellainen suku ovat ainakin Parviaiset, jotka saapuivat 1565.⁵

Muuttoa Savosta Rautalammin suurpitäjään on todettavissa vielä senkin jälkeen, kun varsinainen asutuskausi, joka sattuu 1560-lukuun, oli ohitettu. Tosin 1570-luvulla savolaisten kasvu Rautalammin alueella oli pysähdyksissä osaksi sodan vuoksi, osaksi siitä syystä, että muuttovirta vei kauemmaksi länteen. Kuitenkin sukunimitaulukossamme on 12 savolaisperäistä sukua, jotka ovat ilmaantuneet alueelle 10-vuotisjaksona 1571–1580, sekä 21 sukua, jotka ovat saapuneet Savosta noin neljännesvuosisadan mittaisena jaksona 1580–1606.

Kaikissa vaihteluissa savolaisten suhteellinen osuus Rautalammin pitäjän asutuksesta näkyy pysyneen hämmästyttävän tasaisena. Savolaisperäisiä on suurpitäjän asukkaista 77–80 %. Väestöpohjaltaan vanha Rautalammin suurpitäjä oli siis voittopuolisesti savolainen.⁶

Kuva on jonkin verran kirjavampi, jos sitä tarkkaillaan alueittain. Hämäläisten osuus oli vahvin pitäjän eteläosassa Leppäveden tienoilla, nykyisen Laukaan pitäjän alueella, jossa Keski-Suomen kolme järvireittiä yhtyvät. Nils Berndtsonin laskelmien mukaan savolaisten osuus Suur-Laukaan asutuksessa oli 1590-luvulla vain 62 %. Luku on ehkä hieman liian alhainen, mutta joka tapauksessa suuntaa antava.⁷ Hämäläissukuja on pesiytynyt jopa Rautalammin suurpitäjän itälaidallekin, Rautalammin reitin varteen. Puhtaimmin savolainen oli Viitasaaren reitin varsi. Juuri näitä alueita käsittävässä Kymin neljänneksessä oli 1580 90 % asutuksesta savolaista, kun taas vastaava suhdeluku oli Rautalammin neljänneksessä 75 % ja Laukaan seutuja ja Saarijärven reitin vartta käsittävässä Pärnäsalon neljänneksessä noin 65 %.

Savon maakunnan kannalta on syytä tarkastella hieman lähemmin alueen Savon maakuntaan rajoittuvaa itälaitaa, Hankasalmen, Rautalammin, Tervon ja Pielaveden länsiosia sekä Konnevettä, Vesantoa ja Keitelettä, jotka myöhemmin on totuttu laskemaan Savon yhteyteen. Otamme tarkkailuvuodeksi hopeaveroluettelon vuoden 1571.

Hämäläisperäinen Kärkäs (myöhemmin Kärkkäinen) -suku, joka oli lähtöisin Sahalahden Kärkkään kylästä, oli valtasukuna Kynsiveden seutukylässä, josta on muodostunut nykyinen Konneveden Kärkkäälä. Korineveden länsirannalla asui Siikakoskella kenties pälkäneläisperäinen Hintikka ja pohjoisempana Keiteleen rannalla Särkisalossa Kolari, joka myös lienee laskettava hämäläisiin. Keiteleen itäpuolella on nykyisen Vesannon alueella suorastaan yhtenäinen hämäläisten asuttama alue, jossa tosin aikaisemmin mainitaan jokunen savolainenkin. Kempas-suku kansoittaa siellä Horontaipaleen ja Vesannon, Huiskonen eli Huuskonen asuttaa Sonkarinsaaren, ja Kuuslahdessa on sukunimetön, nähtävästi hämäläinen asukas. Sukunimettömiä ja herrassäätyisiä tavataan Rautalammin kirkonkylässä, ja Pielaveden Säviän ainoa asukas on myös sukunimetön hämäläinen.⁸ Siikakoskella asustelee mainitun Hintikan lisäksi rälssilampuotina Hänninen, ja pohjoisimpana on samoin jo mainittu Särkisalo, jonka asukas lienee hämäläinen. Rälssitiloista sijoittuu Konneveden alueelle vielä Kinnusmäki, jossa on lampuotina Pöyhönen.

Savolaisia jää tälle Konneveden-Vesannon alueelle verraten vähän. Konneveden kylän asukkaat ovat kuitenkin Varis ja Pakarinen. Kynsiveden 8-taloisen kylän ainoat savolaiset ovat Valkonen ja Laulajainen. Rälssilampuodit Hänninen ja Pöyhönen ovat samaten savolaisia.

Savolaisasutus on vankinta pitäjän kaakkoiskulmalla nykyisen Hankasalmen hämäläisessä osassa.

Eteläisin Rautalammin kylä on nykyisen Hankasalmen alueella aivan Savon rajalla sijaitseva Kuuhanka, jossa asuvat Viinikainen, Kauppinen ja kaksi Väänästä. Sen länsipuolella on Niemisjärvellä kaksi Halttusta, toinen heistä Jöns Skytten lampuotina. Aivan Savon rajaa vasten on Lepaan kartanon omistajan alaisia rälssitiloja Armisvedellä, jossa asuu Kukkonen ja kaksi Lehmosta, sekä Säkinmäessä kaksi tilaa, joiden asukkaita ei mainita. Hankaveden rannoilla on Hankapohjan 6-talojen seutukylä, jossa asuvat Pussinen, Lintunen, Parantainen, Laukkanen, Pellinen ja Jääskeläinen. Nykyisen Rautalammin puolella asuu Vahvajärvellä Häkkinen. Rautalammin 3-taloisessa kirkonkylässä on hämäläisen asukkaan ja papin ohella ainoana savolaisena Pulkkinen. Pohjoisempana ovat Kerkonjoensuussa Korhonen ja Vesterinen sekä Niinivedellä Vesterinen. Täälläkin on maakuntarajan tuntumassa Tyyrinvirralla kaksi Jöns Skytten rälssitilaa, lampuoteina Pulkkinen ja Mäkeläinen, sekä Vaajasalmen kylän alueella Savijärvellä Lauri Torsteninpoika Ramin lampuoteina Hänninen ja Taronen. Niiniveden ja Rasvangin välimaastossa asuu nykyisen Tervon hämäläisessä osassa Haapamäessä Raatikainen ja Joutsensalmella kaksi Pulkkista. Rasvangin pohjoispäässä on nykyisen Tervon kirkon tienoillaJuurikkaniemessä Malinen ja kaksi Hyvästä sekä Riitlammella Tolonen. Vesannon edellä mainituissa neljässä hämäläiskylässä on kaikkiaan 8 taloa. Tolonen asustelee Malisen kanssa Nilakan seutukylässä ja Koutajärvellä Lappalainen nykyisen Keiteleen pitäjän alueella. Vuonamolahdessa on Sormunen ja Lepaan rälssitilalla Vuonamonpohjassa Saaranen, pohjoisempana ns. Hämeen Sulkavassa Saukkonen ja Tossavainen. Pielaveden hämäläisessä osassa on Säviän hämäläistalon lisäksi Jylhäniemessä Nykänen sekä Pielaveden seutukylässä Laukkanen ja Koponen. Pohjoisimpana on Pohjanmaan, Hämeen ja Savon rajojen kulmauksessa Lepaan kartanoon kuuluva Koivujärven rälssikylä, jossa asuvat Puhakka, Kotilainen ja Kokkonen.⁹

Savolaisväestön lähtöpaikoista voi tehdä päätelmiä pääasiassa sukunimistön perusteella, mutta tarkkaa selkoa ei voida saada, koska monet savolaiset nimet esiintyvät useissa Savon pitäjissä. Yleisen käsityksen mukaan enemmistö on saapunut Suur-Savosta. K.J. Jalkasen muistiinpanemien sukutarinoiden mukaan varsin monet suvut olivat tulleet Kangasniemeltä, Mikkelistä päin tai Juvalta, josta saapuneita olivat mm. Laukaan Leinoset.¹⁰ Tämä lähtöalue oli luonnollinen useastakin syystä. Eteläsavolaisilla Pellosniemen ja Vesulahden pitäjillä ei ollut omaa luonnollista takamaata, jonne liikaväestö olisi voinut purkautua. Juuri tällä alueella, varsinkin Pellosniemellä, oli 1540-luvulla eniten talonpoikia samassa arviokunnassa eli asumistiheys oli suurin. Molemmat pitäjät rajoittuivat länsilaidaltaan Hämeeseen, Vesulahti samoin kuin sen pohjoispuolella Juva suoraan Rautalammin erämaahan. Pien-Savossa oli samassa raja-asemassa vain Tavinsalmen uudispitäjä.

Soinisen laskelmien mukaan 1550-luvun puolimaissa Pohjois-Hämeen erämaissa esiintyvistä 104 savolaissuvusta oli 81 eteläsavolaista, 17 Juvalla esiintyvää ja vain 8 yksinomaan Pien-Savosta tavattua. Laskentatapa suosii Etelä-Savoa, koska sinne kuuluviksi on laskettu myös suvut, joita esiintyy muuallakin. Tulos on kuitenkin pääpiirteissään oikea.¹¹

Vesulahden pitäjästä ja etupäässä sen länsilaidalta, Vuolingon neljänneksestä ja eräistä Paukkulan ja Norolan neljännesten kylistä ovat lähtöpitäjiin hopeaveroluetteloon tehtyjen merkintöjen mukaan lähteneet Arpiainen, Hyytiäinen, Ikonen, Karjalainen, Kokkonen, Pöntynen, Tarvainen ja Viljakainen, Pellosniemen Halilan neljänneksestä Metsonen ja idempää samasta pitäjästä Tenhunen. Vesulahtelaisiin sukuihin voidaan epäilemättä lisätä Pieksämäen suunnalta Häkkinen ja Vilhunen sekä Kangasniemen alueelta Parantainen ja Piesanen, pellosniemeläisiin taas Mäntyharjun–Hirvensalmen tienoilta Minkkinen ja Puttonen sekä alunperin Sysmästä Savoon tullut Ruoranen.¹² Muuttaneita on myös tämän alueen itälaidalta, kuten Käyhkönen Pitkälahden neljänneksestä. Juvan laajasta pitäjästä on tullut monia sukuja eritoten luoteiskulmalta, esimerkiksi Hotakainen, Lintunen, Malinen, Rautaparta, Taronen ja Vironen sekä Muhonen, jonka perimätieto kuitenkin väittää tulleen Rantasalmelta. Jäppilän Tossavaiset näyttävät jossakin vaiheessa lähteneen varsin tarkoin, koskapa he pitkäksi aikaa katoavat kotiseudultaan. Suonenjoen seudun kautta ovat nähtävästi myös eräät piensavolaiset suvut, kuten Hakkarainen ja Koponen, löytäneet tiensä Pohjois-Hämeen erämaahan. Toinen välietappi on ollut Tavinsalmen uudispitäjä. Joukossa voi myös olla kauempaa Pien-Savosta muuttaneita, mm. Hamunen, Mielikäinen ja Raatikainen. Varmasti Tavinsalmen kautta saapuneisiin sukuihin kuuluu Kinnunen, jonka edustaja vielä 1606 kantaa Leppävirran Kinnusille luonteenomaista etunimeä Enevald.¹³ Leppävirran sukuja on myös Leppänen, ja varsin läheltä näitä seutuja , Rantasalmen puolelta Varkauden tienoilta on tullut Pussinen.

Kuitenkin on sellaisiakin muuttajia, jotka ilmeisesti ovat saapuneet itäisestä Pien-Savosta. Rantasalmen Putkisalmen neljänneksestä ovat vanhimman maakirjan mukaan peräisin Lankinen ja Mattinen, Säämingin Puumalan neljänneksestä Kammonen ja Viholainen sekä Iitlahden neljänneksestä, siis Sulkavan tienoilta, Mielikäinen, Saukkonen ja Tiittanen. Iitlahden neljännes näyttää olevan itäisin alue, josta on ollut huomattavaa vetoa Pohjois-Hämeeseen.

Kaiken kaikkiaan savolaisten muutto Pohjois-Hämeen erämaahan on varsinkin alkuvaiheessaan nähtävä osana sitä muuttovirtaa, joka vielä 1540- ja 1550-luvulla tihentää oman maakunnan puolella asutusta Pieksämäen länsilaidalla, Suonenjoella ja uudessa Tavinsalmen pitäjässä sekä suuntautuu myös Pohjanmaalle.

Veijo Saloheimo on alueen itäosan asutusta tutkiessaan kartoittanut muuttoteitäkin. Lähimpiä savolaisia naapureita, pieksämäkeläisiä, on tällä alueella tasaisesti kaikkialla. Mikkeliläiset ovat tulleet Pieksämäen länsipuolitse Rautalammin reitin alajuoksulle ja sijoittuneet Rautalammille ja Konnevedelle. Alueen keskiosaan Niinivedelle ja sen pohjoispuolelle on sijoittunut Suonteenselän väylää pitkin Iisvedelle tulleita juvalaisia, rantasalmelaisia ja sääminkiläisiä, kun taas kuopiolaisia on tullut suoraan pohjoisille latvavesille.¹⁴ Kauempana Savon rajasta nämä muuttovirrat sekoittuvat.

Karjalaisia ei tässä ole voitu erottaa savolaisista. Luultavimmin ovat muuttajiin kuuluvat Karjalaiset, Jääskeläiset ja Lapveteläiset näiden sukujen aikaisemmin Savossa asuneita edustajia. Rautalammin Maukoset näyttävät olevan Viipurin tienoilta kotoisin olevan Rautalammin papin jälkeläisiä. Pitäjän kanta-asukkaihin kuuluvia Viinikaisia ei esiinny lainkaan Lappeeta lähempänä. Karjalaisperäinen on ilmeisesti myös Talikainen, vaikka suvun edustaja mainitaankin Säämingissä 1564.¹⁵

Vaikka muuttovirta kulkeekin idästä länteen, on aina jokunen vastavirtaan samoajakin. Juvan Vesikansan neljännekseen ilmestyy 1546 Kempas ja läntisenä tulokkaana voitaneen pitää myös samana vuonna Vesulahden Vuolingon neljännekseen ilmaantunutta Hämäläistä.¹⁶ Tämä panee epäilemään, että muutamat vain Savon länsilaidalla ja Rautalammilla tavattavat suvut voisivat olla hämäläisiä. Sellainen saattaisi olla Lehmonen, joka on varsin laajalle levinnyt Rautalammilla, mutta jolla on Savon vanhimmassa maakirjassa vain yksi edustaja Norolan neljänneksessä, Kilkka, jolla on kaksi edustajaa Vesikansan neljänneksessä (vrt. kuitenkin Kilkkinen), ja Niska(nen), jonka suvun ensimmäinen edustaja ilmaantuu Savon puolelle 1557 aivan Hämeen rajalle Pielaveden Lammassaloon.¹⁷ Hämeen erämaan varhaisiin asuttajiin kuuluvat Varikset (nimi myös muodossa Varek­senpoika) tulevat Hämeen puolelle joka tapauksessa Savosta, jossa Paavo Variksinen mainitaan Joroisten neljänneksessä nykyisen Suonenjoen tienoilla jo Savon vanhimmassa maakirjassa. Arvelut suvun satakuntalaisuudesta ovat verraten heikolla pohjalla. Uuden vuosisadan alussa Varis ilmaantuu myös Sääminkiin Haapalan neljänneksen Seppäjärven kymmenekseen luultavammin Karjalasta kuin Keski-Suomesta päin.¹⁸ Tämän tyyppiset nimet, joita on maakunnan länsilaidalla muitakin, vaikuttavat pikemmin karjalaisilta kuin hämäläisiltä. Huiskonen, jota todella tavataan aluksi vain Hämeen puolella, ilmaantuu uuden vuosisadan puolella Varkauden tienoille. Nalkin olemme tavanneet hieman aikaisemmin Säämingistä kuin Rautalammilta, mutta sukua ei ole laskettu savolaiseksi, kun sen alkuperä ja kulkusuunta jäävät aivan avoimeksi eikä nimi ole tyypiltään savolainen.¹⁹ Jos jokunen tai jotkin mainituista raja-asukkaista osoittautuu hämäläiseksi, nousee hämäläisten suhteellinen osuus jonkin verran.

