skip to Main Content

Koulutuksen raju kasvu – Etelä-Savo vähän jäljessä

Savossa, kuten koko Suomessa, on tapahtunut nopea koulutuksen lisäys. Vielä sodan jälkeen ylioppilastutkinto oli marginaalinen, mutta vuonna 2000 jo yleisin tutkinto. Samalla väestön koulutustaso on noussut 1970-luvulta ja varsinkin 1990-luvulta alkaen.

Kun koulutustasoa kuvataan kolmiportaisella asteikolla, jolla ensimmäiseen ryhmään kuuluvat vain peruskoulutuksen saaneet, seuraavaan jonkin tutkinnon suorittaneet ja kolmanteen ne, joilla on ns. korkea-asteen tutkinto (korkea­ asteen koulutukseen on luettu myös opistotasoiset tutkinnot), koulutustason nousu on ollut huikea koko maassa, myös Mikkelin läänissä ja Etelä-Savossa. Kun lähtökohta siellä on ollut alempana, muiden maakuntien etumatkaa ei ole vielä saatu kiinni. Peruskoulun tullessa vuonna 1973 koulutustaso Mikkelin läänissä oli maan toiseksi alhaisin; tällöin Pohjois-Karjalan lääni piti perää. Pohjois-Savo oli selvästi edellä. Savon läänien välissä olivat Vaasan ja Lapin läänit. Jo kahta vuotta myöhemmin tilanne muuttui. Mikkelin lääni, joka ei ollut saanut korkeakoulua, piti perää. Pohjois-Karjala oli noussut jo hitusen Mikkelin läänin ohi. Pohjois-Savo oli edellä niin kuin aiemminkin.

Vuoteen 1980 tultaessa peruskoulun vaikutus tuntui jo koulutuksen laajentumisena, alueellisten koulutuserojen kaventumisena ja naisten osuuden kasvuna niin, että naiset olivat enemmistönä lukion ja korkea-asteen, mutta myös ammatillisen tutkinnon suorittaneista. Vain ylimmän kandidaattitutkinnon suorittaneissa ja tutkijakoulutuksessa oli enemmän miehiä.323

1980-luku oli koulutustason nopean nousun aikaa maakuntien välisen järjestyksen pysyessä yleensä samana. Kuopion läänin sijoitusta nosti tutkinnon suorittaneiden suuri osuus Kuopiossa ja sen naapurissa Siilinjärvellä, joka oli koko maan kunnista kahdeksantena ja maalaiskunnista ykkönen. Kuopion kaupunki oli koko maassa yhdeksäntenä ja kaupungeista kahdeksantena. Mikkeli oli kaupungeista yhdeksäntenä. Keskiasteen tutkintojen osuudessa pohjoissavolaiset sijoittuivat vielä paremmin: Kuopio oli seitsemäs ja Siilinjärvi maalaiskunnista tässäkin vertailussa ykkönen.324

Seuraavalla vuosikymmenellä koulutustaso jatkoi nopeaa nousuaan. Jonkin tutkinnon suorittaneiden osuus oli molemmissa Savon maakunnissa yli puolet. Vuonna 2000 molemmissa Savon maakunnissa tutkinnon suorittaneet olivat jo selvänä enemmistönä.325

Savon maakuntien sisällä oli suuria eroja koulutustasossa. Rautavaaralaisista vain 38 %:lla oli vuonna 2000 jokin tutkinto, eikä Vesannollakaan ollut tutkinnon suorittaneita kuin 42 %. Kuopiossa jokin tutkinto oli 67 %:lla ja Siilinjärvellä 65 %:lla yli 15-vuotiaista. Myös Mikkelin läänissä oli kuntia, joissa selvästi alle puolella ei ollut tutkintoa: Savonrannassa jokin tutkinto oli 42 %:lla ja Virtasalmella 43 %;lla, mutta Mikkelissä 62 %:lla. Korkea-asteen tutkinto oli esim. Savonrannassa vain 23:lla ja ylempi kandidaattitutkinto vain viidellä henkilöllä.326

Ikäryhmien väliset erot ovat koulutuksen nopeasti lisääntyessä kasvaneet huikeiksi. Vuonna 2000 Etelä-Savon 20–24-vuotiaista oli jokin tutkinto lähes 84 %:lla, kun yli 85-vuotiaista se oli vain alle 15 %:lla. Pohjois-Savossa päästiin useammassa nuorten ikäryhmässä yli 85 %:n. Korkein osuus, 85,6 %, oli 35–39-vuotiaiden ryhmässä.327

Koulutuksen laajeneminen ja syventyminen

Savoon, kuten koko Suomeenkin, on sodanjälkeisen ajan rinnakkaisista ja irrallisista oppilaitosyksiköistä koostuneesta hajanaisesta koulutusverkosta muovautunut 2000-luvulle tultaessa pääosin yhtenäinen suuri järjestelmä, jossa alemmista tasoista johtaa erilaisia teitä ylempiin. Vuonna 2000 järjestelmä muodosti Savossa komean kokonaisuuden: erilaisia oppilaitoksia oli kaikkiaan 523, niistä Etelä-Savossa 238 ja Pohjois-Savossa 285. Näistä oli 32 kansalaisopistoa, yhdeksän kansanopistoa ja kuusi musiikkioppilaitosta. Osa oppilaitoksista oli pieniä, mutta muutamat ammatilliset oppilaitokset ja kaksi ammattikorkeakoulua sekä Kuopion yliopisto olivat monialaisia kokonaisuuksia, joilla oli toimipisteitä monella eri paikkakunnalla. Koulutusta oli tarjolla paljon, sillä vuonna 2000 aloituspaikkoja oli noin 15 % enemmän kuin keskimääräinen ikäluokan koko edellytti.328

Tässä suuressa järjestelmässä koulutusaika on niin Suomessa yleensä kuin Savossakin rajusti pidentynyt. Koulun aloittamisikä on jo melko yleisesti esikoulun myötä varhentunut kuuteen ikävuoteen, ja lisäksi ohjattua toimintaa on päiväkodeissa ja osin perhepäivähoidossakin ollut jo vuosia. Lähes kaikkien osalta koulutusaika venynyt vähimmillään 12 vuoteen, esikoulu mukaan laskien 13 vuoteen, koska peruskoulun jälkeiset ammattiopinnot kestävät yleensä saman ajan kuin lukio. Lukion suorittaneiden (yli 60 % ikäluokasta) jatko-opinnot kestävät näiden 13 vuoden lisäksi ammatillisella puolella 2–3 vuotta, ammattikorkeakoulussa 4 vuotta ja yliopistossa 5–7 vuotta. Osa suorittaa yliopistoon pääsyä odotellessaan opistotasoisia tutkintoja, joten koulutuskausi on pidentynyt ja valmistumisajankohta myöhentynyt.329

Talouselämän nopeasti muuttuessa ja osaamisvaatimusten kasvaessa on syntynyt ajatus elinikäisestä koulutuksesta, jota on jollain tavoin toteutettu ilta- ja aikuislukioiden myötä. Niiden avulla on avautunut mahdollisuus myös kou­unsa keskeyttäneille. Sekä ammatillisessa koulutuksessa että ammattikorkeakoulussa on varattu opiskelumahdollisuuksia myös iäkkäämmille. Lisäksi mm. ammatillisissa kurssikeskuksissa on varsinkin työttömyyskoulutuksena järjestetty mittava määrä eritasoista koulutusta. Näin Suomessa voidaan vahvoin perustein puhua, varsinkin 1990-luvulta alkaen, koulutusyhteiskunnasta.330