Huolimatta asutuksen suuresta liikkuvuudesta savolaisten panos vanhan Rautalammin pitäjän asutukseen jäi pysyväksi. Alueen itälaita, Rautalampi, Vesanto ja Keitele, kuuluvat suorastaan sydänsavolaiseen murrealueeseen, mihin seudun myöhemmät yhteydet Kuopioon päin tietenkin ovat osaltaan voineet vaikuttaa. Pääosa tässä käsiteltyä aluetta kuuluu kuitenkin savon murteen läntisen ulkoryhmän eli Keski-Suomen murteen alueeseen, jossa savolaisella pohjalla on jonkin verran hämäläisiä aineksia.²⁰

Savolaisasuttajien muisto näkyy jopa parin nykyisen pitäjän, nimittäin Kinnulan ja Pylkönmäen nimessä, alueen länsi- ja luoteislaidalla. Kuitenkin ainoastaan alueen itälaita, nykyinen Rautalampi ja sen pohjoispuoliset pitäjät Pielavedelle saakka, ovat sikäli savolaistuneet, että ne ovat myöhemmin tulleet hallinnollisestikin liitetyiksi Savon yhteyteen ja pitävät itseään savolaisina.

Rautalammin pitäjä oli ponnahduslautana savolaisten uudisasuttajien tunkeutuessa kauemmaksi länteen, Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan erämaille, jopa Ruotsin puolelle kaukaiseen Vermlantiin saakka.

SAVOLAISIA MUUALLA HÄMEESSÄ

Keskiajalta säilyneistä Hollolån kihlakunnan tuomiokirjoista, jotka ovat kieliasultaan varsin epävarmoja, 1600-luvulla tehtyjä jäljennöksiä, käy ilmi, että Itä-Hämeessä oli tähän aikaan verraten paljon sellaista henkilönimistöä, jota olemme tottuneet pitämään savolaisena. Niinpä Suur-Savon pesäseutuja vasten rajoittuvassa Sysmässä esiintyvät ainakin seuraavat tämäntyyppiset nimet: Hemmainen, Kaukonen, Karvanen, Lattunen, Laukkanen, Liikonen, Nousiainen, Penttinen, Pullinen, Pylväinen, Tarvonen, Tiainen, Tilkkainen, Tuomahainen, Villikainen ja ilmeisesti vierasperäinen Pastinen (Bast).¹ Uuden ajan alun maakirjojen mukaan tilanne on aivan toinen. Mainituista suvuista esiintyvät Sysmän maakirjoissa 1560-luvun alussa vain Vilkkinen ja Pastinen. Näyttää siltä kuin aikaisemmat savolaistulokkaat olisivat jo nimiasunsa puolesta hämäläistyneet. Tämä oikeuttaa pitämään tällä alueella tavattavia harvoja savolaisnimien kantajia uusina tulokkaina.

1500-luvun puolimaissa Hämeeseen suuntautunut savolainen asutusvirta rajoittuu lähes kokonaan edellä käsiteltyyn Kamalammin uudispitäjään. Hämeen ja Savon raja erotti eteläosaltaan, jossa asutus molemmin puolin ulottui maakuntarajaan saakka, varsin jyrkästi toisistaan hämäläisen ja savolaisen asutusalueen. Muuttoa Savosta vanhoihin hämäläiskyliin ei juuri tapahtunut. Savolaisia esiintyy jossakin määrin myös vanhoissa hämäläispitäjissä lähinnä sen johdosta, että kaikkein eteläisimmät erämaat, jonne savolaisia myös oli asettunut, jäivät Rautalammin pitäjää perustettaessa vanhojen hämäläisten pitäjien yhteyteen.

Sysmän erämaat sijaitsivat ainakin pääasiassa Päijänteen itäpuolella ja jäivät vanhan kantapitäjän yhteyteen. Täällä asui jo 1553 Paavo Savolainen. Samalla seudulla nykyisen Joutsan Uimaniemen kylässä asuivat 1561 Pastinen ja Pynnönen. Jälkimmäinen edustanee uusia savolaistulokkaita.²

Vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan asui Sysmän Voipalassa savolainen Pölönen ja Fincken lampuotina Liukkonen ilmeisesti Ohensalossa, joka myöhemmin siirrettiinkin Savon puolelle.³ Seuraavalla vuosikymmenellä kerrotaan Mikkelin pitäjän puolelta kotoisin olevan, luultavasti mäntyharjulaisen Toivosen, joka oli pahamaineinen noita, asustelleen Jämsässä ja saaneen surmansa Sysmässä.⁴ Savolaiset eivät olleet kovin yleisiä ja tuskin suosittujakaan hämäläisessä naapuripitäjässä Sysmässä.

Rautalammin pitäjää perustettaessa pyrittiin eteläraja ilmeisesti piirtämään niin, että pohjoisimmatkin hämäläiskylät jäisivät vanhoihin kantapitäjiinsä. Näin raja tuli kulkemaan Päijänteen pohjukassa niin, että mm. pohjoisiin hämäläiskyliin kuuluvat Muurame ja Jyväskylä jäivät vanhaan yhteyteensä Saarioisten pitäjään. Eteläisimmät uudispitäjän kylät olivat Raidanlahti, Muuratjärvi eli Ylimuurame ja Kuivasmäki. Ne laskettiin Jämsän kirkkopitäjään, kuten myöhemmin vielä eräitä Jyväskylän pohjoispuolellakin sijaitsevia uudiskyliä. Sama koskee Sutosenpään, Petäjäveden ja Kintauden rälssitiloja, jotka edellä on otettu varteen Rautalammin yhteydessä.⁵ Kirkollisen jaotuksen mukaan Suur-Jämsään kuuluvien Korpilahden pohjoisien kylien, Muuramen ja Petäjäveden, savolaisasutus on näin ollen jo laskettu edellä Rautalammin savolaisasutukseen.⁶ Tämä seikka on otettava huomioon haettaessa savolaisasutusta Jämsästä. Se keskittyy juuri mainittuun Suur-Jämsän pohjoisreunaan. Jämsässäkin on jo keskiajalla nen-päätteisiä nimiä, mutta ei juuri niin selvästi savolaisiin rinnastettavia kuin Sysmässä. Jämsän kanta-alueella näyttävät 1500-luvulla Särkijoen Saukon ja Kalmavirran Rahikkalan nimet viittaavan savolaisiin perustajiin. Suhteellisen myöhäisiä uudisasukkaita ovat täällä Manninen, Korpilahdella Tiainen ja Hassinen. Savolainen Kukkonen ilmaantuu hallinnollisesti Sääksmäkeen laskettuun Korpilahden Rutalahteen. Huonemiehinä mainitaan 1606 Tiittalainen, Lapveteläinen ja Huittinen.⁷

Melkoisesti toisenlainen kuva savolaisasutuksen vaikutuksesta Sysmässä ja Jämsässä saadaan murretutkimuksen pohjalla. Päijät-Hämeen murre, jonka alueeseen molemmat mainitut pitäjät kuuluvat, lasketaan savolaismurteisiin, Kettusen terminologian mukaan Savon lounaiseen ulkoryhmään. Martti Rapola on selittänyt tämän asutushistoriallisesti niin, että savolainen asutusvirta on pääasiallisesti vuoden 1600 vaiheilta lähtien tulvinut Jämsän ja Sysmän alueen itä­puolisiin takamaihin ja lännemmäksikin. Tämä selitys näyttää hyväksyttävältä, joskin lienee otettava huomioon myös jo keskiajalla tapahtunut savolaisten soluttautuminen Itä-Hämeeseen. Savolaisvaikutus ei 1500-luvulla ole tällä alueella niin voimakas, että se selittäisi puheenparren muuttumisen.⁸

Kolmas Rautalammin ulkopuolinen Hämeen alue, jossa savolaisasutusta on havaittavissa, on aivan maakunnan länsilaidalla Jyväskylän seudulta länteen sijaitseva ns. Hämeen Keuruu eli Vesi-Keuruu, nykyisen Keuruun pitäjän eteläosa, joka muodostaa Satakunnan sisään pistävänä niemekkeenä hämäläisen kiilan. Se laskettiin hallinnollisesti Sääksmäen ja Saarioisten pitäjiin. Hämäläispanos on täällä vankempi kuin Satakunnan Keuruussa, mutta savolaisiakin on joukossa. Vuonna 1580 täällä tavataan sukunimet Kiesinen, Utriainen, Kovanen ja Väänänen. Ensinmainittua lukuunottamatta ne kuuluvat samanaikaiseen savolaisnimistöön, ja perimätiedon mukaan Kiesinenkin on asutettu Savosta käsin.⁹

Yksityisiä savolaisia muuttajia oli Kanta-Hämeen pitäjissäkin. Tammelassa tapettiin Matti Savolainen jo keskiajan lopulla 1506. Sääksmäellä esiintyvät 1606 Leinonen, Ikonen ja Tuukkanen (tai Tuhkanen), joista viimeksi mainitun suvun tunnemme jo aikaisemmin eräomistajana.¹⁰ Tällaisilla yksittäisillä muuttajilla ei ollut pysyvää vaikutusta.

SAVOLAISET POHJOIS-SATAKUNNAN ASUTTAJINA

Hämeen erämaiden länsipuolella sijaitsivat Satakunnan erämaat. Maakuntaraja kulki täällä suunnilleen vesistöalueiden rajaa niin, että Kokemäenjoen vesistön latvaseudut olivat satakuntalaisten erämaata, lukuunottamatta jo mainittuja hämäläisten eräomistuksia Keuruun eteläosassa. Uuden ajan alussa Ylä-Satakunnan erämaa alkoi jo Näsijärven pohjoispäästä, siis huomattavasti etelämpää kuin Hämeen erämaa. Osaltaan tästä johtui se, että satakuntalaisten osuus omien erämaittensa asuttamisessa muodostui suuremmaksi kuin hämäläisten omalla alueellaan. Savolaisten osuus jäi vastaavasti pienemmäksi. Pohjois-Satakunta oli savolaisille kauempana kuin naapurialue Pohjois-Häme. Kuitenkin heitä tavataan Kokemäenjoen vesistöalueella jo sangen varhain. Heidän panoksensa uudis­asuttajina tuli merkittäväksi varsinkin Keuruun ja Pihlajaveden reittien varsilla, mutta jäi pienemmäksi eräalueen eteläosassa, jossa reitit yhtyvät.

Ensimmäinen savolainen uudisasukas tavataan Satakunnan erämaassa jo aivan uuden ajan alussa. Vuonna 1536 osti nimittäin Paavo Makkonen lempääläisiltä talonpojilta Pohjaslahdella sijaitsevan erämaan ja kalaveden. Myöhemmän Keuruun kirkon tienoilla sijaitsevaan Lapintaipaleeseen asettui Lauri Manninen, jonka kerrotaan ostaneen erämaan Kangasalan talonpojilta. Tämänkin on täytynyt tapahtua jo ennen kuin Kustaa Vaasa ryhtyi peruuttamaan erämaita kruunulle, sillä sen jälkeen niitä sai jo ilmaiseksikin.¹

Kustaa Vaasan uudisasutuspolitiikka koski yhtä hyvin Satakunnan kuin Hämeen erämaita. Eräomistajista laadittiin täällä luetteloja vuodesta 1552 lähtien. Niissä ei ole vielä mitään merkkiä savolaisista. Kun savolainen asutusvirta alkoi vyöryä yli Hämeen erämaiden länteen, sitä eivät pidätelleet maakuntarajat enempää kuin vesistöalueiden rajat. Satakuntalaisetkin eräomistajat saivat pian tehdä savolaisten tuttavuutta.

Viimeistään vuoden 1558 alussa satakuntalaiset kävivät Turussa valittamassa Juhana herttualle savolaisten tunkeutumista erämailleen. Näiden valitettiin kaatavan siellä metsänriistaa ja kalastelevan. Herttua kirjoitti valituksen johdosta Finckelle ja pyysi tätä estämään savolaisten tunkeutumisen vieraille erämaille. Pysyvästä savolaisesta uudisasutuksesta ei ollut puhetta, mutta sekin oli ilmeisesti näihin aikoihin alullaan, mikäli edellä mainittuun muistitietoon on luottamista. Kuninkaan asutuspolitiikan mukaisesti savolaisilla oli oikeus asettua tännekin, vaikkei Satakuntaa ollut kuninkaan kirjeessä erikseen mainittu.²

Kruunun samanaikaisissa verokirjoissa mainitaan paikalla asuvia erätalonpoikia Satakunnan erämaassa ensi kerran 1562. Heidän joukossaan ei ole vielä yhtään savolaista, mutta 1564 heitä mainitaan jo kymmenkunta (varmasti 8). Heitä oli verollepannuista uudisasukkaista vain viidennes. Suhdeluku ei ollut sen suurempi kuin neljännes seuraavanakaan vuonna, jolloin Näsijärven vesistöalueeseen kuuluva eräasutus järjestettiin Ruoveden hallintopitäjäksi. Joukossa oli kuitenkin jo paikkakunnalle juurtuneita savolaisia, koskapa pitäjän ensimmäiseksi ja pitkäaikaiseksi nimismieheksi tuli savolaisheimoiseen vähemmistöön kuuluva Juhana Laurinpoika Kekkonen Ruoveden Haukkaniemestä. Hänen lisäkseen tavataan jo 1564 seuraavat savolaistyyppiset nimet: Makkonen (2 taloa), Manninen, Marttinen, Tiusanen, Koponen, Ruorainen, Karjalainen, Parkkinen, Hahkalainen ja Pynnönen. Kolme viimeksi mainittua voivat olla satakuntalaisia, kuten Jokipii on huomauttanut, ja Ruoraset olemme oppineet tuntemaan Rautalammin erämaan hämäläisinä uudisasukkaina.³

Ruoveden uudispitäjä oli valtavan laaja alue, joka ulottui etelästä nykyisen Hämeen läänin luoteislaidalta (Kuru, Ruovesi, Vilppula, Virrat) Keski-Suomen läänin länsilaitaan (Keuruu, Pihlajavesi, Multia) ja pohjoisessa nykyisen Vaasan läänin puolelle Kokemäenjoen vesistön latvoille (Ähtäri, Soinio eteläpuoli). Vanhimpien maakirjojen mukaan vasta alueen eteläosa on asutettuna 1560-luvun puolimaissa, mutta neljännesvuosisata myöhemmin valtettiin monien Ähtärin talojenkin saaneen asukkaansa jo 1556. Joka tapauksessa asutus oli jo hopeaveroluettelon vuoteen 1571 mennessä levinnyt Keuruun reitin latvavesille saakka. Tällä on merkitystä savolaisten saapumisen kannalta. Savolaispanos tuntuu nimittäin sitä vahvemmalta, mitä kauemmaksi pohjoiseen mennään. Niinpä Ähtärin 10-taloiseksi paisunut kylä oli kokonaan savolainen.⁴ Kymmenkunta vuotta myöhemmin oli Ruoveden pitäjän lounaiskulmalla tunkeuduttu jo Ikaalisten reitin puolelle. Tänne savolaisia asettui nykyisen Kihniön ja Parkanon pitäjien alueelle saakka, jokunen Ikaalisten laitamaillekin.⁵

Savolaisten osuutta Ruoveden suurpitäjän asuttajien joukossa on pyritty arvioimaan taulukossa 14. Sen mukaan savolaisten panos nousee jo hopeaveroluettelon vuoteen mennessä puoleen koko taloluvusta. Siitä se ei enää nouse, jos ei juuri laskekaan, vaikka väkiluku nousee tästä vuoteen 1605 mennessä noin 50 %.