Koulutus ei ole vain pidentynyt ja laajentunut, vaan sen suunnitelmallisuus, keskittyminen sekä päätösten siirtyminen ylemmillä tasoilla tehtäviksi on lisääntynyt. Tosin tämä ei ole tapahtunut suoraviivaisesti edeten, vaan välillä on päätöksentekoa palautettu lähemmäs kouluja. Koulutus oli johonkin rajaan saakka itseisarvo, mutta samalla se on toiminut tärkeimpänä pidettynä välineenä talouden ja yhteiskunnan kehittämisessä. Sekä kouluviranomaisissa että vanhemmissa ja suuressa osassa koululaisiakin on säilynyt usko koulutuksen merkitykseen. Päättäjät eri tasoilla ovat uskoneet siihen liittyvien investointien hitaaseen mutta varmaan takaisinmaksuun. Mutta varsinkin viime aikoina koulutuksesta on tullut vielä suurempi asia. Se on noussut lääkkeeksi lähes kaikkiin vaikeuksiin.331

Vaikka koulutusta on kovasti suunniteltu ja pyritty ohjaamaan vanhempien tekemiä valintoja, se ei ole yhdeltä tärkeältä osin onnistunut. Kouluviranomaiset ovat sodan päättymisestä lähtien pyrkineet nostamaan ammatillisen koulutuksen tasoa ja arvostusta sekä vähentämään lukion suosiota, mutta kansalaiset, myös savolaiset, ovat suosineet ensin oppikoulua ja sitten lukiota, siis lähinnä yleissivistävää koulutusta. Yksilöt eivät Savossakaan ole noudattaneet ylhäältä määrättyä elämänsuunnitelmaa.332

Koulutuksessa on tapahtunut erittäin merkittävä alueellinen ja yhteiskunnallinen tasoittuminen. Vaikka Savon lähtökohdat olivat aluksi Länsi- ja Etelä-Suomea huonommat, tämä ero on kadonnut lähes olemattomiin. Vajaassa 60 vuodessa on saatu aikaan suuri koulutustason nousu, ja suuri on myös uusi tavoite, joka tähtää siihen, että yli 60 % ikäluokasta suorittaisi korkeakoulututkinnon.333 Nykytilanteeseen on päästy tehostamalla ensin kansakoulua, sitten rakentamalla uusien oppikoulujen verkosto. Siinä olennainen merkitys on Savossa ollut yksityisoppikoulujen pystyttämisellä kirkonkyliin.

Uutta edistysaskelta merkitsi peruskoulu, joka lisäsi yhteiskunnallista ja alueellista tasa-arvoa. Peruskoulu nosti koulutustasoa tarjoamalla kaikille suunnilleen entisen keskikoulun perusoppimäärän. Tosin tuntuva osa ikäluokasta oli saavuttanut sen vanhassakin järjestelmässä. Vaikka koulutustasoa on huimasti nostettu ja koulutuksesta vapautettujen määrää vähennetty jyrkästi, suurin piirtein kaikki peruskouluopetuksen piiriin kuuluvat ovat selvinneet peruskoulun läpi. Vanhan keskikoulun vaatimustason mukaisesti tämä ei ehkä olisi kaikilta onnistunut. Toisaalta koulunkäyntiä on tuettu aineellisin, sosiaalisin ja pedagogisin keinoin. Sekä luokallisen että luokattoman erityisopetuksen osuus on kasvanut, ja erityisesti osalle pojista se on ollut todella tarpeellista. Myös oppilaiden määrä opettajaa kohti on selvästi pienempi kuin aikaisemmin. Lisäksi on syntynyt uusia opetusta tukevia ammattiryhmiä ja niille koulutusta. Nämä erityiskoulutusta antavat ammattiryhmät ovat pystyneet vakiinnuttamaan asemansa koulutuksessa.334