Savolaisten erottaminen länsisuomalaisista on Satakunnan puolella huomattavasti vaikeampaa ja epävarmempaa kuin Hämeessä. Tämä johtuu siitä, että satakuntalaisilla toisin kuin hämäläisillä on vielä 1500-luvulla varsin paljon sukunimiä, joukossa myös –nen-loppuisia. Niinpä vanhimmissa eräluetteloissa esiintyvät satakuntalaisina eräomistajina mm. Vaininen, Pitkänen, Tiainen, Parkkonen ja Herranen. Näiden nimien kantajia ei niin ollen voi ainakaan varmasti lukea savolaisiin. Herrasista tiedetäänkin, että he asettuivat Lempäälän Herralalle kuuluville maille.⁶ Satakuntalaisia ovat ilmeisesti myös Vänniset ja Vättiset, koska eräomistajina tavataan Vänni ja Vätti. Pirkkalassa mainitaan Ruoveden pitäjän perustamisvuonna Mustonen, Kangasalla Pynnö (myöhemmin Pynnöinen) ja Karkussa Ikonen. Tällaiset havainnot ovat pakottaneet karsimaan nämä suvut pois savolaisten joukosta. Hahkalainen on luettu satakuntalaiseksi Lempäälän Hahkalasta lähteneenä. Vilhusia on pidetty savolaisina nimen myöhemmän kirjoitusasun perusteella, vaikka Kangasalla on eräomistajana Viluinen (vrt. Vilula). Laasoset on luettu savolaisiin, koska nimi on itäistä juurta ja kaikki naapuritkin ovat savolaisia, vaikka Orivedellä on Laasoi ja Laasola. Samaten Koponen on katsottu savolaiseksi huolimatta satakuntalaisesta nimestä Kopoi. Epäilyksiä voisi esittää myös nimistä Ruotsalainen ja Seppänen.⁷ Sukunimiliitteessä 3 suoritetussa erottelussa on vältetty epävarmojen tapausten mukaan ottamista. Olisi mm. mahdollista savolaisen ympäristön perusteella laskea ainakin osa Parkkosista ja Pynnösistä savolaisiin ja katsoa Rautalammilta savolaisten seurassa saapuvat Ruoraset jo savolaistuneiksi.

Tämän erottelun perusteella taulukossa 14 esitetty laskelma, jonka mukaan noin puolet Ruoveden pitäjän asukkaista on savolaisperäisiä, on varsin varovainen. Soininen on päätynyt 60 %:iin.⁸

Ruoveden pitäjän savolaissuvut ja niiden talojen määrä on sukunimiliitteessä lueteltu viideltä poikkileikkausvuodelta vuosien 1564–1605 väliseltä ajalta. Kontrollin vuoksi on otettu mukaan kaikki –nen-päätteiset nimet ja muutamia muita, joiden savolaisuutta on ollut syytä harkita. Satakuntalais-hämäläisinä pidetyt on merkitty ristillä. Karsinnan jälkeen luetteloon on jäänyt 80 savolaisena pidettävää sukua, siis lähes puolet siitä määrästä, joka tavattiin Rautalammilla. Luettelo ei ole täälläkään tyhjentävä. Niinpä 1589, jolloin toimitettiin perusteellinen maantarkastus, tavataan lisäksi nimet Pöntynen, Pasanen, Kauppinen, Hyvönen, Takkunen, Huoponen, Luukkainen ja Laurikainen. Maantarkastuskirjassa mainitut huonemiehet ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta savolaisnimisiä.⁹ Viimeisenä tarkkailuvuonna 1605 tavataan koko joukko uusia savolaisnimiä. Nämä havainnot viittaavat siihen, että savolaisvirta jatkui jopa entistäkin vuolaampana 1600-luvun alkuvuosina. Savolaiset olivat kuitenkin liikkuvaa väkeä. Myös lähtömuutto oli huomattavan vilkasta.

Kun Ruoveden savolaiset olivat enimmäkseen saapuneet Rautalammin kautta, näiden alueiden savolaisnimistössä on ymmärrettävästi varsin paljon yhteistä, onpa mukaan tarttunut sellainen Rautalammin hämäläissuku kuin Ruoranen. Kuitenkin on varsin suuri määrä savolaissukuja, jotka tavataan vain Pohjois-Satakunnassa, mutta ei Pohjois-Hämeessä. Alueen vanhimmista savolaissuvuista sellaisia ovat Kekkonen, Makkonen ja Tiusanen. Varsin monet uusista suvuista ovat Vesulahdelta tai Pellosniemeltä, mutta niitä on Puumalastakin saakka, kuten Nenonen. Hopeaveroluettelossa Hämeeseen muuttaneiksi mainituista ovat muutamat ilmeisesti päätyneet Satakuntaan asti. Sellaisia ovat Vesulahdelta lähtenyt Karppanen ja Pellosniemeltä lähteneet Hyyryläinen, Koponen ja Pekkanen.¹⁰

Kun otetaan huomioon Satakunnan varsin runsas suomalainen nimistö, on varsin uskaliasta lähteä jäljittämään sinne saapuneita savolaisia myös Satakunnan vanhoista kantapitäjistä. Niissä tavattavat Inkiset, Kirjavaiset, Kiuruset, Lankiset, Lemmetyiset, Metiäiset, Oravaiset, Pajuset, Pakkaset, Pappiset, Papuset, Paroset, Partaset, Rahoset, Räikköset, Viroset ja muut lienee laskettava kanta-asukkaihin. Orivedellä Ruoveden pitäjän perustamisaikoihin mainittu Savonen ja Hämeenkyrön hopeaveroluettelossa huonemiehenä mainittu Savolainen taas ovat ilmeisesti Savosta tulleita. Samaa voi sanoa niistä kolmesta Korhosesta, jotka tavataan Hämeenkyrön pitäjässä Ikaalisten puolessa 1605, varsinkin kun samaa sukua on Ruoveden puolella Kihniössä.¹¹

Murteiden levinneisyyskartta osoittaa vanhan Ruoveden pitäjänkin osalta, että savolaisvaikutus on jättänyt pysyvän jälkensä. Alueen itäisin kolkka, Multia ja Keuruun itäosa, lasketaan vielä suorastaan savolaismurteiden alueeseen. Keuruun länsiosasta ulottuu Pihlaj aveden kautta Ähtäriin ja siitä edelleen Etelä-Pohjanmaan järviseudulle sekamurteen alue, jossa savolaisvaikutus on melkoinen. Koillis-Satakunnan murteessa Ikaalisiin saakka tavattavista savolaisuuksista on kiistelty. Jo 1500-luvun asutushistoria näyttää antavan jonkin verran tukea niiden esiintymiselle.¹²

ETELÄ-POHJANMAAN JÄRVISEUDUN JA LARVAMAIDEN SAVOLAISET

Pohjanmaan savolaisasutusta tarkasteltaessa erotamme toisistaan Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan· sekä vielä kolmantena Kainuun. Kahden ensinmainitun alueen rajana pidämme suunnilleen nykyistä Vaasan ja Oulun läänien rajaa eli 1500-luvun näkökulmasta Kokkolan (myöhemmin Lohtajan) pitäjän rajaa Kalajoen pitäjää vastaan. Savolaisille Etelä-Pohjanmaa oli tavoitettavissa vasta sen jälkeen, kun he olivat samonneet Pohjois-Hämeen ja etelämpänä vielä Pohjois-Satakunnankin halki ja ylittäneet Suomenselän. Tietenkin he voivat kulkea myös Maanselän pohjoispuolitse ja kääntyä sitten etelään. Joka tapauksessa Etelä-Pohjanmaan savolaisasutus on savolaisten länteen suuntautuvan asutusliikkeen uloin rönsy ja sellaisena selvästi nuorempi kuin Pohjois-Pohjanmaan savolaisasutus. Toinen erottava seikka on, että savolaiset saapuivat Etelä-Pohjanmaalle selvästi länsisuomalaisen asutuksen naapuruuteen, jopa paikoin rannikon ruotsalaisasutuksenkin tuntumaan, kun taas heitä Pohjois-Pohjanmaalla edelsi länsi­suomalaisten lisäksi varsin vahva karjalainen asutuskerrostuma.

Ensimmäiset savolaiset uudisasukkaat tavataan tälläkin alueella jo ennen kmn erämaita alettiin Kustaa Vaasan määräyksestä jaella asuttaviksi. He olivat ilmeisesti niitä savolaisia, jotka retkeilivät hämäläisten valtaamien erämaiden pohjoisreunalla Maanselän tienoilla. Jo 1544 Olli Ollinpoika Savolainen oli syytteessä Pietarsaaren käräjillä lapualaisten kalapirtin anastamisesta, kaksi vuotta myöhemmin tapaamme Lauri Savolaisen Lappajärvellä ja lähivuosina vielä kaksi muuta, kaikki Pietarsaaren pitäjän alueella sakkoluettelossa sukunimeltään Savolaisiksi merkittyinä. Nähtävästi jo nämä vanhimmat tulokkaat asuivat kaikki Pietarsaaren pitäjän ylämaassa eli markissa. Tahvo Savolainen on 1548 merkitty Särkijärven kylään (myöhemmälle Evijärvelle). Armas Luukon olettamuksen mukaan Etelä-Pohjanmaan vanhin savolaispesäke oli Lappajärven itärannalla, jossa myöhemmin on Savonkylä.¹

Kun järjestetty kruunun valvoma uudisasutusliike 1550-luvulla alkoi, kävi Etelä-Pohjanmaalla aivan samoin kuin Pohjois-Hämeessä ja Pohjois-Satakunnassa. Kanta-asukkaat vitkastelivat ja vaativat maksua erämaistaan, joita savolaiset ennen muita ryntäsivät valtaamaan.

Etelä-Pohjanmaalle muodostui savolaisasutuksen keskukseksi jo mainittu Pietarsaaren pitäjän ylämaa, joka käsitti Ähtävänjoen keski- ja yläjuoksun varret Evijärveltä Lappajärvelle, Vimpeliin, Alajärvelle sekä ulommaksi Soiniin ja Lehtimäelle saakka. Täällä tavoitettiin Näsijärven vesistöön kuuluvan Ähtärin reitin latvavedet, joita seuraten satakuntalaisen Ruoveden pitäjän pohjoiskulma ulottui Ähtäriin ja nykyisen Soinin pitäjän eteläosaan. Savolaisia uudisasukkaita voi saapua etelästä Ruoveden uudispitäjän kautta, mutta myös idästä Rautalammin puolelta, josta Saarijärven ja Viitasaaren reittien latvavedet ulottuivat aivan lähistölle.

Etelä-Pohjanmaan savolainen asutusliike pääsi vauhtiin 1560-luvulla, jolloin varsinainen valtaus myös Pohjois-Hämeessä ja Pohjois-Satakunnassa tapahtui. Savolaisasutuksen keskustaksi muodostui jo mainittu Pietarsaaren pitäjän ylämaa. Vuonna 1557 Alajärven kylän viidestä talosta kolmeen on isännäksi merkitty Savo tai Savolainen. Viisi vuotta myöhemmin savolaisia mainitaan tällä alueella Alajärvellä, Lappajärvellä ja Purmojärvellä, mutta heitä on levinnyt jo lähemmäksi rannikkoakin. Välittömästi markkiin liittyvä savolaisalue oli sen eteläpuolella sijaitseva Kyrön pitäjän koilliskolkka, nykyinen Alavus ja Töysä. Hopeaveroluettelon vuonna Alavus järven savolaisasutus jopa veti vertoja edellä mainituille Pietarsaaren ylämaan kylille. Tälle alueelle savolaiset ovat tulleet enimmäkseen Ruoveden pitäjän puolelta, Ähtärin vankasti savolaisvärisistä kylistä. Alavuden ja Töysän seudutkin voitiin 1500-luvun lähteissä laskea Etelä-Pohjanmaan Savoon.

Yksityisiä savolaisia uudisasukkaita levisi lännemmäksikin Kyrön suurpitäjän alueelle, Lapuan joen varteen Kuortaneelle, Nurmoon ja Kauhavalle sekä Kyrönjoen vesistöalueelle Seinäjoen jaJalasjoen varsille ja pääväylänkin varteen Kauhajoelle, Ilmajoelle, Vähäänkyröön ja Ylistaroon.²

Ruotsalaisista rannikkopitäjistä Mustasaari säilyi jokseenkin puhtaana savolaisista, joskin Karijoelle ja Laihialle uskaltautuneet yksityiset uudisasukkaat olivat jo aivan ruotsalaisasutuksen tuntumassa. Vöyrille savolaisia sitä vastoin asettui joitakuita. Vanhimmissa maakirjoissa tavattavien kanta-asukkaiden joukossa on Karjalainen ja Tuunanen, joka ei kuulu länsisuomalaiseen nimistöön. Näitä ei kuitenkaan voitane pitää varmasti savolaisina. Sitä vastoin myöhään asutetun Oravaisten Kimon asuttajiin kuuluivat Savolainen ja Raatikainen.³

Kokkolan suurpitäjän ylämaa oli samalla tavoin kuin Pietarsaaren markki Keski-Suomen savolaisasutuksen tuntumassa; nykyinen Perhon Salamajärvi kuului Viitasaaren reitin latvoilla sijaitsevana vielä Rautalammin pitäjään. Paitsi Rautalammin suunnalta savolaisia saattoi saapua tänne pohjoisen kautta, jokunen ehkä etelästäkin Etelä-Pohjanmaan järviseudulta.

Eteläisimmässä Vetelin- eli Perhonjoen laaksossa tavataan yllättäen jo 1552 Olli Savolainen ja 1562 Pekka Savolainen aivan ruotsalaisrannikolla nykyisen Kokkolan pitäjän ylämaassa. Myöhemmin tulee tälle alueelle muitakin, mutta Kokkolan tienoilla ruotsalaistunut savolaissuku Kankkonen ei näy vielä tässä aineistossa.⁴ Suomalaisten asuttaman ylämaan vanhin itäinen tulokas on Veteliin viimeistään 1553 sijoittunut Antti Savo. Tännekin ensimmäiset savolaiset saapuivat siis jo ennen suuren muuttoliikkeen alkua, mutta voimakas savolaisvirta tunkeutui alueelle 1560-luvulta lähtien. Vetelissä ja Kaustisilla savolaisten osuus on vähäinen. Varsin vahva oli savolaisasutus Halsuassa ja kielirajan yli Alaveteliin oli savolainen Kettunen uskaltautunut seuraavan vuosisadan alussa. Keski-Suomen savolaisasutukseen rajoittuvassa Perhossa olivat Pentti Virrankosken mukaan kaikki vanhimmat asukkaat savolaisia. Verokirjaankin on kylän nimen sijasta merkitty: savolaisia (Savoboar).⁵

Vähäisemmän Kälviänjokilaakson asutusta ei ole yhtä tarkoin tutkittu, mutta poikkileikkaus aineistossamme savolaisia esiintyy täälläkin jo 1565.⁶

Pohjoisimpana sijaitsevan Lestijoen laakso, josta vuosisadan lopulla muodostettiin Lohtajan pitäjä, ulottui latvavesillään Lestijärven tienoilla Keski-Suomen savolaisasutukseen, mutta myös Pohjois-Pohjanmaan eteläisin savolaisseutu, ns. Kalajoen Savo, oli aivan sen tuntumassa. Noudatamme tässä kirkollista jaotusta, joka jättää hallinnollisesti alunperin Kokkolaan luetun Reisjärven savolaiskylän Kalajoen yhteyteen vasta seuraavassa kappaleessa käsiteltäväksi.

Savolaisia lienee solunut Lohtajan tienoille ensiksi juuri pohjoisen kautta Kalajoen suunnasta. Jo 1550-luvulla tavataan Pekka Savolainen aivan Pohjanlahden rannalla. Ylikannuksen kylään (myöhemmälle Toholammille) asettui jo 1556 Antti Kotilainen. Lestijärvellä oli 1565 vasta kaksi asukasta, Tikkanen ja Lappalainen, joista jälkimmäinen perimätiedon mukaan oli oikea saamelainen eikä Savon Lappalaisia. Vasta 1590-luvulla Toholammin ja Lestijärven asutus vahvistui savolaisen muuttoliikkeen ansiosta.⁷

Etelä-Pohjanmaan savolaisasutuksen määrän ja tälle alueelle levinneiden savolaissukujen selvittämiseksi on sukunimiliitteeseen 4 koottu tiedot tämän alueen savolaisista viideltä poikkileikkausvuodelta vuosien 1560–1605 väliseltä ajalta. Aineiston laatu on pakottanut jossakin määrin poikkeamaan Pohjois-Hämeen ja Pohjois-Satakunnan kohdalla noudatetusta menettelystä. Koska savolaiset ensiksi tulevat kirjoihin huonemiehinä eli uudisasukkaina eivätkä maksa maaveroa, on pohjaksi otettu papinveroluettelot. Kontrollin vuoksi on mukaan otettu myös maakirjojen tiedot, koska Pohjanmaan kirjurit hyvin kerkeästi jättivät sukunimen pois ja nimittivät savolaisiakin vain isännimen mukaan. Tästä. syystä laskelmat savolaisten määrästä jäävät epätarkoiksi. Savolaisten suhteellista määrää eri pitäjien väestöstä ei tästäkään syystä ole laskettu. Savolaisasutuksen painoa Pohjanmaalla ei voi sopivasti punnita pitäjän rajojen mukaan. Kuten edellä esitetystä on käynyt ilmi, savolaiset ovat jopa enemmistönä tietyillä alueilla ylämaassa, mutta koko pitäjän väestöstä he ovat kaikkialla Etelä-Pohjanmaalla pieni vähemmistö.