Ennen vahvasti karsineen lukion on suorittanut enemmistö ikäluokasta. Tätä on edistänyt se, että suorittamisaikaa on halukkaiden osalta pidennetty neljään vuoteen. Toisaalta on myös ollut mahdollisuus suorittaa lukio kahdessa vuodessa. Lisäksi luokalle jäämistä on eliminoitu ottamalla käyttöön kurssimuotoisuus ja luokattomuus sekä mahdollisuus kirjoittaa ylioppilaskirjoitukset useassa osassa. Ongelmana ovat olleet keskeyttäneet, joiden osuus lukio-opiskelijoista on noin 5 %.335 Myös ammatti- ja korkeakoulutasoisesta koulutuksesta on selviytynyt yhä suurempi osa. Kaikki eivät ole oppineet kaikkea, kuten jotkut uskoivat vahvimman koulutusoptimismin aikaan, eivätkä koulutuksen tulokset ole ainakaan tasa-arvoistuneet siten kuin monet uskoivat, mutta Savossa, kuten koko maassa, väestön koulutustaso on noussut nopeasti, jopa erittäin nopeasti.336

Näin mittava ja tehokas koulutus on ainakin jonkin verran luonut omaa alaluokkaansa. Kaikki eivät ole kyenneet tai halunneet istua niin pitkään koulun penkillä. He ovat leimautuneet aikaisempaa painokkaammin kyvyttömiksi, koska heillä ei ole samanlaista varattomuuden tai vaikeiden matkojen alibia kuin aikaisemmilla polvilla.337 Varsinkin osalla pojista on ollut joko oppimis- tai – ehkä vielä enemmän – sopeutumisvaikeuksia. Koulutuksen tavoite on ollut tiedon ja taitojen lisääminen, mutta samalla on korostettu myös kasvatusta ja sosiaalistamista. Onpa koulutusta käytetty keinona ”varastoida” nuoria työttömyysaikoina odottamaan parempaa työllisyystilannetta, annettu eräänlaista ”päivähoitoa” tavoitteiden ollessa niinkin vaatimattomia kuin lasten ja nuorten pitäminen poissa kadulta ja pahanteosta.338

Jatkuva koulutuksen pidentyminen ja laajentuminen ovat herättäneet myös arvostelua. On kritisoitu ”laatu- ja sisältökriteereille sokeaa koulutususkovaisuutta” osin työttömyyden pelosta, osin lähtien siitä, että tietojen hankkiminen voi tapahtua tehokkaammin muulla tavoin kuin pidentämällä koulutusta. Koulutuksen päätehtäväksi onkin uudelleen nousemassa kasvatus ja sosiaalistaminen, eivätkä nämä tavoitteet vaadi niin pitkää koulutusta.339 Kuitenkin edelleen elää vahvana käsitys, että koulutus on vastaus moniin haasteisiin.

Koulutuksen vaikutus savolaiseen yhteiskuntaan

Koulutuksen lisääntyminen ja syveneminen on ollut toisen maailmansodan jälkeen niin koko Suomessa kuin Savossakin yhteiskunnallisen muutoksen perustekijä. Se on ollut edellytys sille, että maa muuttui suoraan maatalousyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi. Koulutuksen kautta on avautunut suuria mahdollisuuksia, sillä se on ollut myös itseisarvo, joka on tuonut sisältöä elämään. Kuitenkin pitkästä koulutuksesta on tullut varsinkin osalle poikia raskas velvoite, joka on kuorrutettu oikeudeksi.340 Mutta se on ollut myös tehokas toimenpideohjelma, joka on johtanut monella tavoin parempaan yhteiskuntaan.

Koulutus on toisen maailmansodan jälkeen ollut tärkeä sosiaalisen nousun väylä ja tie erityisesti maataloudesta palveluelinkeinoihin. Ensin oppikoulun ja sitten lukion käynnin laajeneminen on ollut tyypillistä sekä koko maalle että Savolle. Vanhempien koulutustausta vaikuttaa hakeutumiseen korkeakouluihin.341

Koulutuksen laajeneminen on liittynyt yhteiskunnan muutokseen, jossa Savo on menettänyt väestöään. Etelä-Savo on Kainuun jälkeen maakunta, josta tutkinnon suorittaneet ovat muita useammin lähteneet maakunnan ulkopuolelle etsimään joko jatko-opiskelu- tai työpaikkaa. Vuonna 1992 jo 12 % edellisenä vuonna jonkin tutkinnon suorittaneista oli lähtenyt maakunnan ulkopuolelle. Lähtijöistä vain pieni osa oli peruskoulun suorittaneita, selvästi suurempi osa ammatillisen tutkinnon suorittaneita. Eteläsavolaisista muuttajia oli 38 %, kun Pohjois-Savosta heitä oli 29 %. Uudeltamaalta lähtijöitä oli alle 20 %.342

Molemmat Savon maakunnat ovat 1990-luvun alkupuolella menettäneet juuri koulutettua väkeä ja saaneet muuttovoittoa vain perustutkinnon suorittaneista. Ajallisesti taulukon luvut ovat lamakaudelta. Koulutus on vaikuttanut myös maakuntien sisällä tapahtuvaan väestön liikkumiseen. Laman jälkeen vuosina 1995–1999 Kuopion seutukunnalle on muuttanut korkeasti koulutettua työvoimaa, jonka määrä siellä kasvoi 2 300 hengellä. Kuopio oli Helsingin, Tampereen, Oulun, Turun, Jyväskylän ja Lahden kanssa samassa ryhmässä, joka sai korkeasti koulutetun väen muuttovoittoa, mutta tuli järjestyksessä näiden jälkeen. Molemmat Savon maakunnat ovat kasvattaneet koulutettua väkeä myös muualle Suomeen.344

Koulutus on ollut tärkeä väylä sosiaaliseen kohoamiseen. Lukuvuosien 1940–1941 ja 1945–1946 välillä maatalousväestöön kuuluvien osuus oppikoulua käyvien vanhemmista lisääntyi noin 18 % :sta vähän yli 23 %:iin ja ainakin paikoin, mm. Varkaudessa, teollisuustyöläisten lapsia oli aikaisempaa enemmän nopeasti kasvaneessa yhteiskoulun oppilasjoukossa.345

Sodan jälkeen alkanut oppikoulujen perustaminen kirkonkyliin veti talonpoikaisten kotien lapsia oppikoulutielle ja jatkossa helpotti rakennemuutoksen toteutumista yhteiskunnassa. Kaikissa tapauksissa suuren ikäluokan tullessa oppikouluun sinne tuli runsaasti oppilaita, joiden vanhemmat eivät olleet käyneet oppikoulua, ja sillä tavoin koulutus oli sosiaalisen nousun väylä. Toki oppikoululaisten vanhemmissa oli edelleen yliedustettuna keskiluokka tai -kerros, jonka osuus kasvoi entisestään, ja tietysti ylin luokka, joka oli menettänyt osuuttaan työväestölle. Koko ajan tapahtui yhteiskunnassa muutoksia myös näiden ryhmien koossa ja rajoissa. Peruskoulusta tuli innokkaimmille tasa-arvon korostajille pettymys sikäli, että vanhempien yhteiskunnallinen asema näytti jatkuvasti vaikuttavan koulutusmotivaatioon ja myös oppilaan koulunkäyntihaluihin, ja monet ensi polvena oppikoulua käyneet olivat hyvin kiinnostuneita kouluttamaan lapsiaan.346

Suuret ikäluokat joutuivat monin paikoin kilpailemaan ensin oppikouluun ja sitten lukioon pääsystä. Tämän kilpailun ja siitä seuranneen karsinnan yhteiskunnallisesta valikoivuudesta ei ole tutkittua tietoa, kuten ei myöskään niistä mentaalisista vaikutuksista, jotka ovat liittyneet suuriin ikäluokkiin ja koulujen ahtauteen. Kaikissa tapauksissa koulutus on tuonut yhteiskuntaan sosiaalista liikkuvuutta ja Savossa, kuten koko maassakin, merkinnyt lahjakkuusreservien käyttöön saamista. Suomalaisten ja savolaisten vahva koulutusmotivaatio on pannut yhteiskuntaan liikettä ja myös uhmannut ylhäältä tulleita suunnitelmia.