Etelä-Pohjanmaalla on kuten Satakunnassakin varsin runsaasti länsisuomalaisperäistä henkilönnimistöä. Sen on Luukko varsin tarkoin kartoittanut Etelä-Pohjanmaan historiassa. Sen vuoksi taulukkoon ei ole ollut tarpeen ottaa kontrollin vuoksi sellaisianen-päätteisiä nimiä, jotka ovat kiistatta länsisuomalaisia. Mukaan on otettu sellaiset, jotka esiintyvät Savossakin, mutta ne on ristillä merkiten suljettu laskelman ulkopuolelle, mikäli on syytä olettaa niiden tällä alueella olevan läntisiä. Tällä perusteella on suljettu pois mm. nimet Herrainen, Parkkoinen (Parkkinen) ja Oravainen, jotka Ruoveden pitäjässä laskettiin satakuntalaisiksi. Epävarmuutta on aiheuttanut edellä mainitun Tuunaisen lisäksi pari jo vanhimmissa lähteissä esiintyvää savolaissointuista nimeä länsisuomalaisen asutuksen keskellä. Vähänkyrön Perkiössä on jo 1540-luvulla Laitinen ja Puruinen (ei siis Puuruinen), jotka Luukko selittää läntisiksi. Ne on suljettu pois, samoin Kokkolan pitäjästä Kallinen ja Kaukonen, kun taas ympäristön perusteella on hyväksytty savolaiseksi Hinsanen, vaikka Hinsa-nimeä on vanhastaan alueella.⁸ Savossa tuntemattomista nimistä on joukkoon hyväksytty Nyrhinen, koska Nyrhi on tunnettu lappeelaisnimi.

Poikkileikkaus on tuonut esiin 39 savolaista sukua, mikä on kolmannesta alhaisempi määrä kuin Ruoveden pitäjässä. On kuitenkin ilmeistä, että luettelo jää puutteelliseksi. Vain lyhyen aikaa alueella asuneet suvut jäävät helposti pois, koska heistä ei saatu tietoja poikkileikkausvuosina. Pohjalaisten kirjurien tottumattomuus savolaisiin sukunimiin vaikuttaa samaan suuntaan. Varsinkin alkuaikoina sukunimeksi merkittiin yksinkertaisesti Savolainen, minkä seurauksena tilastossamme on vuodelta 1565 kokonaista 12 tämän nimen kantajaa, ja myöhemmin sukunimi jätettiin helposti pois.

Luukko on Etelä-Pohjanmaan historiassa esittänyt tarkoin Etelä-Pohjanmaan suomalaisalueen savolaiset uudisasukkaat 1500-luvun loppuun asti. Tältä alueelta, joka on pienempi kuin tässä käsittelemämme (Kokkolan pitäjä poissa), hän on tavoittanut noin 50 savolaisena pitämäänsä sukunimeä. Joukossa on tosin sellaisiakin, joita ei esiinny Savossa. Jonkin verran lisiä saadaan saman tekijän Suur-Lohtajan historiasta ja Pentti Virrankosken Kokkolan pitäjän yläosan historiasta. Kun nämä taulukon loppuun merkityt nimet otetaan huomioon, saadaan yhteensä 75 savolaisnimeä eli enemmän kuin Ruoveden pitäjässä.

Luukko on yrittänyt selvittää lähtöalueet Savossa, mutta kuva on muodostunut varsin kirjavaksi. Nähtävästi valtaosa tulikin Rautalammin, Ruoveden tai Poh­jois-Pohjanmaan savolaisalueilta eikä suoraan Savosta. Tästä on sekä asiakirja- että muistitietoa. Alavudelle ja Töysään savolaisia saapui läheisestä Ähtäristä. Lappa­järven savolaiset muistelivat sukujensa lähtösijoiksi Saarijärven, Viitasaaren ja Keuruun kyliä. Tietysti joukossa oli suoraan Savosta tulleitakin. Perhossa tavataan jo 1568 uudisasukas, joka harvinaisen etunimensä (Enevald eli Einari) perusteella osoittautuu olevan Leppävirran Kinnusia.⁹

Lukumääräisesti Etelä-Pohjanmaan savolaiset eivät nouse läheskään samoihin lukemiin kuin esim. heidän heimoveljensä Ruoveden suurpitäjässä. Poikkileikkausvuosistamme on korkein määrä vuodelta 1580, jolloin alueelta on saatu käsiin 48 savolaista (Ruovedellä samaan aikaan 167). Luukko viittaa savolaisten suureen liikkuvuuteen. Kaskettuaan yhdessä paikassa he siirsivät helposti pirttinsä toiseen paikkaan; he tulivat ja menivät. Siksi Etelä-Pohjanmaan savolaisalueella ei näy vielä tähän aikaan kiinteää kylämuodostusta, eikä savolaisten jälkeensä jättämä nimistö ole oikeassa suhteessa paikalle jääneiden savolaisperheiden lukumäärään. Monet jatkoivat matkaa pitemmälle länteen, aina Vermlantiin saakka. Onpa tietoja savolaisten paluusta kotiseudulleen, merkillistä kyllä sota vuodelta 1572, jolloin suunnan olettaisi olleen päinvastainen. Luukon laskelmien mukaan Alavuden savolaisista säilyi paikoillaan vain noin neljännes, mutta Pietarsaaren yläpitäjässä oli vuosisadan vaihteessa noin ³/₄ asukkaista vielä savolaisia.¹⁰

Esitetty selitys on epäilemättä pääpiirteissään paikkansa pitävä, mutta lisäksi on otettava huomioon Pohjanmaan kirjurien ja usein pappienkin taipumus pudottaa pois savolaisten sukunimet. Sen vuoksi savolaisten osuus vuosisadan vaihteessa on todennäköisesti suurempi kuin yhtenä vuonna kirjoihin merkittyjen sukunimien perusteella voi päätellä.

Pysyvä jälki savolaisten osuudesta Etelä-Pohjanmaan järviseudun ja larvamaiden asuttajana ovat myöhemmin talonnimiksi jähmettyneet sukunimet ja ennen kaikkea savolaisvoittoinen murre. Se sekamurteiden alue, jonka edellä totesimme työntyvän Keuruun itäosasta Ähtäriin, jatkuu siitä pohjoiseen savolais- ja pohjalaismurteiden sekoituksena. Lauri Kettunen nimittää sitä Etelä-Pohjanmaan savolaismurteeksi. Tämän Etelä-Pohjanmaan savolaiskiilan alue on juuri edellä mainittu Pietarsaaren markki, nykyiset Soinio, Lehtimäen, Alajärven, Vimpelin, Lappajärven, Kortesjärven ja Evijärven pitäjät. Töysä on lähellä tätä seka-aluetta, mutta eteläpohjalaisuus on sikäläisessä puheenparressa voitolla. Alavudella ja Kuortaneella on vain yksittäisiä savolaisuuksia. Vanhan Kokkolan pitäjän alueella keskipohjalainen murre on vallitseva, mutta Perho ja Lestijärvi muodostavat mm. eräiden savolaispiirteiden vuoksi sen piirissä kumpikin oman ylämaan ryhmänsä.¹¹

POHJOIS-POHJANMAAN SAVOT

Maanselän pohjoispuolisen Pohjanmaan savolaisasutus ei ole kuten Etelä-Pohjanmaan savolaisuus vasta savolaisen asutusaallon ulkopärskeitä. Savosta oli suora yhteys Oulunjoen ja Pyhäjoen vesistöjen lähdejärville, ja Kalajoen vesistön latvoille Haapajärvelle päästiin vanhaa Pähkinäsaaren rauhan rajan suuntaista kulkureittiä. Se johti Keiteleelle ja edelleen Pihtiputaan järvien kautta luoteeseen leikaten hämäläisten erämaista vain pitkään asumattomaksi jäänyttä ylälaitaa. Tämä tekee ymmärrettäväksi sen, että savolaiset ovat pesiytyneet Pohjois-Pohjanmaalle jo paljon aikaisemmin kuin saman maakunnan eteläosiin. Kanta-asukkaatkaan eivät ilmeisesti täällä pyrkineet kovin tarmokkaasti torjumaan tulokkaita, koska tilaa oli vielä kaikille.

Toinen ero Etelä-Pohjanmaahan verrattuna on siinä, ettei pohja täällä savolaisten saapuessakaan ollut kokonaan länsisuomalainen. Pohjalaisuudessa oli vanhastaan tuntuva karjalainen kude, varsinkin Pyhäjoesta pohjoiseen suunnilleen Kemijoen tienoille ulottuvalla alueella. Tämä seikka vaikeuttaa melkoisesti savolaisvaikutuksen selvittämistä, sillä savolaisia ei ole aina helppoa erottaa karjalaisista. Tämän eron tekeminen on taas varsin olennaista, koskapa Pohjois-Pohjanmaan karjalaisasutus on varhaisempaa, vieläpä rajantakaista. Kysymys on toista luokkaa kuin länsikarjalaisten mukanaolo savolaisessa asutusvirrassa.

Kuten edellä on kerrottu, savolaisia mainitaan jo 1531 silloisessa Limingan pitäjässä, siis Oulunjokivarressa. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin sattui savolaisten ja hämäläisten välinen kahnaus Maanselän pohjoispuolella Pyhäjoen ja Kalajoen ylämaassa. Pohjois-Pohjanmaan savolaisasutus tunnetaan jo varsin hyvin tätä kiistaa edeltäneiltäkin vuosilta, varsinkin vuodesta 1546 lähtien säilyneistä papinveroluetteloista. Savolaisia on etupäässä Pohjois-Pohjanmaan suurten jokien, Kalajoen, Pyhäjoen, Siikajoen, Oulunjoen ja Iijoen yläjuoksun varrella. Merenrantakylissä heitä esiintyy tuntuvasti ainoastaan Oulunsuussa. Kemijokivarressa savolaisvaikutus on jo heikkoa.

Seuraamme Pohjois-Pohjanmaan savolaisia pitäjittäin ja jokilaaksoittain etelästä pohjoiseen. Selvitystyössä on ollut suurta apua Armas Luukan Pohjois-Pohjanmaan historiasta, Kalajokilaakson osalta myös Pentti Virrankasken Suur-Kalajoen historiasta.

Kalajoen sakkoluettelossa mainitaan jo 1543 Herranen, Ronkainen ja Rautia, joista ainakin kaksi ensin mainittua olivat savolaisia. Jälkimmäinen lienee taas sama henkilö, jonka edellä olemme tavanneet valittamassa jämsäläisten hyökkäyksestä pohjoisille erämaille. Vanhimman papinveroluettelon (1547) mukaan samassa kylässä asuvat myös savolaiset Haaskanen (lienee Heiskanen) ja Happonen. Asuinpaikka on Haapajärvi, johon usein laskettiin myös Pidisjärvi eli Nivala. Tästä seudusta käytetään jo 1548 nimitystä Savonkylä ja myöhemmin myös Kalajoen Savo. Vanhimman papinveroluettelon mukaan oli täällä ainakin puolet asukkaista savolaisia. Myöhemmästäkin väestön lisäyksestä hyvin huomattava osuus oli savolaisilla suvuilla.

Suomenselän liepeille Kalajoen vesistön latvoille syntyi Reisjärven savolaiskylä, joka ensi kertaa esiintyy kirjoissa 1557. Silloin sen kaikki 8 taloa ovat savolaisia. Reisjärvi sijaitsi kuten läheinen lestijärvi hämäläisten vanhalla eräalueella. Se oli aivan Pihtiputaan keskisuomalaisen savolaisasutuksen tuntumassa ja lienee saanut asukkaita siltä suunnalta.

Kalajoen Savon länsipuolella Vääräjoen varrella sijaitsi Evijärven kylä, joka käsitti myöhemmät Sievin ja Raution pitäjät. Sievissä ovat luultavasti jo 1551 mainittu Jakonen ja ainakin 1558 verollepantu Haikonen savolaisia.

Kalajoen Savosta rannikolle päin, nykyiseen Ylivieskaan, Alavieskaan ja Kalajoelle ilmaantui vain muutama savolainen. Pitkäsenkoski esiintyy kylännimenä jo vanhimmissa lähteissä, mutta sen ei tarvinne viitata savolaiseen nimenantajaan.¹

Pyhäjoen vesistöalue, joka 1568 erotettiin Salaisista omaksi hallintopitäjäkseen, oli Savosta suoraan Pohjanmaalle johtava valtasuoni, joten on luonnollista, että siellä oli vanhaa savolaisasutusta. Vanhimman papinveroluettelon mukaan koko Pyhäjoen ylämaa oli Haapajärven kylää, jossa oli 14 talonpoikaa. Luukon mukaan nämä olivat miltei kaikki savolaisia. Nimen perusteella varsin selviä savolaisia ovat kuitenkin vain Karvoset (2 taloa), Tikka ja Tikkanen sekä seuraavana vuonna mainittu Laitinen, kun taas Hattuset (2 taloa) ja Karilainen (Karjalainen?) voivat olla karjalaisia. Haapajärven kylään lasketaan ilmeisesti koko valtava takamaa-alue Oulaisista Haapaveden ja Kärsämäen kautta Pyhäjärvelle Savon rajan tuntumaan. Kustaa Vaasan Venäjän sodan aikoihin 1557 Pyhäjärvi, joka esiintyy jo omana 11-taloisena kylänä ja käsittää ilmeisesti myös Kärsämäen, on jo kokonaan savolainen ja Haapajärvikin savolaisvaltainen. Seuraavina vuosikymmeninä savolaisasutus entisestäänkin tihentyi ja saavutti huippunsa v:n 1580 tienoilla.²

Pyhäjoen alajuoksulla oli Oulaisissa muutama savolainen, rantakylissä tuskin ketään. Sama koskee myös Salaisten pitäjän pohjoisia rantakyliä. Pattijokivarressa yksittäisiä savolaisia tavataan Vihannin tienoilla ja Pattijoellakin Savolainen 1560-luvun puolivälissä. Siikajoella saattaa olla jokin vanha karjalainenkin suku (Termänen).³

Siikajoen ylämaassa mainitaan jo vanhimmissa lähteissä (1548) Savonkylä (Saffuoby), mutta sen kahdeksasta asukkaasta vain puolet, kolme Hyttistä ja Pehkonen, ovat savolaistyyppisen nimen kantajia. Myöhemminkään savolaisten osuus Siikajoen Savossa eli Siikasavossa ei näytä olevan niin ylivoimainen kuin kylän nimen perusteella voisi päätellä. Siikasavoon laskettiin varsin läheltä merenrantaa Revonlahdelta aina Maanselälle saakka ulottuva alue, johon myöhemmin muodostui kokonaista seitsemän pitäjää: Revonlahti, Paavola, Rantsila, Pulkkila, Piippola, Kestilä ja Pyhäntä. Savolaisryntäys alkoi tällekin alueelle varsinaisesti vasta 1560-luvulla, jolloin Siikajoen Savon lisäksi eri kylinä mainitaan jo ylempänä sijaitsevat Kortteiskylä (nyk. Piippolan seutu) sekä Lamujoki ja Pyhäntä lähinnä Maanselkää. Revonlahdellekin asettui joitakin savolaisia, mutta selvempi savolaisvaikutus alkaa vasta Paavolan Pehkolasta ja vahvistuu siitä sisämaahan päin. Alueen nykyisistä pitäjistä Pulkkila on saanut nimensä savolaisen uudisasukkaan mukaan, jota vastoin Piippolalle nimensä antaneet Piipot eli Piipposet lienevät Pohjois-Pohjanmaan vanhaa karjalaisväestöä.⁴

Siikajoen pohjoispuolella Hailuodon saari on alue, jolla tosin on itäsuomalaista nimistöä, mutta pikemminkin vanhaa karjalaista kuin savolaista. Joku yksinäinen Savolainen saapuu sinne vasta 1558.⁵

Limingan suurpitäjässäkin rannikkoasutus on länsisuomalaista, joukossa joku­nen karjalainenkin. Lumijoella Savolainen mainitaan sukunimenä jo 1544. Vuoden 1560 vaiheilla tavataan Limingassa ja Lumijoella sekä pian Oulunsalossakin muutama asukas, joka on nimeltäänkin Savolainen, ja 15 70-luvulta lähtien myös Tyrnävä ja Temmes saavat savolaista ainesta. Oulunsuu vetää kauppapaikkana puoleensa väkeä eri tahoilta, mutta varsinainen savolaisasutus Oulunjokivarressa alkaa vasta suuresta Laitasaaren kylästä nykyisen Muhoksen tienoilta. Savolaista ja karjalaista ainesta on tosin täälläkin vaikeaa erottaa toisistaan. Lähes puhtaaseen savolaiskylään tullaan vasta joen yläjuoksulla Utajärvellä, josta jo 1549 käytetään nimeä Savo. Utajärven taloluku kasvoi seuraavina vuosikymmeninä vahvasti lähinnä juuri savolaisten muuton vaikutuksesta, pysähtyi venäläisvihan vuosina 1570-luvulla, mutta kohosi sitten taas vuosisadan lopulla ympäristöään paljon nopeammin.⁶ Oulunniskasta itään sijaitsevan Kainuun asutusta käsitellään tuonnempana erikseen.

Pohjoisin vanhoista Pohjanmaan pitäjistä, jossa on merkittävä savolaisasutus, on Ii. Sen etelälaidalla asuu Haukiputaan Kellossa jo vanhimpien veroluetteloiden mukaan Savolainen karjalaisperäisen Kanniaisen ohella selvästi länsisuomalaisen enemmistön joukossa. Myöhemmin tulee rannikollekin jokunen savolainen lisää, mutta etupäässä he asettuvat Kiiminkijoen yläjuoksulle. Kiimingin asuttaminen alkaa 1550-luvun puolivälissä. Luukko pitää jo vanhimpia asukkaita, sellaisia kuin Koppelo, Saavainen, Karjalainen ja Venäläinen savolaisina, mutta nämä lienevät karjalaisia, Torniainen jopa pohjoisesta tullut. Sen sijaan 1560-luvulta lähtien, jolloin asutus täällä vahvasti tihentyy, saapuu selvästi savolaisia sukuja varsinkin Ylikiiminkiin, mutta joukossa on muitakin. Huotari oli 1571 lähtenyt Vesulahdelta Iin pitäjään. Pudasjärven vahvasti savolaisvoittoisia kyliä esiintyy aineistossamme erikseen mainittuina vasta 1600-luvun alussa.⁷

Kemijoki- ja Tornionjokilaakson asutuksesta on olemassa Jouko Vahtolan tuore tutkimus, jossa eri tahoilta tulleet ja eriaikaiset asurusvirrat on pyritty pitämään erillään. Sen vuoksi karjalaisen ja savolaisen aineksen vaikea erottelu täällä helpottuu. Mainitun tutkimuksen ansiosta tunnemme tämän alueen savolaiset tarkkaan. Sellaisinaan emme tutkimuksen tuloksia kuitenkaan voi käyttää, sillä Vahtola lukee savolaisiksi koko joukon sukunimiä, joita ei tänä aikana lainkaan esiinny Savossa.⁸

Olli Savolaista sakotettiin jo 1543 luvattomasta kalastamisesta lapinrajan sisäpuolella Paakkolassa. Muuten savolaisia alkaa ilmaantua Kemijokivarteen 1500-luvun jälkipuoliskolla. Vahtola on löytänyt Kemijokilaaksosta tutkimuskaudellamme muuttaneita noin 80 henkilöä. Näistä kuitenkin ainakin 15 on sellaisia, joiden nimiä ei tavata Savossa. Savolaisia sukuja, jotka eivät ole tarttuneet tarkkailuvuosiemme tilastoon, on seuraavat 7: Huovinen, Kuparinen, Tarkiainen, Hyvönen, Kaarakainen, Liimatta ja Mattinen. Varsin monet Kemijokivarteen tulleet savolaiset ovat jo toisen polven savolaisia, etelämpää Pohjois-Pohjanmaalta tai Kainuustakin tulleita. Nykyinen Tervolan pitäjä on saanut nimensä savolaisen uudisasukassuvun mukaan. Vielä 1600-luvun lohenkalastusriitojen yhteydessä Kemin alapitäjäläiset pyrkivät torjumaan yläpitäjäläisten vaatimukset sillä perusteella, että näiden esi-isät olivat myöhään tulleita savolaisia, jotka olivat tulleet paikkakunnalle harjoittamaan kaskeamista, metsästystä ja järvikalastusta. Savolaisia ilmaantui jokunen Rovaniemelle saakka, ja 1590-luvulla Halonen ja Heinonen jatkoivat matkaa Kemijärvelle asti.⁹

Tornionjokilaakso kuului näihin aikoihin ja vielä paljon myöhemminkin hallinnollisesti Ruotsiin, mutta se ei estänyt savolaisasutuksen tunkeutumista sinnekin. Pohja oli kylläkin selvästi läntinen, mutta jo 1559 eräs savolainen tunkeilija tapettiin Närän kylässä. Veroluetteloihin savolaisia alkoi Tornionlaaksossa ilmaantua 1570-luvulta saakka. Muutto oli täällä kuten Kemijokivarressakin kiihkeimmillään vuosina 1595–1600, siis suunnilleen nuijasotakriisin aikoina. Vahtola laskee täällä noin 70 savolaista muuttajaa tutkimuskaudeltamme, mutta niidenkin joukossa on kymmenkunta nimeä, joita ei tavata Savosta. Tornionlaaksosta on mainittu seuraavat 13 sellaista savolaissukua, joita emme ole tavanneet Pohjois-Pohjanmaalta: Hirvonen, Karppanen, Kietäväinen, Kinnunen, Kuokkanen, Könönen, Lankinen, Montaneuvonen, Pitkänen, Pääkkönen, Tossavainen ja Vanhanen. Onpa esitetty arvelu, että Ruotsin puolella sijaitseva Pajalan pitäjä olisi saanut nimensä savolaisen uudisasukkaan mukaan. Siinä tapauksessa nimen pitäisi kuitenkin kuulua Paajala eikä Pajala. Keräsjokivarressa, Tornion väylän länsipuolella, Savosta tulleita asukkaita mainitaan 1605 tuomiokirjassakin. Tätä muuttoa voidaankin pitää osana sitä muuttoliikettä, joka suuntautui Savosta ja Pohjois-Hämeestä eri puolille Keski-Ruotsia.¹⁰

Pohjois-Pohjanmaan savolaisasutuksen määrän ja alueelle levinneiden savolaissukujen selvittämiseksi on laadittu sukunimiliite 5, johon nimistö on koottu viideltä poikkileikkausvuodelta samanlaisten periaatteiden mukaan kuin Etelä-Pohjanmaan alueelta. Savolaisasutuksen varhaisuuden vuoksi on täällä otettu ensimmäiseksi poikkileikkausvuodeksi 1548, jolta on käytettävissä koko alueen kattavia pääasiassa kirkollisia veroluetteloita. Rajankäynti nimenomaan karjalaisnimistöä vastaan ei voi olla tarkkaa, mutta varsinkin valtakunnanrajan takaiset karjalaisnimet lienee pystytty sulkemaan pois merkitsemällä ristillä sellaiset nimet, joita ei esiinny samaan aikaan Savossa. Viipurin Karjalassa on varsinkin Jääsken ja Lappeen nimistö siinä määrin samanlaista kuin savolaisnimistö, ettei varmaa rajaa sen ja savolaisnimistön välille voida vetää. Savolaisina on pidetty kaikkia samanaikaisesti Savossa esiintyviä nimiä, lukuun ottamatta nimiä Jääski­nen ja Jääskeläinen, jotka nekin voivat tietysti olla Savon kautta tulleita. Erityisesti huomattakoon, ettei –nen-päätettä voida pitää mitenkään savolaisuutta osoittavana, mutta ei sen puuttumistakaan länsisuomalaisuuteen viittaavana. Pohjois-Pohjanmaalla on tavallista, että Karvosesta ennen pitkää tulee Karvo, Kokkosesta Kokko, Laitisesta Laiti, Reposesta Repo, Tikkasesta Tikka jne.

Varovaista laskutapaa noudattaen olemme tavanneet Pohjois-Pohjanmaalta kaikkiaan 188 savolaissukua, mikä on korkeampi määrä kuin Pohjois-Hämeen erämaassa. Vuonna 1548 tällaisia sukuja on 19, mutta vuonna 1565 jo 96. Korkein määrä, 127 sukua, on täälläkin vuodelta 1580. Savolaisperäisiä ruokakuntia on 1548 25, mutta 1565 jo 165. Huippu sattuu tässäkin vuoteen 1580, mutta lasku siitä vuoteen 1605 on käytännöllisesti katsoen mitätön. Kun savolaisten tulo Kemi- ja Torniojokilaaksoihin oli huipussaan vasta vuosisadan vaihteessa, näyttää tilaston valossa siltä, että se pääasiassa oli jo aikaisemmin Savosta lähteneiden savolaissukujen liikehdintää.

Savolaisväestön suhteellista osuutta kokonaisväestöstä ei tälläkään alueella ole syytä laskea, varsinkaan kun pitäjittäin tapahtuva laskenta ei osoittaisi savolais­asutuksen painopistealueita.

Savolaisten ryntäys tälle alueelle ei ollut ohimenevä aalto. Siitä ovat osoituksena Pohjois-Pohjanmaan murteet. Tässä käsitellystä alueesta Pyhäjärvi on kieleltään täysin savolainen. Sen luoteispuolella puhutaan keskipohjalaista Kalajoen-Pyhäjoen ryhmän ylämaan murretta vanhassa Kalajoen Savossa ja Siikasavon yläosan yhdeksän nykyistä pitäjää (Reisjärvi, Haapajärvi, Nivala, Haapavesi, Kärsämäki, Pyhäntä, Piippola, Pulkkila, Kestilä) käsittävällä alueella. Tässä murteessa savon vaikutus on hyvin tuntuva, vaikka kieli yleiseltä luonteeltaan on jo likempänä pohjalaista rantaryhmää. Pohjois-Pohjanmaan eli Oulun murteissa itäsuomalainen vaikutus on kauttaaltaankin niin tuntuva, että on voitu kysyä, onko edes vanhin murrepohja täällä länsisuomalaisten laskema. Tämä kysymys koskenee kuitenkin muinaista karjalaista vaikutusta eikä savolaista. Selvästi savonvoittoisia ovat täälläkin ylämaan murteet, joita puhutaan Utajärvellä, itä­osassa Muhosta, Ylikiimingissä ja myöhään asutetulla Pudasjärvellä. Perä-Pohjolan eli Kemijoen murteen vähäisemmät itäsuomalaisuudet lienevät pikemmin karjalaista kuin savolaista vaikutusta.¹¹

KAINUU – SAVOLAISTEN SIIRTOKUNTA

Aivan oma asemansa savolaisen uudisasutusliikkeen vaiheissa on Oulujärven erämaan eli Kainuun asuttamisella.¹ Tämän alueen asuttaminen ja varhaisin yhteiskunnallinen järjestäminen tapahtui nimittäin Savosta käsin Olavinlinnan päällikön Kustaa Fincken ohjauksessa. Kainuun asuttaminen on siten eräänlainen Savon laajennusyritys. Poliittisestikin sillä oli toisenlainen tehtävä ja merkitys kuin muilla asutushankkeilla. Asutettuna Kainuu oli koko valtakunnan ja Suomen koillinen etuvartio. Tällaisena se tosin oli pikemmin Pohjois-Pohjanmaan kuin Savon ulkovarustus, koska hyökkäyssuunnat noudattelivat yleensä vesistöjä.

Seuraten kuninkaan antamaa yleistä kehotusta Kustaa Fincke ryhtyi jo talvella 1552 toimenpiteisiin epämääräisen itärajan tuntumassa sijaitsevan ja sotilaallisesti uhanalaisen Oulujärven erämaan asuttamiseksi. Periaatteessa alueella oli tilaa jopa Ruotsin puolelta tuleville uudisasukkaillekin. Kuningas antoi tasapuolisesti kehotuksen sekä pohjalaisille että savolaisille, mutta käytännössä eivät pohjalaiset olleet kovinkaan halukkaita, ja Fincke turvautui nytkin savolaisiin. Nämä eivät kuitenkaan olleet yhtä innokkaita lähtemään Oulujärven erämaahan kuin Hämeen puolelle ja Pohjanmaan eteläisempien jokien latvoille, vaan arastelivat venäläisiä. Tämän johdosta Fincke kuninkaan suostumuksella asetti muutamia sotamiehiä Oulu järvelle ja tilasi kolme haapiota, joilla näiden tuli risteillä järvellä kalastajien suojana. Hän suunnitteli myös kuninkaankartanon rakentamista sotamiesten asunnoksi ja uudisasukkaiden suojaksi.²

Ensimmäiset savolaiset uudisasukkaat Fincke lähetti Oulujärven erämaahan jo keväällä 1552. Hänellä oli tähän aikaan tiedossa jo 140 muuttajaa, mutta edellytyksenä oli, että pohjalaiset eivät estelisi näiden vapaata kalastusoikeutta. Jos etujoukko menestyisi hyvin, muuttaisivat toiset perässä. Kuningas joutuikin ojentamaan Pohjanmaan voutia, että tämä pitäisi pohjalaiset kurissa.³ Tämä ristiriita vaikutti ilmeisesti siihen, että Kustaa Fincke sai täälläkin käsiinsä uudisasutustoimen johdon.

Savossa Oulujärven seutuja nimitettiin jo tähän aikaan Kainuuksi. Tämä nimi on aikaisemmin ollut laaja-alaisempi ja tarkoitti Pohjanmaata kokonaisuudessaan. Savon sakkoluetteloissa ja tuomiokirjoissa se kuitenkin selvästi tarkoittaa Oulujärven tienoota. On näet kysymys pakkomuutosta, ja sellainen tuli kysymykseen vain näille seuduille, joita Fincke parhaillaan asutti ja jonne savolaiset eivät olleet kovinkaan halukkaita lähtemään.

Jo 1553 sakotettiin Pohjan voutikunnassa kahdeksaa Säämingin, viittä Rantasalmen ja yhtä Joroisten talonpoikaa siitä, että he eivät olleet muuttaneet Kainuuseen, kuten oli määrätty. Sotavuonna 1556 langetettiin raskas 40 markan kuninkaansakko Rantasalmella ja Joroisissa kummassakin kolmelle talonpojalle, jotka olivat muuttamaan määrättyjen takuumiehiä.⁴ Kolmesta määräyksen saaneesta ei kukaan esiinnykään Oulujärven erämaan verokirjoissa. Vuonna 1558 siellä merkittiin, että kaksi talonpoikaa oli livistänyt takaisin entisille mailleen. Sairilan kuninkaankartanon perustamisen yhteydessä Kustaa Vaasan Venäjän sodan aikana mainitaan pari vesulahtelaista talonpoikaa, jotka oli »kirjoitettu Kainuuseen» ja joutuivat luopumaan osuuksistaan vanhassa kotipitäjässään. Heidänkään lähtönsä oli tuskin täysin vapaaehtoinen.⁵

Oulujärven erämaan asuttamisen alkuvaiheen osalta ei siis pidä paikkaansa se tutkimuksessa esitetty väittämä, että savolaiset olivat aina halukkaita lähtemään ja ettei linnanpäälliköllä ollut asiassa muuta tekemistä kuin rientää perässä toimittamaan veronpanoa.