*****

Savolainen osakunta kasvattaa opiskelijoista yhteiskuntakelpoisia ihmisiä

Helsingin yliopiston merkitys Savon lukeneiston kouluttajana varsinkin käsiteltävän ajanjakson alkupuolella oli ratkaisevan tärkeä. Helsingin yliopisto kasvatti esimerkiksi kaikki Savon papit, tuomarit ja lääkärit sekä suurimman osan  oppikoulujen opettajista niin kuin muustakin akateemisesti koulutetusta väestöstä. Muut, ”maaseutuyliopistot” tulivat vasta myöhemmin, mutta ne vetivät sitten paljon savolaisnuoria opiskelemaan muualle kuin Helsinkiin. Kuopion korkeakoulun, sittemmin yliopiston, perustamisella oli luonnollisesti suurin merkitys. Enimmillään Savolaiseen osakuntaan kuului noin 2000 jäsentä 1970-luvun alussa. Vuosituhannen vaihteen jäsenmäärä on neljättäsataa.

Savolaista osakuntaa on aiheellisesti sanottu Helsinkiin tulleiden savolaisten opiskelijoiden toiseksi kodiksi tai olohuoneeksi, jossa eri puolilta Savoa tulleet ja eri aloja opiskelevat nuoret tapaavat ja oppivat hoitamaan yhdessä asioita. He kasvavat osakunnassa yhteiskuntakelpoisiksi.

Osakunnan ensimmäisen oman asuntolan rakentaminen yhdessä Hämäläis-osakunnan ja ruotsinkielisten osakuntien säätiön kanssa alkoi joulun alla vuonna 1967 Vallilaan Rautalammintie viiteen. Yhdessä hämäläisten ja opetusministeriön kanssa valmistui Antti Korpin tielle 1970-luvun alussa toinen asuntola, joka lisäsi osakunnan asuntotarjontaa huomattavasti. Maakunnan taloudellinen tuki oli ratkaisevan tärkeä.

Osakunta on luonnollisesti yhdessäolon ja juhlimisenkin paikka, mutta siellä kypsyy myös maakuntahenki ja ymmärrys siitä, että kotimaakunnan hyväksi voi tehdä jotain konkreettistakin. Moni maakunnan hanke on saanut alkunsa tai vahvan tuen osakunnalta tai entisiltä osakuntalaisilta. Osakunta tuki voimakkaasti esimerkiksi Kuopion korkeakouluhanketta. Osakunta on pitänyt jatkuvasti yhteyttä myös savolaisiin kansanedustajiin ja kansanedustajat osakuntaan.

Perinteet ja toisaalta jatkuva uudistuminen ovat pitäneet osakuntalaitoksen elinvoimaisena muuttuvassa yhteiskunnassa jo vuosisatoja. Satavuotiaan Savolaisen osakunnan perinteisiin kuuluu vuosijuhla helmikuun lopulla ja myös Savo-karjalaisen Osakunnan ajoilta, 120 vuoden takaa, periytyvä talakkunajuhla. Juhlassa käydään läpi huumoripitoisin puhein, lauluin ja soitoin kuluneen vuoden tapahtumia osakunnassa, maakunnassa, Suomessa ja maailmalla. Ruokana on talakkunaa ja piimää. Talakkunajuhla on esimerkki perusmuodoltaan satavuotiaasta, mutta jatkuvasti muuntuneesta traditiosta, jonka seurauksena juhlahuone on aina ääriään myöten täynnä.