Fincke lupasi erämaahan muuttaville kolmen vuoden verovapauden. Ensimmäisenä kesänä hakattiin vasta kasket ja toisena ne poltettiin, joten ensimmäinen ruissato voitiin korjata vasta kolmantena kesänä. Veronpano tapahtui tällöin, mutta verollepanomaksuja on vasta vuoden 1555 tileissä. Veron panon suoritti 6 savolaista talonpoikaa maanomistuksen perusteella Savossa noudatetun menetelmän mukaisesti. Oulujärven erämaasta on näin ollen tallella vanhempi verolle­panomaakirja kuin Savosta.⁶ Fincke tunnusti menetelleensä veronpanossa lempeästi, jotta uusien asukkaiden tulo ei estyisi. Kalavesiä ei otettu vielä täydestä huomioon, koska niiden käyttö oli edelleen hankalaa sekä venäläisten että pohjalaisten ahdistelun vuoksi. Verotus kohdistui aluksi yksinomaan erätalouteen. Veronahalta oli suoritettava 2 leiviskää haukia tai vastaavasti turkiksia, esim. n. 10 oravannahkaa. Verollepantavien joukossa oli kymmenkunta talonpoikaa, joilla oli aikaisemmin ollut Oulujärvellä eräsijoja kaskenpolttoa ja kalastusta varten mutta ei vakituista asuntoa ja jotka olivat maksaneet vain itsellisveroa. Tämän mukaan Oulujärven erämaan uudisasutus on siis kokonaisuudessaan alkanut vasta 1552.⁷

Kuten Savossa pitäjä on jaettu neljänneksiin, joita on kaksi kuten Tavinsalmen uudispitäjässä, ja neljännekset kukin kuuteen kymmeneskuntaan. Talonpojat on edelleen savolaiseen tapaan ryhmitetty arviokunniksi, joita on kaiken kaikkiaan 47. Arviokunnilla on oma veronahkalukunsa. Savolaisen systeemin mukaan kaikki arviokunnat olisivat puoliveroja, sillä korkein veronahkaluku on neljä. Talonpoikien ja veronahkojen määrä on niin lähellä toisiaan (edellisiä 133, jälkimmäisiä 138), että ne pian yhtenivät.⁸

Kuten Savossakin verollepanomaakirja luettelee kuhunkin arviokuntaan kuuluvat maakappaleet. Niissä on vain muutama peltoviljelyyn viittaava nimi⁹ ja vain jokunen nimi, joka viittaa aikaisempaan savolaisnimiseen valtaajaan.¹⁰ Verollepanokirja on sekä rakenteeltaan että henkilönimistöltään niin savolainen, että näyttää kuin Savo olisi nyt laajentunut Maanselän takaiselle alueelle.

Verollepanon kanssa samanaikaisesti kesällä 1554 Fincke valitsi kuninkaankartanon paikan ja sai kuninkaalta rakennusluvan. Kartano, nimeltään Oulun palte, oli valmiina Venäjän sodan aikaan 1556. Se sijaitsi Vuohenginjoen suulla nykyisen Kajaanin tienoilla. Paikka oli sikäli taitavasti valittu, että rajantakaisten karjalaisten reitti Pohjanlahdelle kulki sen ohi ja näiden kauppamatkoja oli nyt mahdollista valvoa.¹¹

Kuninkaankartanon rakentaminen teki mahdolliseksi voudin asettamisen Oulujärven erämaahan. Ensimmäinen vouti Olavi Pietarinpoika oli Olavinlinnan miehiä. Muutama apumies mukanaan hän matkusti kolmeksi kuukaudeksi Pohjanmaalle veronkantoon. Vuoteen 1558 Oulu järven erämaa laskettiin hallinnollisestikin Savonlinnan lääniin. Luonnolliset liikenneyhteydet johtivat kuitenkin Oulunjokea pitkin Pohjanmaalle. Kun Oulunjärven erämaahan 1559 perustettiin oma kirkkopitäjä, alue siitä pitäen laskettiin hallinnollisesti ja kameraalisesti Pohjanmaahan sekä kirkollisesti Turun hiippakuntaan kuuluvaksi.¹²

Kuten edellä mainittiin, tavattiin ensimmäisessä verollepanossa 10 talonpoikaa, joilla oli jo aikaisemmin ollut paikkakunnalla eräsija. Nämä olivat Tuppurainen, kaksi Karjalaista, Sopanen, Hallikainen, Lattunen, Karppanen, Montaneuvonen ja Raappanainen. Viimeksi mainittua lukuunottamatta nämä kuuluivat Savosta tunnettuihin sukuihin. Raappalaiset eli Raappanat asuivat vähän lännempänä Sänkijärvellä jo 1548 ja ovat siis Pohjanmaan puolelta tulleita. Karjalaisetkin lienevät Savon Karjalaisia, ristimänimien perusteella joka tapauksessa luterilaisia.¹³

Fincken asettama tavoite saavutettiin aluksi likipitäen, vaikka poistumaakin oli. Esimerkiksi ensimmäisenä vuonna merkittiin jo autioiksi tai karanneiksi 13 veronahkaa, mikä vastaa noin kymmentä talonpoikaa. Neljässä talossa oli isäntä jo veronpanon jälkeen vaihtunut, ja pari uudisasukasta oli tullut lisää.¹⁴ Pahaa suoneniskua uudisasutukselle merkitsi Kustaa Vaasan Venäjän sota. Kesällä 1555 rajanrakaiset hävittivät kahdesti Oulujärven rantoja. Edellisellä kerralla he surmasivat 80 ja toisella peräti 300 henkeä. Seuraavana vuonna he polttivat 17 taloa ja tappoivat kaikki jotka saivat käsiinsä. Vielä rauhan tultua venäläiset väittivät Oulujärven seutua omakseen ja valittivat, että Ruotsin puoliset olivat hakanneet sinne kaskia, rakentaneet 180 uudistaloa ja kuninkaankartanon.¹⁵ Rajantakaiset karjalaiset liikkuivat ilmeisesti edelleen ahkerasti näillä seuduilla ja olivat hyvin perillä siitä, mitä siellä tapahtui.

Hävitysten ilmoitettuun laajuuteen verrattuna on yllättävää, että Oulujärven erämaan taloluku on rauhan tultua 1558 korkeampikin kuin ennen sotaa ja nousi vuonna 1560 jo 205 :een. Sen jälkeen tuli jonkinmoinen taantuma, ehkä sen vuoksi, että turvallisempi Rautalammin suunta alkoi tähän aikaan vetää puoleensa uudisasukkaita. Vielä pitkän vihan alkuvuosina Oulu järven erämaahan oli tulijoita, vaikka vihollisen hyökkäykset kohdistuivat taas Kainuuseen vuodesta 1573 lähtien. Vuonna 1574 taloja oli jälleen 200, mutta saman vuoden syksyllä venäläiset hävittivät aivan Savon rajalla olevan Saaresmäen kylän. Seuraavana vuonna verotettiin talollisten lisäksi huonemiehiä, joita oli peräti 67, ja verovelvollisten talouksien määrä kohosi 260:een. Vuonna 1578 verollepantujen erämaatalonpoikien määrä nousi jo 280:een, minkä lisäksi tuli vielä 42 huonemiestä. Juuri tällöin Oulujärven erämaata kohtasi raskas hävitys. Vihollinen poltti suurimman osan asutuksesta, kokonaisia kyläkuntia, yhteensä 156 taloa. Seuraavana vuonna poltettiin vielä 7 taloa. Vuonna 1580 hävitys tuli lähes täydelliseksi. Yhtään kylää ei ollut enää koskemattomana, useimmissa talot olivat kokonaan tuhkana. Mainittuna vuonna merkittiin maakirjan 280 talosta venäläisten polttamiksi tai muuten autioituneiksi 232 taloa, joten verokykyisinä oli enää 48. Seuraavana vuonna 1581 oli jäljellä enää 18 täydet kruununverot maksavaa talonpoikaa. Pappila ja kirkkokin oli poltettu ja pappi surmattu. Tämä merkitsi oman itsenäisen kirkkopitäjän loppua. Vuosikymmenen puolivälissä lakkautettiin hallintopitäjäkin ja koko alue liitettiin Liminkaan.¹⁶

Näinä raskaina sotavuosinakin Kainuu veti vielä puoleensa jonkin verran savolaisia uudisasukkaita. Vuoden 1589 autiotarkastuksessa merkittiin Rantasalmella kuusi ja Tavinsalmella viisi viimeisten kolmentoista vuoden aikana Kainuuseen muuttanutta talonpoikaa. Näistä kahden tiedettiin saaneen siellä surmansa. Kainuun erämaassa ei ollut sen parempaa turvaa vihollisen hävitykseltä kuin Pohjois-Savossakaan, pikemminkin päinvastoin.¹⁷

Täyssinän rauha ja sen jälkeinen rajankäynti toivat turvallisuutta Kainuun asukkaille, sillä Oulujärven seudut tunnustettiin nyt kiistattomasti Ruotsin valtakuntaan kuuluviksi. Kaarle herttua määräsi jo 1597 alueen uudelleen asutettavaksi, ja sinne muuttaneille luvattiin kaksinkertaiset vapaavuodet. Vuonna 1599 perustettiin uudelleen oma kirkkopitäjä ja uusi kirkko rakennettiin Paltaniemelle. Tavallisen kolmen vuoden verovapauden sijasta myönnettiin näille seuduille muuttaville kuusi vapaavuotta. Verotus alkoi niin ollen jälleen 1605, samana vuonna, jona uudisasutuksen suojaksi perustettiin Kajaaninlinna. Taloja merkittiin silloin maakirjaan 153, joista asuttuja 146. Lähdettiin siis liikkeelle suunnilleen samasta talomäärästä kuin puoli vuosisataa aikaisemmin Kainuuta ensi kertaa asutettaessa.¹⁸

Vanha kulkutie Savosta kohti Oulun satamaa kulki Vieremälle, jossa Vieremäjärvenniemen sanottiin sijaitsevan Ouluntaipaleella, sekä edelleen Salahminjärvelle ja Rahajärvelle. Sieltä oli verraten lyhyt matka Maanselän yli Saaresjärvelle, josta päästiin Vuolijokea pitkin Oulujärvelle. Tämä oli ilmeisesti pääreitti, jota myöten savolaisasutus työntyi Oulujärven erämaahan. Toinen mahdollisuus oli nousta Sonkajärven reittiä Sukevalle ja Pyöreäjärvelle, josta taas Maanselän ylityksen jälkeen päästiin Vuottojärveen ja Vuottojokea Oulujärven Vuottolahteen.¹⁹ Aluksi asutettiin Oulujärven ja siihen pohjoisesta laskevien pienempien järvien rannat. Asutus käsitti tällöin myöhempien Kajaanin, Paltamon ja Vaalan pitäjien ohella Sotkamon länsilaitaa sekä Ristijärven. Vihollisen ahdistellessa asukkaat hakeutuivat erämaan piilopirtteihin. Silloin asutus tavoitti jo Hyrynsalmen ja Puolangan eteläosat. Kun Täyssinän rauhanteon jälkeen valtakunnanraja Pohjanmaan kohdallakin käytiin, asutus 1600-luvun alussa uskaltautui jo koko Sotkamon, vieläpä Kuhmon puolelle Katermaan ja Lammasjärvelle saakka. Sen ylemmäksi Kainuun savolaispohjainen asutus ei vielä nyt kuvattavana ajanjaksona yltänyt.

Kainuun savolaiset suvut on esitetty neljältä vuodelta vuosien 1555–1605 välisenä aikana sukunimiliitteessä 6. Mukana ovat kaikki maakirjoissa mainitut suvut,²⁰ mutta ristillä on merkitty sellaiset suvut, joita ei ole voitu osoittaa savolaisiksi. Kun Oulujärven erämaa on kuten Rautalammin pitäjä voittopuolisesti savolaisten asuttama, on karsinnassa menetelty suurin piirtein samalla tavoin kuin tällä alueella. Pitäjään, heimoon tai kansallisuuteen liittyviä nimiä Jääskeläinen, Karjalainen, Lappalainen ja Venäläinen ei ole täällä syytä erottaa savolaisnimistä, koska nämä nimet ovat lähtöalueella Savossa varsin yleisiä ja Lappalaisen kohdalla on suoranainen tietokin muutosta (toisin Kainulainen, Kuhmalainen, Pohjalainen ja varmuuden vuoksi Saksa). Sama koskee sellaisia ammattinimiä kuin Rautia(inen) tai Seppänen (toisin Lukkari). Vaikeutena ovat sellaiset savolaistyyppiset nimet, joita ei tänä aikakautena ole löydetty Savosta. Niitä on koko joukko. Monet niistä voivat olla harvinaisempia savolaisnimiä, jotka eivät ole sattuneet poikkileikkaustilastoihimme. Kuitenkin Karjalasta tunnettu nimi Kirjavainen tunnetaan jo 1550-luvulla Kainuusta, mutta ei koko aikakautena Savosta. Ainoa nimi, joka saattaisi viitata muuttoon rajantakaisesta Karjalasta, on Kupsa.²¹

Kaikkiaan tähän verkkoon, joka kuitenkin on yhtä silmukkaa harvempi kuin naapurialueilla käytetty, on tarttunut kokonaista 234 sukua. Lisäksi on mainittu 10 sukua, joiden edustajia on lähtenyt Savosta Kainuuseen, vaikka suku ei ole tarttunut verkkoomme poikkileikkausvuosina. Kaiken kaikkiaan on siis hyvinkin 250 suvun edustajia lähtenyt Savosta Kainuuseen. Tämä on noin 1 ½ -kertaa niin suuri kuin Rautalammin vastaava määrä ja myös paljon korkeampi kuin muun Pohjois-Pohjanmaan savolaissukujen määrä. Tämä osoittaa, miten voimakas imu oli Savosta Kainuuseen. Ensimmäisenä tilastovuonna 1555 savolaisia suku ja oli jo 112, eikä määrä 8 vuotta myöhemmin ollut kasvanut kuin kuudella, mutta uusia sukuja oli näiden joukossa kokonaista 42. Asutuksen vaihtuvuus oli suuri täällä erämaaoloissa. Huippu 157 sukua saavutettiin täälläkin 1580 (Rautalammilla samaan aikaan 107); ja näistäkin oli vielä uusia tulokkaita 48. Sodan hävitysten tuottama romahdus näkyy erittäin selvästi myös sukujen määrässä. Vuonna 1605 kirjattiin enää 78 savolaissukua.

Savolaisnimien kantajien ei kaikkien ole välttämättä tarvinnut tulla suoraan Savosta. Heitä on voinut saapua mm. Rautalammin suurpitäjistä. Oulujärven erämaassa onkin eräitä rautalampilaisnimiä, osaksi savolaiseen asuun väännettyjä hämäläisnimiäkin. Sellaisia ovat ainakin Kemppainen, Kärkkäinen ja Oittinen. Useat näistä suvuista ovat tulleet Kainuuseen niin myöhään, että suku sitä ennen oli ehtinyt juurtua myös Pohjois-Savoon ja on voinut tulla sieltäkin. Toisaalta on hyvinkin mahdollista, että keskisuomalainen panos oli tuntuva silloin kuin Kainuuta uudelleen asutettiin vainovuosien jälkeen.

Savolaisia on saattanut saapua Kainuuseen myös lännempää Pohjanmaan puolelta. Oulujoen yläjuoksun varrella asui jo 1540-luvun lopulla Karjalaisia ja Tikkoja eli Tikkasia. Nämä suvut ovat voineet tulla Kainuuseen joko Oulunjokivarresta tai Savosta. Esimerkiksi tarkkailuvuonna 1580 on Limingan pitäjän alueella Oulunjoen yläjuoksun kylissä varsin runsaasti samoja savolaissukuja kuin Oulujärven erämaassa. Mm. Savosta tuntematon Hilkkonen (ehkä Hiljakaisen lyhempi muoto) tavataan kummallakin näistä alueista, eikä muuttosuunnasta ole selvyyttä. Uudessa asutusvaiheessa 1600-luvun alussa pohjalainen panos on ilmeinen. Tällöin voi joukossa hyvinkin olla myös savolaisnimisiä pohjalaisia.

Valtaosa Kainuun asukkaista on kuitenkin tullut Savosta. Pien-Savo oli muuttoalueena etuasemassa kahdestakin syystä. Ensinnäkin se välittömästi rajoittui Kainuuseen, ja toiseksi Pien-Savon itälaita ei yhtä voimakkaasti kuin Suur-Savo osallistunut Pohjois-Hämeen asuttamiseen. Niistä yhdeksästä talonpojasta, jotka merkittiin kirjoihin kanta-asukkaina jo 1552, oli yksi pohjalainen (Raappanainen), kolme saattoi olla mistä tahansa Savosta (Karjalaiset ja Karppainen), mutta loput viisi (Tuppurainen, Sopanen, Hallikainen, Lattunen ja Montaneuvonen) ovat joko Pien-Savosta tai sen naapuristostaJoroisten tienoilta. Sääminkiläisiä tai sieltä myös Tavinsalmelle levinneitä sukuja ovat Kainuun asuttajien joukossa Eerikäinen, Haatainen, Hukkanen, Kupiainen, Kurkinen, Makkonen, Mähönen, Muukkonen, Naukkarinen, Riikonen, Silvennoinen, Simonen, Sorjonen, Turtinen, Vainikainen, Valtanen ja Vellonen sekä Tikkanen, jonka nimenomaan mainitaan lähteneen Säämingistä. Koko Sääminkiin sovitettuna näyttää siis pitävän paikkansa se Pekka Lappalaisen olettamus, että Puumala on ollut Kainuun uudisasukkaiden merkittävä lähtöalue.²² Rantasalmelaisia tai sieltä edelleen Tavinsalmelle levittäytyneitä kainuulaissukuja ovat taas Haapalainen, Kantarattinen, Kilpeläinen, Mykkänen, Piilunen, Pussinen, Rossinen, Sorsanen, Torvinen, Uotinen ja Yrjänäinen. Rantasalmelta lähteneiksi mainitaan Ikonen, Koponen, Mus­tonen, Parviainen ja Korhonen. Taviosalmelta lähteneitä näyttävät sukunimen perusteella olevan Itkonen, Keränen, Könönen ja Suhonen. Pehkosten tiedetäänkin lähteneen Leppävirralta ja Tavinsalmelta muuttaneiksi mainitaan myös Lappalainen, Leskinen sekä myöhemmässä vaiheessa Utriainen.²³ Suursavolai­setkaan eivät puutu joukosta. Juvalaisia ovat Kainuun uudisasukkaiden joukossa ainakin Lampainen, Pörhönen, Rissanen, Rytkönen ja Virpinen sekä Pellosniemen–Vesulahden pitäjien alueelta eteläisestä Savosta Hyyryläinen, Kovanen, Lautiainen, Nykänen, Parhainen, Ratilainen ja Rusanen. Torninen, Anttonen, Pylkkänen, Torniainen ja Tukiainen mainitaan nimenomaan Pellosniemeltä sekä Matulaineo, Oikarinen, Pynnönen ja Mantonen Vesulahdelta Kainuuseen lähteneiksi.²⁴

Kainuu on alkuvuosikymmeninään asutuksensa puolesta aivan yhtä savolainen kuin mikä tahansa Savon seutu. Muut kuin savolaisnimiset ovat harvinaisia poikkeuksia. Ensimmäisessä maakirjassa on vain kolme nimeä, jotka joltisenkin varmasti eivät ole savolaisia, sekä lisäksi muutama, jonka savolaistyyppistä nimeä ei esiinny Savosta poimimassamme samanaikaisessa aineistossa, mutta jotka varsin todennäköisesti ovat savolaisia. Tarkan suhdeluvun olemme laskeneet vuoden 1580 maakirjasta, joka vielä kuvastaa suuren hävityksen edellistä tilannetta. Sen mukaan 280 talollisesta 260 eli 93 % on savolaisia, mutta varsin todennäköisesti enemmänkin. Ajan mittaan väkeä tuli muualtakin, varsinkin Pohjanmaalta.

Vainovuosien jälkeisessä uudisasutusvaiheessa kanta-asukkaat suorastaan pelkäsivät savolaisten uutta ryntäystä. Limingan pitäjäläiset lähettivät jo heti rauhanteon jälkeen 1595 Gödik Finckelle Savonlinnaan kirjeen, jossa he valittivat, että monet savolaiset tunkeutuivat maakuntarajan yli varsinkin Oulujärven tienoille paikallisten asukkaiden vaivaksi. Joukossa väitettiin olevan rikollisia, jotka siten piilivät pillojaan.²⁵

Pohjalaisten suhteellinen osuus Kainuun väestössä onkin ilmeisesti kasvanut toisessa uudisasutusvaiheessa. Maakirjan mukaan laskettuna vain 65 % väestöstä on vuonna 1605 varmasti savolaisperäistä, mutta luultavasti kirjuri on jättänyt länsisuomalaiseen tapaan osan sukunimiä mainitsematta. Joka tapauksessa Savossa 1600-luvun alussa näkyvä yleinen veto pohjoiseen jatkui maakuntarajan ylikin. Lähimmän savolaisen naapuripitäjän Tavinsalmen tileissä mainitaan 1608–09 nimeltäkin neljä Kainuuseen muuttanutta (Utriainen, Makkonen, Nissinen, Kuivalainen), joukossa parin sellaisenkin suvun edustajaa, jota ei tunneta taulukossamme.²⁶

Pysyvä jäänne savolaisten panoksesta Kainuun asutuksessa on kainuulainen puheenparsi. Suhteellisen myöhään asutettu Sotkamo lasketaan suorastaan sydänsavolaiseen murrealueeseen. Muu Kainuu, mukaanluettuna myöhemmin asutettu Suomussalmi, lasketaan savon pohjoiseksi ulkoryhmäksi, jonka kieli on savoa, poikkeuksina pohjalaismurteiden taholta tulleita yleisiä länsisuomalaisuuksia. Muista savolaismurteista se eniten muistuttaa savon läntistä ulkoryhmää eli Keski-Suomen murretta.²⁷ Tämä saattaisi johtua siitä, että keskisuomalaiset ovat osallistuneet Kainuun uudelleenasuttamiseen 1600-luvun alussa.

ITÄRAJAN TAAKSE KARANNEET

Itäinen muuttosuunta oli siitä erikoinen, että sinne mennessä oli ylitettävä valta­kunnanraja. Lähtijät olivat yleensä kyllästyneitä Ruotsin puolen oloihin, ennen kaikkea raskaisiin veroihin ja sotaväenottoon. Joku lähti piilemään pillojaan. Tavinsalmen käräjillä 1563–64 mainittiin kahdestakin rikoksen tekijästä, että he piileskelivät metsässä ja pakenisivat Venäjälle, elleivät selviäisi sakoilla.¹ Esivalta ei muuttoliikettä suosinut, vaan nimitti sitä karkaamiseksi.

Toisin kuin oman maan sisäpuolelle muuttaneita ei itärajan yli karanneita yleensä voi jäljittää uuden asutusalueen lähteistä, vaan heistä on ainoastaan hajatietoja Savon tileissä. Nämä jäävät aivan aikakauden loppua lukuunottamatta yksittäisiksi esimerkeiksi.

Ensimmäinen tieto Venäjälle karkaamisesta on jo keskiajan lopulta vuodelta 1523, jolloin eräs talonpoika, luultavasti nimeltään Määttä(nen), jätti autioksi Varkauden tienoilla sijaitsevan’ tilansa ja lähti rajan taakse.² Kustaa Vaasan Venäjän sodan jälkiselvittelyissä 1557 loikkasivat Säämingistä Inkarinen ja Launonen, ja puolenkymmentä vuotta myöhemmin karkasi eräs miehen tappanut talonpoika Rantasalmelta tai Tavinsalmelta. Samanlainen tapaus tunnetaan Rantasalmelta myöhemminkin. Vuonna 1568 Kulennoisten Laamanen karkasi Venäjän puolelle rästejään.³

Nämä olivat hajatapauksia. Tilanne muuttui toiseksi 1580-luvulla, kun pitkän vihan aikana Käkisalmen lääni valloitettiin. Jo pari vuotta valloituksen jälkeen 1583 kuningas antoi suostumuksensa Käkisalmen läänin asuttamiseen. Ensi sijassa sinne oli sijoitettava siellä olevia sotamiehiä sekä lisäksi Jääskestä, Äyräpäästä ja Savonlinnan läänistä sellaisia talonpoikia, joille ei riittänyt omaa maata, mutta joilla oli tarpeellinen karja. Kun tilojen hylkääminen kanta-alueella sodan rasitusten johdosta yltyi, asia pysyi jatkuvasti ajankohtaisena. Kuningas uudisti 1587 suostumuksensa ehdolla, että uudisasukkaat olivat edelleen velvollisia puolustamaan maata.⁴ Jo samana vuonna merkittiin 8 talonpoikaa Säämingin Palvalahden autiokymmeneksestä rajan taa karanneiksi. Vuoden 1589 maan tarkastuksessa merkittiin Säämingin ja Haapalan neljänneksissä kahdeksan autiota, jotka olivat syntyneet kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana Venäjälle muuton johdosta. Yhden talonpojan tiedettiin menneen Aunukseen saakka. Vain pari muuttajista on jo edellä mainittuja.⁵

Ensimmäisen laillisen muuton vaikutus kohdistui ilmeisesti Käkisalmen lähistöön, jonne länsikarjalaisilla oli huomattavasti lyhempi matka kuin savolaisilla. Sen vuoksi muuttajat olivat etupäässä karjalaisia. Ensimmäisen ruotsalaismiehityksen ajalta säilyneissä Käkisalmen läänin tileissä on lännestä tulleita asukkaita mainittu Sammatlammin kappelissa nykyisessä Parikkalassa, Veijalan kappelissa varsinkin Ilmeen kylässä sekä Eerik Pärttylinpoika Slangin lampuotiläänissä varsinkin Hiitolan, Änkilän ja Oravanniemen kylissä. Parikkalaan on ensiksi tullut länsikarjalaisia (mm. Parikka jo 1590), mutta vuodesta 1592 lähtien myös savolaisia (Siitonen, Matikainen, Kosonen, Tolvanen). Hiitolaan ja Ilmeelle saapuneet taas ovat etupäässä länsikarjalaisia, mutta joukossa voi olla jokunen savolainenkin.⁶

Kruunun kannalta oli huolestuttavaa, että muutto rajan taa ei suinkaan pysähtynyt siihen, että Käkisalmen lääni Täyssinän rauhan jälkeen luovutettiin takaisin venäläisille. Päinvastoin karkulaisuus kiihtyi nuijasotaa seuranneina raskaina vuosina. Keväällä 1599 monet sotamiehet kieltäytyivät lähtemästä liikkeelle ja uhkasivat paeta Venäjälle. Pari kolme viikkoa myöhemmin tiedettiin, että monet olivat jo vaimoineen ja lapsineen karanneetkin Venäjälle.⁷ Vuonna 1602 ammuttiin entinen Pien-Savon vouti Pentti Hannunpoika pakomatkalla Venäjälle. Hänen kirjansa eivät liene olleet aivan puhtaat. Tältä ajalta on suoranaisia tietoja rikollisten karkaamisesta rajan yli. Rautalammilta kotoisin oleva entinen nuijamies Sihvo Soikkanen oli myöhemmistä kolttosistaan joutunut kiinni ja karkasi linnasta pyrkiäkseen Venäjälle, mutta joutui jo virrassa kiinni ja tuomittiin kuolemaan. Rantasalmelainen Yletyisen poika, joka oli veriteon jälkeen paennut maasta, lienee Venäjälle lähteneitä.⁸

Rikollisia oli muutama, useampia ajoi hätä yrittämään parempaa onnea rajan taakse. Niinpä sääminkiläinen Lassi Montaneuvonen oli menettänyt velkojen ja rästien vuoksi 3 veromarkkaa maastaan langolleen, ennenkuin hän 1600 pakeni Venäjälle jättäen jälkeensä enää ½ veromarkan tilan. Vuosilta 1600–1602 on Pien-Savosta Venäjälle karanneista pappien laatimat luettelot joko erillisinä tai autioluettelojen yhteydessä. Niistä saadaan seuraava yhdistelmä:⁹

Kaikkiaan autioitui siis näinä vuosina Venäjälle muuton johdosta Pien-Savosta toista sataa tilaa. Niistä yli puolet sijaitsi Säämingin rajapitäjässä, mutta myös Tavinsalmen menetykset olivat tuntuvat. Kaarle herttuan Suomen matkan aikana 1602 hänelle esitettiin rantasalmelaisten valitus, jonka mukaan sata miestä oli nälän takia paennut Venäjälle. Yhtä pitäjää tarkoittavana luku on suuresti liioiteltu, mutta koko Pien-Savoa koskevana hyvinkin paikkansa pitävä. Nälänhätä mainitaan myös voutien selvityksissä Venäjälle muuton syyksi, mutta karkaaminen alkoi jo ennen vuotta 1602, joka oli pahin nälkävuosi.¹⁰

Yksittäisiä karkaamisia tapahtui seuraavinakin vuosina, mutta ei enää samanlaisena joukkoliikkeenä. Vuonna 1607 on Säämingin ja Rantasalmen pappien laatimassa karanneiden luettelossa 8 nimeä ja seuraavana vuonna Rantasalmella 6 ja Säämingissä 11, siis yhteensä näinä kahtena vuonna 25. Vuoden 1607 tutkinnassa mainittiin Venäjälle lähtö joissakin tapauksissa.¹¹ Vuosien 1606–1608 tuomio­kirjoissa mainitaan Säämingistä kolme ja Rantasalmelta kaksi miestä sekä Tavinsalmelta yksi nainen Venäjälle karanneina. Raotasalmelta lähti mm. Olli Ihannuksiselta ja samoin Pekka Mattiselta kaksi poikaa. Säämingistä karkasi Niilo Simanaisen vaimon kuoltua poika rajan taa. Rantasalmelaisen Pekka Karhusen poika oli lähtenyt isänsä tietämättä. Näin vanhat jäivät, nuoret lähtivät. Rantasalmelta lähti yksi leskiemäntäkin, Olli Kinnusen leski. Lähtö saattoi olla hyvinkin kiireinen. Syksyllä 1608 takavarikoitiin Pien-Savossa Venäjälle lähteneiden jäljiltä kymmenkunta lehmää ja lisäksi nuorta karjaa, sikoja, vuohia ja maltaita.¹²

Uuden Venäjän sodan puhjettua karkulaisuus jatkui. Viranomaiset eivät enää Pien-Savossakaan selvittäneet, minne kukin oli lähtenyt. Kuitenkin vielä vuonna 1611 mainitaan tästä voutikunnasta 22 Venäjälle karannutta. Savonlinnan päällikkö Tönne Yrjänänpoika oli siitä 1612 huolestunut maakunnan veronmaksukyvyn kannalta.¹³ Muutto ei ollut vielä poliittiselta kannaltakaan vaaratonta, sillä vasta 1614 pohjoinen osa Käkisalmen lääniä saatiin taipumaan Ruotsin valtaan. Vasta tämän jälkeen oli kysymys laillisesta muuttoliikkeestä. Uuden tilanteen merkkinä on, että 1614 savolaisia mainitaan jo perheineen varuskuntapaikkakunnilla linnojen äärillä, sääminkiläinen Matti Kyröläinen Käkisalmessa, Lauri Tynkkynen Inkerin puolella Pähkinälinnassa Ja Tavinsalmen Lassi Rämänen Narvassa.¹⁴

Suursavolaisista rajan taa muuttaneista tunnetaan vain kaksi. Toinen lähti Juvalta suurena nälkävuotena 1602, toinen 1608 Pellosniemen pitäjän Pitkälahden neljänneksestä.¹⁵ Kun kihlakunta ei ulottunut valtakunnan rajaan saakka, sieltä ilmeisesti lähtikin harvempi itään. Epäsuhta johtuu kuitenkin pääasiassa siitä, ettei Suur-Savon tileissä yleensä ole mainintaa siitä, minne karanneet, joita vuoden 1610 vaiheilla oli hyvinkin runsaasti, olivat häipyneet. Arveluihin tällainen tieto luonnollisesti usein perustui Pien-Savossakin. Niinpä Rantasalmen maakirjassa on 1608 merkitty kaikkien kokonaan autioituneiden tilojen kohdalle syyksi Venäjälle muutto.¹⁶ Tällaista osaksi taannehtivaa tietoa saattaa epäilläkin. Kaikki muuttaneet eivät jääneet lopullisesti uusille asuinsijoilleen, vaan rajan takaa saattoi palatakin. Raja-asukas Esko Keretti on merkitty rajan taa loikanneeksi 1602, mutta asui taas ainakin vuodesta 1606 Kulennoisissa sijaitsevaa tilaansa¹⁷ ja loikkasi uudestaan 1608.