Tervahöyryretket maakunnan vesille ovat tutustuttaneet osakuntalaisia Savon eri seutuihin ja niiden asukkaisiin yli 50 kesänä. Toinen läheinen kontakti maakuntaan olivat vuoteen 1969 saakka järjestetyt, viikon-pari kestäneet kotiseuturetket. Niiden tavoitteeksi määriteltiin ”maakunnan nykyisten ja menneitten asioiden tutkimus, osakunnan tunnetuksi tekeminen sekä osakunnan ja maakunnan vuorovaikutuksen tiivistäminen”. Ensimmäisen sotien jälkeen tehdyn retken kohde oli vuonna. 1949 Leppävirta, jossa osakuntalaiset keräsivät kansanrunoutta, paikannimistöä, paikallishistoriaa ja kansansävelmiä. Retkeläisten enemmistö on ollut humanisteja, jotka usein keräsivät aineistoa opinnäytetöihinsä. Monella paikkakunnalla kerättiin aineistoa kotiseutumuseoon sekä järjestettiin ja luetteloitiin kerättyä aineistoa. Tehtiinpä kerran ympäristöselvitystäkin ja joskus tutkittiin hyönteisiä.

Sotienjälkeisenä aikana osakuntalaisten jokavuotiset opintoneuvontamatkat Savon lukioihin auttoivat monta teiniä ymmärtämään paremmin yliopisto-opiskelun mahdollisuuksia.

Savotar-kirjasarjassa on ilmestynyt kymmenen kirjaa, viimeisimpänä Jouko Kokkosen kirjoittama osakunnan 100-vuotishistoria ”Tuuhea oksa savolaisuuden puussa”. Toinen mainitsemisen arvoinen kirja on vuonna 1964 ilmestynyt savolaisten sananparsien kokoelma, ”Kasvantaviärät leuvat”. Sen tekemisessä oli ongelmana valtava materiaali, yli 300 000 sananpartta, joista piti valita.

Osakunnassa on aina toiminut vaihteleva määrä kerhoja: valokuvauskerho, luontokerho, lakimiesten momentti, keskustelukerho, lehdistökerho, kirjallisuuskerho, teatterikerho, urheilukerho, reservinupseerit, kiertoilmakerho (ruuan teosta ja syömisestä nauttijat), Ko-Ka­Ke-kerho (kokeile kaikkea kerran) ja ennen kaikkea SOL eli Savolaisen Osakunpan Laulajat.

SOL:n kulttuurillinen panos on ollut merkittävä myös maakuntaa ja maakuntasuhteita ajatellen. SOL:n jokavuotiset konserttikiertueet maakuntaan ovat tuoneet osakuntaa lähemmäs maakunnan ihmisiä ja päinvastoin. Vuosisadan lopun ihme on pitkän tauon jälkeen uudestisyntynyt Savolaisen Osakunnan Soitannollinen Seura – lähemmäs kahdenkymmenen hengen orkesteri. Kulttuurin harrastus monine eri muotoineen on ollut koko ajan yksi osakunnan vahvuus. Savolaiset menestyivät lähes poikkeuksetta hyvin ylioppilaskunnan järjestämissä kulttuurikilpailuissa, joita järjestettiin 1950-luvun loppuun saakka. Yksi osakunnan suurhankkeista – maakunnan voimakkaalla tuella – oli lapinlahtelaisen osakuntalaisen Pasi Lyytikäisen osakunnan 100-vuotisjuhliin Juhani Ahon tekstiin säveltämä ooppera ”Helsinkiin”.

Susj-lehti on elänyt kukoistuksen ja lakastumisen kausia. Sillä oli pitkään tärkeä merkitys tiedotuslehtenä ja keskustelufoorumina.Se on myös kasvattanut lukuisia tulevia toimittajia. Laatutavoitteisiin se ylsi voitettuaan monta kertaa Ylioppilaskunnan järjestölehtikilvan. Vuosisadan lopulla lehden merkitys on muuttunut, kun tiedonvälitys jäsenten kesken tapahtuu lähinnä internetin välityksellä.

Savon hyväksi voi tehdä paljon myös maakunnan ulkopuolella.

Antero Nederström

 

Back To Top