Itärajan yli karanneita koskevat tiedot on koottu suvuittain sukunimiliitteeseen 7. Siitä ilmenevät myös lähtövuosi ja lähteneiden lukumäärä. Mukaan on otettu vain luotettavat tiedot. Pois on jätetty mm. tapaukset, joissa ei tiedetä, minkä niminen arviokunnan jäsen on lähtenyt. Muuttajasukuja on saatu kokoon 129 ja muuttaneita henkilöitä 196. Säämingistä on lähtöisin yli puolet tunnetuista muuttajista. Kuten edellä on ilmennyt, tiedot suursavolaisista muuttajista käy­tännöllisesti katsoen puuttuvat. Muuttoliikkeen kohokohta ovat vuodet 1600–1602. Kuitenkin on otettava varteen, että vähän ennen vuotta 1610 alkaneesta uudesta aallosta tunnetaan nimeltä vain osa muuttaneista.

Karkulaisia on mahdollista jäljittää muuttoalueelta vuoden 1614 jälkeen, jolloin kolme vuotta aikaisemmin uudelleen vallattu Käkisalmen lääni oli saatu rauhoitetuksi.¹⁸ Selvä merkki pitkään jatkuneesta muuttoliikkeestä on se, että eri puolilla Käkisalmen lääniä on henkilöitä, joiden sukunimenä on Ruotsalainen, mutta joista monilla on ortodoksinen etunimi. Sama koskee ainakin yhtä sukunimeltään Savolaista.

Tulomuuton alue on 1600-luvun alussa laajentunut edellisen miehityskauden tilanteeseen verrattuna, mutta painopistealueet ovat samat. Sekä Tiurulan (Hiitolan) että Koitsanlahden (Parikkalan) pitäjissä on jo vankka läntinen väestöaines, edellisessä pääasiassa länsikarjalainen, mutta joukossa on savolaisiakin (mm. Roininen, Mantonen, Huttunen, Manninen). Parikkalassa taas läntinen asutus on jopa vallitseva Simpeleenjärven länsipuolella ja tuntuva pitäjän keskiosissakin.¹⁹ Tulokkaat näyttävät olevan sekä länsikarjalaisia että savolaisia, joukossa jopa karanneiden luettelossa mainittuja sukuja (Kuikkanen, Laukkanen, Laamanen, Janatuinen, Jaatinen, Vanninen, Innanen, Litmanen, Pitkänen, Kuokkanen, Hopianpoika), mutta myös Jääskeläinen, jopa Sysmäläinen muistutuksena siitä, että tulijoita on ollut eri tahoilta. Savolaisia on Parikkalan ohi valunut jokunen Kurkijoelle Elisenvaaran tienoille saakka (Ruotsalainen, Kukkonen, Karvinen). Heitä on muutama Uukuniemelläkin (Sorvanen, Kosonen, Savolainen). Pohjois-Karjalan savolaistulokkaat ovat vielä yhden käden sormilla laskettavissa, Kiteen Suorlahdessa Nupponen ja Ruotsalainen, Liperissä Hartikainen Sotkumassa ja Pulkkinen Liperin kylässä sekä Uukuniemen Kesälahdella Lauri Savolainen.

Venäjän vallan aikana rajan taakse loikanneet savolaiset joutuivat tietenkin sulautumaan kantaväestöön. Varsinainen savolainen aluevaltaus oli mahdollista vasta miehityskaudella. Ennen Stolbovan rauhaa rajan taakse työntyvän savolais­asutuksen varsinaiseksi saavutukseksi jäi Parikkalan huomattava savolaistuminen.

LÄHTÖMUUTTO KOTIKENTÄN NÄKÖKULMASTA

Savosta muuttaneita on edellä eräitä Kainuuseen lähteneitä ja Venäjälle karanneita lukuunottamatta ollut jäljitettävä niistä maakunnista, joihin he ovat muuttaneet. Savon omat lähteet kertovat verraten harvoin lähteneistä. Tästä syystä on Savon sisäistä asutuskehitystä kuvattaessa lähtömuuton vaikutus ollut vaikeasti arvioitavissa.

Kuitenkin on yksittäisiä poikkeuksia. Säämingin pappi on 1557 merkinnyt papinveroluetteloonsa tiedon kahdeksasta muuttaneesta, joista yksi on lähtenyt Jääskeen, yksi Juvalle, yksi Hämeeseen, neljä Kainuuseen ja yksi, jo edellä mainittu, Venäjälle. Samoin on Rantasalmella merkitty 1556 Issakaisen muutto Kainuuseen ja Kuopion pitäjässä 1566 aivan maakuntarajan tuntumassa asuneen Piltti-Paalasen muutto Hämeeseen. Samaan aikaan saatiin kiinni Säämingistä lähtenyt sotilaskarkuri Sihvo Heikinpoika Heinonen, joka oli pakoillut kolme vuotta Pohjanmaalla.¹ Arvokkaampia ovat Etelä-Savon voutikunnan hopeaveroluetteloon 1571 merkityt tiedot (taulukko 15 ). Nämä tiedot sattuvat ajankohtaan, jolloin asutus taantui Etelä-Savossa ilmeisesti suurelta osalta juuri lähtömuuton johdosta. Tilasto käsittää 42 lähtenyttä, joista ainoastaan seitsemän kohdalle muuttosuuntaa ei ole mainittu. Tänä aikana muuttovirta varsinkin läntisestä Savosta kohdistui pääasiassa Hämeen puolelle Rautalammin erämaahan. Yli puolet muuttaneista, joiden kohde on tunnettu, suuntautui sinne. Pohjoiseen muuttaneita oli hyvinkin neljännes. Pohja (Norrbotten) saattaa lähteessämme tarkoittaa vielä Tavinsalmen pitäjää, mutta sen ohi mentiin Kainuuseen ja jokunen jatkoi kauemmaksikin Pohjanmaalle.

Tilasto ja muut hajatiedot muistuttavat myös siitä, että vaikka varsinaiset muuttosuunnat olivat länsi ja pohjoinen, oli aina joitakin vastavirtaan kulkijoita. Jokunen muutti etelämmäksi Karjalan puolelle. Tämä muutto oli kuitenkin laajuudeltaan ja luonteeltaan vain samantapaista kuin Savon vanhojen pitäjien välinen muuttoliike.

Ruotsin siirtolaisuuden ensimmäinen aaltokin on jo näiltä ajoilta. Kustaa Fincke sai 1556 käskyn lähettää Ruotsiin joutava irtain väki, joka ei kelvannut sotaväkeen. Siellä sille olisi käyttöä vuorikaivoksissa, linnoissa ja kartanoissa sekä uudisasukkaina erämaassa. Savolaisia tavaraankin jo varhain mm. Tukholman linnan palvelusväessä, mutta myös varsinaisen kaupunkiväestön joukossa erilaisissa ammateissa, mm. tynnyrintekijöinä, ajureina, puuseppinä, olipa eräs Kietäväinen, jonka uutena nimenä oli Jöns Savolax, päässyt kaupungin porvariksikin. Naisia oli myös Tukholman savolaisten siirtolaisten joukossa.²

Pitkän vihan puhjettua lähtösuunta Savosta sai sellaiset mittasuhteet, että se alkoi huolestuttaa esivaltaa. Mikkelin kirkkoherra valitteli 1575, että monet olivat lähteneet tiehensä hyläten kotinsa ja kontunsa.³ Pohjanmaa oli tähän aikaan suosiossa Rautalammin erämaan ja Pohjois-Satakunnankin jo saatua asutuksensa. Linnanpäällikkö Arvid Henrikinpoika Tavast valitti asiasta kuninkaalle, mutta Pohjanmaan vouti esitti varsin epäilyttävän vastaväitteen, että muuttoa tapahtui yhtä hyvin päinvastaiseen suuntaan. Tämän johdosta Juhana III antoi 1577 Salomonin tuomion, joka oli aikaisemman asutuspolitiikan vastainen ja varmastikin mahdoton toteuttaa. Koko muutto läänistä toiseen kiellettiin ja karanneet käskettiin palauttaa entisille asuinsijoilleen.⁴

Hallitus sai pian suurempaakin huolen aihetta savolaisten muuttohaluista, kun Kaarle herttua, joka ei ollut aivan hyvissä väleissä veljensä kuninkaan kanssa, alkoi värvätä savolaisia uudisasukkaiksi Vermlantiin. Kuninkaalle 1578 esittämissään valituksissa savolaiset kertoivat, että monet olivat majoitusrasituksen ja sotaväenottojen vuoksi lähteneet vaimoineen ja lapsineen muille paikkakunnille, mm. Ruotsiin. Edellä kerrottu huoli Pohjanmaalle muutostakin saattoi olla jo osaltaan tästä aiheutunutta, sillä muuttovirran kärkijoukko voi hyvinkin edetä Pohjanmaan satamista Ruotsiin. Kaarle herttua värväsi kertoman mukaan talvella 1580 Savosta suuren määrän jousimiehiä, jotka keväällä nousivat vaimoineen ja lapsineen laivaan Turun, Porin ja Mustasaaren satamista ja kuljetettiin Ruotsiin.

Kuningas antoi asiasta nuhteet Itä-Suomen käskynhaltijalle Klaus Åkenpoika Tottille ja Savonlinnan päällikölle Klaus Hermaninpoika Flemingille sekä vaati tarkat tiedot muuttaneista ja muuton järjestäjistä. Fleming toimitti asiasta tutkimuksen ja selitti vastauskirjeessään kuninkaalle, että tieto oli perätön. Savonlinnan läänistä oli kuitenkin lähtenyt talonpoikia, joista hän toimitti luettelon. Valitettavasti se ei ole meille säilynyt. Kuningas ei nähtävästi selvitykseen täysin luottanut, vaan lausui uudelleen tyytymättömyytensä siihen, että suuri määrä sekä naimisissa olevaa että naimatonta väkeä muutti Suomesta Ruotsiin, ja toisti laitonta muuttoa koskevan kiellon.⁵

Savon omista lähteistä on näiltä vuosilta vain yksi hajatieto, joka tukee muuttohuhua. Juvan kirkkoherra on 1581 merkinnyt Olli Laurin poika Kauppisen Vesikansan neljänneksen Vuorenmaan kylästä lähteneen Ruotsiin.⁶

Tosiasiassa lieneekin Vermlannin metsiin ja muuannekin Ruotsiin muuttanut etupäässä Keski-Suomen savolaisia ja muita, jotka jo aikaisemmin olivat lähteneet Savosta liikkeelle länttä kohti. Tätä käsitystä tukevat sekä Vermlannin suomalaisten oma perinne, joka useimmiten viittaa Rautalammin pitäjään, että heidän kielestään tehdyt havainnot. Näitten läntisten savolaisten muuttohaluista on asiakirjatietokin. Seitsemän Rautalammin ja Ruoveden pitäjistä lähtenyttä talonpoikaa kierteli 1584 Helsinglannissa etsimässä itselleen sopivia talonpaikkoja.⁷ Kuitenkin kuningas vielä 1587 kehotti käskynhaltija Yrjänä Boijea kieltämään savolaisia muuttamasta Ruotsiin tai muuanne, kuten jatkuvasti oli tapahtunut. Suunnitelma Käkisalmen läänin asuttamisesta oli eräänlainen vastaveto, yritys suunnata savolaisten muuttohalut hyväksyttävään kohteeseen.⁸ Silloin ei vielä aavistettu, että juuri tämä suunta oli Ruotsin kruunun kannalta turmiollisin, kun se Käkisalmen läänin menetyksen jälkeen vei työvoimaa valtakunnasta.

Jonkin verran savolaisia karkasi myös sotaväestä uudisasukkaiksi vieraisiin maakuntiin. Pien-Savon lippukunnasta vuosilta 1582–1586 tehdyn selvityksen mukaan oli 22 miestä karannut Venäjälle, Kainuuseen tai Tornioon.⁹

Pien-Savon maantarkastuksessa 1589 annettiin myös tietoja lähtömuutosta, mutta ne eivät ole samanarvoisia kuin edellä esitetty vuoden 1571 tilasto, koska ne hajautuvat pitkälle ajanjaksolle, jopa 13 vuoden takaisiinmuuttoihin. Pääasialliset muuttosuunnat olivat Kainuu (yksi sääminkiläinen lisäksi Pohjaan) ja Venäjä. Näitä muuttosuuntia koskevat tiedot on edellä esitetty. Tämän lisäksi kiinnittää huomiota kaksi Viipuriin muuttanutta, Issakainen Rantasalmen Heinäselästä porvariksi itse kaupunkiin ja Lempivalkonen Säämingin Telalahdesta lampuodiksi lähistölle.¹⁰

Hieman suuntaa voi saada myös niistä harvoista hajatiedoista, joita sisältyy Pien-Savon tileihin ja tuomiokirjoihin muuttoaallon aikaan 1606–1608. Kun Säämingissä ilmoitetaan johdonmukaisesti kaikkien lähteneen Venäjälle, mainitaan Rantasalmella yksi muutto Suur-Savoon, Pohjaan ja Rautalammille sekä kaksi Pohjanmaalle. Tavinsalmelta on taas viisi lähtenyt Kainuuseen, kolme Pohjanmaalle ja yksi Suur-Savoon. Jo 1603 asui Tavinsalmelta lähtenyt Seikka Ollintytär Parratar Torniossa saakka. Kolkontaipaleen Niilo Korhosen poikien muutot, joista kerrotaan Rantasalmella 1606, valaisevat muuttoliikkeen taustaa. Neljästä pojasta yksi oli viety sotaväkeen ja yksi muuttanut Pohjanmaalle. Nälkävuosina talo köyhtyi niin, että jäljellä oli vain ikäloppu hevonen ja isän täytyi lähteä kerjuulle. Kaksi jäljellä olevaa poikaakin lähtivät Pohjanmaalle. Siellä he työllään vaurastuivat niin paljon, että palattuaan kotiseudulle ottivat kotitalon autiosta viljelykseen ja kutsuivat isän luokseen. Paluumuuttoakin oli siis jonkin verran.

Vuonna 1610 mainitaan Matti Reposen Puumalan Lintusalosta lähteneen Viipuriin. Suur-Savosta puuttuvat lähes täysin tiedot 1600-luvun alkupuolen muuttoliikkeestä. Vain sattumoisin mainitaan parin juvalaisen lähteneen Pohjaan ja kolmannen Pohjanmaalle. Tuomiokirjoissa on myös joitakin hajatietoja suursavolaisten maakuntarajan takana asuvista sukulaisista. Pellosniemen Sorvasia oli Lappeella, eräällä sysmäläisellä oli isänperintömaata Vesulahden Rantakylässä, Oikkosilla oli naissukulainen Viipurissa.¹¹ Huomiota ansaitsee kuitenkin Suur-Savon tileihin 1606 merkitty selitys, jonka mukaan talonpojat olivat suurin joukoin lähteneet köyhyyden, varattomuuden ja monien hallavuosien tähden muille vieraille paikkakunnille» jättäen peltonsa kylvämättä.¹² Näitä tilansa jättäneitä merkittiin mainittuna vuonna Suur-Savosta yhteensä 106 (Pellosniemeltä 20, Vesulahdelta 25 ja Juvalta 61). Monet eivät ehkä olleet kaukanakaan ja tulivat takaisin, mutta pelkästä veropakoilusta ei ollut kysymys. Savolaiset olivat liikkuvaa väkeä vielä 1600-luvun alussakin.

Pohjoinen muuttosuunta, Kainuu ja Pohjanmaa, olivat Venäjän puolelle karkaamisen ohella savolaisten suosiossa 1600-luvun alussa. Suur-Savosta, jossa muuttosuunta harvoin mainitaan, lähdettiin kuitenkin ilmeisesti usein länteen.

Valaisevin keino punnita lähtömuuton vaikutusta kotikentän näkökulmasta on arvioida lähteneiden kokonaismäärä. Esittämiemme laskelmien mukaan oli savolaisia oman maakunnan ulkopuolella kotimaassa vuoden 1565 vaiheilla vähän alle 550 ruokakuntaa ja 1580 685 ruokakuntaa. Tästä puuttuvat ne, jotka ovat muuttaneet Länsi-Karjalaan, Ruotsiin ja Venäjän puolelle. Savolaisia oli oman maakunnan ulkopuolella yhden vauraan savolaispitäjän verran. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta kotimaakunnan oloihin. Toisaalta se vei työkykyistä väestöä omaa kotiseutua rakentamasta, toisaalta takasi väljemmät olot ja liikkumatilaa kotiin jääneille.